Moi,

Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että vertaistuki voi joissakin tilanteissa johtaa myös huonoon kierteeseen -> Jos vain pyöritään samojen ongelmien ympärillä, eikä kumpikaan osapuoli pääse niistä eteenpäin, ei hyötyä ehkä ole.

Toisaalta vertaistuki voi kuitenkin olla myös suuri voimavara, jonka kautta jaetaan kokemuksia. Kun tilanteessaan jo pidemmälle selviytynyt tukee alkutaipaleella olevaa, niin se kannustaa pyrkimään eteenpäin. Esimerkiksi suruprosessin läpi käyneen kokemuksista kuuleminen voi helpottaa juuri surun kohdannutta. Samoin masennuksen kanssa taisteleva voi saada voimaa kuullessaan saman kokeneen kokemuksia ja tarinoita siitä, että selviytyminen on mahdollista!

Vertaistuki lienee yksi niistä hoitomuodoista, josta toiset kokevat olevan hyötyä ja toiset eivät. Me ihmiset olemme erilaisia ja hyvä niin! Meillä jokaisella on oikeus omiin kokemuksiimme ja mielipiteisiimme!

- Kristina

Hei!

Kiitos vastauksestasi. Olet oikeassa siinä, että esimerkiksi suruprosessissa vertaistuki voi ollla todella hyödyllistä. Kuitenkin esimerkiksi vertaistuki syrjimistapauksissa ( opiskelijayhtesiön tai työyhteisön syrijntä tms.) on aika hyödytöntä silloin, jos toinen on jo päässyt asiasta yli ja ihan eri syistä syrijtty, ja valmis menemään eteenpäin. Aina ei yksilölle syntyneisiin ongelmiin voi vaikuttaa, vaan on tehtävä elämän muutos, jotta alkaisi voimaan paremmin. Näin on mielestäni juuri näissä joidenkin korkeakoulujen syrjintätapauksissa. Syyt syrjintään voivat olla ihan mitä tahansa. Usein jopa positiiviisia, kuten sosiaalinen sulavuus. Näitä syitä ei yhteisö välttämättä edes tiedosta. Koko organisaatio saattaa kieltää ongelman olemassaolon ja syrijnästä saataa muodostua jopa oikein kulttuuri, johon on tosi vaikeaa vaikuttaa ja johon ei kuuollu jos ei osallistu syrjimiseen. Tällöin on tajuttava vaikutusmahdollisudet, ja tehtävä elämänmuutos. Eivät kaikki paikat ole samanlaisia. Oli kuitenkin kiva kuulla kommenttisi.

Moikka!

Se on totta, etteivät kaikki aina hyödy vertaistuesta. Itselläni on kokemusta entisestä ystävästä, joka kärsi monista samantyyppisistä ongelmista kuin minä. Siitä tuli tosiaan vain ongelmien toteamisen ja vertailun kierre. Lisäksi hänen luonteensa oli sen verran dominoiva/määräilevä ja töykeä, että siitä vertaistuesta oli minulle vain haittaa.

Toisaalta vertaistuki voi olla hyödyllistä, jos muut antavat erilaisia näkökulmia tai keinoja selviytyä ongelmista. Muilta voi saada sellaisia selviytymiskeinoja, joita itse ei ole tullut ajatelleeksi. Itse pidän vertaistuesta mielummin tuntemattomien ihmisten kanssa, ei liian läheisten ihmisten kanssa. Läheisten kanssa suhde voi olla liian tiivis ja henkilökohtainen, jolloin avoimuus voi kärsiä. Muille se saattaa tietenkin toimia, mutta ei minulle.

Tällaisia ajatuksia..
🙂🌻

Minä olen sellainen joka hyötyi surussa vertaistuesta todella paljon. Ilman vertaistukea en olisi laisinkaan surrut.

Syrjinnässä en ole hyötynyt vertaistuesta laisinkaan, koska ketään ei näköjään ole syrjitty samasta syystä kuin minua, ei edes niitä joilla on sama diagnoosi kuin minulla. Suurimman virheen olenkin tehnyt siinä, että olen pyrkinyt menemään samaa diagnoosia olevien kanssa vertaistukiryhmään. En ole sinne sopinut.

Minusta tämä vertaistuki on aika kummallinen juttu eli siihen jää roikkumaan vaikka ei enää tarvisi mitään tukea. Ei enää osaa olla aivan tavallisten ihmisten kanssa ja puhua vaan aivan normaali asioista. Vaikka nykyisin en enää kovin paljon puhu omista ongelmistani ryhmissä, silti mielelläni luen toisten ongelmista.
Minä en enää jaksa antaa kelleen mitään vertaistukea, siksi en sitä myöskään kovinkaan usein itselleni pyydä.

Kyllä minä silti menen elämässä eteenpäin huolimatta siitä, että roikun vertaistukiryhmissä.

Minä vielä kirjotan syrjinnästä, sellaisesta mitä tapahtuu vertaistukiryhmässä.
Kun sain diagnoosini, niin minua neuvottiin menemään vertaistukiryhmään jotta ymmärtäisin kai mikä minä olen. Muiden kirjotusten avulla. Mutta se ryhmä oli jo vuosia ollut yhdessä ja kaikkien uusien oletettiin vaan tulevan siihen ryhmään ja sanovan, että kirjotatte kuin minä. Jos ei kuitenkaan tuntenut olevansa just kuin kaikki muut siinä ryhmässä, alettiin syrjimään tai kiusaan mutta taitavasti osattiin kääntään, että minä olen se kiusaaja.

Kun vertaistukiryhmässä ei yleensä sallita omia mielipiteitä vaan kaikki keskustelu pitäisi olla yleistä pään silittelyä.
Koko ajan pitää olla varuillaan ettei sanoillaan loukkaa ketään herkkänahkaista.
Sellaisesta ryhmästä on viisainta lähtiä pois ettei itse sairastu enempää.

Olen myös ollut mukana ruumissairaiden vertaistukiryhmissä. Esmes diabetes ja syöpäläisten omaisten. Kummassakin ryhmissä naurettiin paljon, jopa mie. Sai hyviä neuvojakin paljon. Ja ryhmä jälkeen oli kiva tunne pitkään aikaa.
Minä toivoisin sellaista vertaistukea näihinkin tukinetin liveryhmiin.
Joskus päätettiin, että eka tunti puhutaan negatiiviisesti, toinen positiivesti.
Mutta siitä ei mitään ole tullut, kun joidenkin mielestä pakkopositiivisuus on perseestä.
Vaikka jos vähän aikaa ideaa toteutettaisiin, niin vähän ajan kuluttua kaikki huomaisivat kuinka kiva olisi poistua vertaistukiryhmästä iloisella tuulella.
Miksei mt-ryhmässä voisi olla positiivinen jos syöpäsairaidenkin ryhmässä voi olla.

Onko vertaistuki vertaistukea, jos se ei tue? Jos tuki on tukea, siitä ei kai voi olla haittaa?

Minusta masennuksen yksi piirre on riippuvuus. Kehitysvuosinaan on jäänyt jostakin paitsi ja tärkeät tarpeet ovat jääneet tyydyttämättä. Asetelma on hirttänyt päälle, ja edelleenkin odottaa apua ja tukea ylenmääräisesti muilta. Sitten voikin huomata, että kukaan ei voi auttaa ja itse on ypöyksin maailmassa. Hirveää! Yksin maailmankaikkeudessa! Apua!
Mutta kokemus voi ollakin myös positiivinen. Kukaan ei voi auttaa, koska itsellä on parhaat eväät pärjäämiseen. Minä en olekaan se maailman huonoin surkimus, vaan jopa sellaisilla mahdollisuuuksilla varustettu, että muut eivät automaattisesti ymmärrä minun asioitani paremmin. Paniikki: olenko niin hyvä, ettei minun tarvitsekaan roikkua muissa, vaan saan pärjätä ihan itse? Onpa vaarallista olla aikuinen, huhhuh!
Toisaalta ihminen ei pärjää ilman muita ja muitten tukea, toisaalta pärjää. Vauva ei pärjää, mutta mitä aikuisemmaksi tulee, siitä paremmin pärjää omillaan.

Hei Tweek!

Kiitos fiksusta vastauksestasi. Minullakin vertaistuki muodostui suorastaan naurettavaksi vähän sellaiseksi kummalla on suuremmat murheet ja kumpi saa enemmän kärsiä tueksi. Loppujen lopuksi tulin siihen tulokseen, että olemme kaksi niin erilaista ihmistä, että emme voi millään ymmärtää toisiamme. Minun piti esim. aina ymmärtää,ja hän sai loukkaantua, mutta minä en. Eli se siitä vertaistuesta (?) sitten. Vertaistuki on minusta taas voisi olla hyvää ja jaksamisen väline, jos ollaan esim. jollain tavalla samassa organisaatiossa, tiedetään paikan ihmiassuhdekuviot, byrokratia yms. Jos toinen kuitenkin elää ihan eri maailmassa, niin ei voi silloin puhua vertaistuesta. Vertaistukeen tarvitaan myös kyky samaisua toisen ongelmiin. Kaikilla ei näitä taitoja ole ja kirjoistahan niitä ei voi oppia. Vertaistukihan on käsittääkseni kokemusten peilausta, ja siitä oppimista ja keinojen löytämistä. No, asiat ovat nyt menneet eteenpäin, ja se niistä menneistä sitten. Vertaistuesta on mielestäni myös oikeus kieltäytyä, jos se kerran ei johda mihinkään. Totta myös se, että liian läheinen ei kannata olla, muuten sa ystävyyssuhteetkin solmuun. Tietysti ystävienkin kanssa voi joistain asioista puhua, mutta ystävien niskaan ei kaikkea voi kaataa. Siinä mielesssä vertaistuki olisi hyvää, jos se vaan toimisi. Tällaisia ajatuksia tänään.

Desper kirjoitti 14.5.2011 10:42

Onko vertaistuki vertaistukea, jos se ei tue? Jos tuki on tukea, siitä ei kai voi olla haittaa?

Kyllä se voi olla vaikka ehkä ei ihan heti. Kun toinen sanoo jotain omasta mielestään fiksua, siitä se tukea hakeva ensin voikin loukkaantua. Mutta vähän ajan kuluttua voikin huomata, että hyvä kun sanoi noin. tuosta voi olla enempi tukea kuin pään silittelystä.

Taas kun meni sukset ristiin eräällä toisella nettifoorumilla, lähinnä mielipiteini vuoksi. Niin tuli mieleen, että vertaistukea voisi alkaa kutsumaan "keskinäisen kehun seuraksi".

En tiedä onko koneessani vika, mutta en kyllä saanut ajatuksiani ihan läpi tällä foorumilla. En kirjoittanut samaistua vaan empatia. No asiaan. Vertaistuesta vielä sen verran, että missä esim.on BED- (ahmimishäiriö=bindging disorder) -verkosto? Tai missä on nykyään enää luotettava yhdistys, josta asiat eivät leviä? Eivätkö nämä ole luottamusellisia asioita, joiden ei pitäisi olla Facebookissa. Vaikka lääkäreitä ei ollakaan. Minulla ajoittainen BED- oireilu johtuu ihan siitä, että en antanut ensin, vaikka olin silloin yksi se kauneimmista. Toiset tajuaa, toiset taas ei. Missikisoja en todellakaan enää tarvitse. Mutta kyllä minua Italiassa kuvattiin. Olen todella hoikka, siksi en saanut apua, mutta tiesin että minä todellakin oireilen. Nykyään vain ajoittain, mutta sekin tekee pahaa. juon vettä silloin ja syön tervellistä. En olen ortorektikko. Syön joskus makeaakin, mutta en halua tuhota enempää terveyttäni. Siis kutsun itseäni terveeksi... Apuahan en saanut, vaikka hain kun ensioireet olivat tulleet. Tämä oli jo 1995. Alkoholisti en ole, mutta juon yhden lasin silloin tällöin. Tosin siitäkin tulen humalaan, koska alkoholia en ole kovinkaan paljon käyttänyt. Tietäisin, miten parantuisin BEDistäl, mutta en saa niitä tekijöitä elämääni. Tekijät ovat ystäväpiiri, ehkä mies, mielyttävä työ jolla elää ja jossa viihtyy. Linnaa en enää tarvitse. Olen nähnyt sen jo. Ja siitäkin kiitollinen. Myönnän luokittelevani syömishäiriöpotilaita, lääkäreitä ja yleensäkin kaikkia tekijoitä, jotka lisäävät oireiluani. Tiedän myös että ns. sairastuin vasta 1995. Olen aina mennyt eteenpäin. Toivottavasti tästä oli jollekin apua. Tätä minä olen itselleni.

Hei!

Toi oli jo vähän paha. Minä taas vastasin yleisellä tasolla antaakseni vertaistukea, mutta eipä julkaistu... Mä vaan osotin kuka mä olen ja mitä se ajoittainen BED -oireilu mulle on. Mutta se siitä sittenö. Vanha juttu jo. Kai jätetty nyt ahmii... En ahmi enää... Hauskaa torstaita, kuka sitten oletkin...

Hei taas!

Ratkaisin jo Bedini. Luen itsepiristyskirjaa... Eräs kirja joka saa lähinnä nauramaan sille, että on vieläkin sinkku. Nyt en ole ahminut, kun on niin paljon tekemistä. 😉

Hei Maanvaiva!

Halusin vain kommentoida viimeisintä kirjoitustasi. Aika nasevasti sanottu! Huvitti ihan älyttömästi, tuo oma oivalluksesi. Kaikki ei tajuu tota keskinäistä kehua... 😉 Keskinäiseksi kehuksihan tuo tietty vähän tekopyhä tuki tuppaa aina välillä menemään, joten oma johtopäätökseni on taas, että vertaistukea ei ole, ja se hidastaa eteenpäin menemistä. Voi ns. jäädä nauha päälle. Mitä sitä enää menneitä muistelemaan negatiivisessa mielessä. Vain niitä hyviä asioita on musta kiva muistella... Kyllä mäkin tiedän mitä tarttisin, etten täällä ajoittain pyöri, mutta kotikaupungissani on tosi vaikeaa tutustua ns. tasoisensa seuraan... Mitään hölönhölön seuraa en tällä hetkellä tarvitse... Mutta kyllähän hölösuu aina seurassa on suosittu... Ihminen jolla ns. leikkaa enemmän, jää usein yksin... Kuulin tämän eräästä paikasta eräältä henkilöltä. No, kyseisen syyn yksinj äämiselle kyllä olin vaistonnutkin ajat sitten. Mutta ei mullakaan kaikissa asioissa ns. leikkaa...Ja miksi tämän vuoksi pitäisi syrjiä? Massaan on helppo piiloutua. Hyvää päivänjatkoa! Ruotissa yksilöt pääsevät joukkoon, Suomessa se näyttää olevan hiton vaikeaa... Ehkä tässä tosiaan pitäisi muuttaa...