Olen kärsinyt viime aikoina voimakkaista allergiaoireista. Siinä määrin vakavista, että olen joutunut useamman kerran turvautumaan adrenaliiniruiskuun ja lähtemään ensiapuun. Hermoille käy se, ettei tilanne tunnu menevän ohi, vaan toistuu ja jatkuvasti joutuu olemaan vahvalla lääkityksellä. Tästä aiheutuneita pelkotiloja ja ahdistusta varten sain lääkäriltä Diapamia, mutta sekin aiheutti vakavan allergiakohtauksen. Nyt en uskalla ottaa mitään ”ylimääräisiä” lääkkeitä kunnes akuutti tila on taas ohi.

En ole vielä koskaan kokenut mitään aivan tällaista. Pahoja allergiaoireita kyllä, mutta yksittäistapauksina elämän varrella. Niistä johtuen minulle on tuo adrenaliini määrättykin. Allergiat eivät ole ikinä rajoittaneet elämääni kovinkaan pahasti. Olen voinut syödä lähes mitä vain ja elää kohtuullisen rajoituksettomasti muutenkin.

Astma minulla on diagnosoitu vuosia sitten ja se on ollut aina siitä lähtien jatkuvalla lääkityksellä. Astma ilmeisesti puhkesi pitkän sairastelun päätteeksi. Minulla oli silloin leikkausta vaatinut, tulehtunut vaiva, mutta kesti n. 6kk ennen kuin pääsin leikkaukseen. Sinä aikana jouduin syömään vahvoja antibioottikuureja useamman, sekä sairastin mononukleoosin. Sivumennen mononukleoosin jälkeen ilmenneet nivelkivut johtivat siihen, että minulle tehtiin reumakokeet. Onneksi tulos oli negatiivinen (mononukleoosilla on paljon ikäviä jälkitauteja, mm. reuma).

Ennen astmaani olin aktiivinen koiraharrastaja. Allergiani ovat rajoittuneet siitepölyihin ja hyönteisiin – en ole koskaan oireillut mistään eläimistä. Astmadiagnoosi tuntui lähestulkoon kuolemantuomiolta sillä hetkellä. Asiaa ei toki auttanut mielenterveyden tilanteenikaan, mutta se lienee sivuseikka. Mm. itkin lääkärillä käynnin jälkeen wc:ssä. Minun oli valittava elämäntapani ja terveyteni väliltä. Valitsin terveyden, mitä jotkut koiraharrastajat eivät ymmärtäneet. Tuntui, että elämästäni katosi suuri osa sisällöstä, koska niin tärkeä osa eläimet olivat siinä olleet jo kauan. Yritin hakea uudenlaista sisältöä elämääni muilla tavoin. Lähinnä keskityin opiskeluihin ja tulevan uran luomiseen. Siitä seurasi burn out.

Tänä päivänä olen kulkenut jo pitkän tien näiden asioiden kanssa, saanut ammattilaisapua ja etsinyt uutta suuntaa. Nyt on paljon paremmin. Koen olevani nykyään sinut menetykseni kanssa, vaikka menetyksestä toipuminen vei kauan. Nyt sitten tuleekin uusi tilanne, jonka seuraukset voivat muistuttaa edellistä. En ole vielä varma miten radikaaleja seurauksia on tiedossa. Enkä edes tiedä seuraako tästä mitään pysyvää. Allergioiden kanssa tilanne voi vaihdella paljonkin – kyse on ilmeisesti lähinnä siitepölyallergioiden kanssa ristiin reagoivista ruoka-aineista. Olen vasta menossa testeihin, mutta ne eivät välttämättä näytä mitään. Koskaan ennen en ole saanut ihotesteistä tuloksia, vaikka vakavat reaktiot ovat selkeitä. Ihotestit eivät ole täydellisiä ja niitä kaiketi pyritään kehittämään tarkemmiksi.

Suurin toiveeni tällä hetkellä on, että ruokarajoitukset tulevat olemaan mahdollisimman suppeita. Silti kun on mahdollista, että esim. inkivääri on ehdottomasti kiellettyjen listalla, se rajaa jo yksissään aika paljon pois. En ole koskaan ennen tajunnut, miten paljon missäkin ruuissa käytetään joitain mausteita. Rakastan aasialaisia ruokia, joissa inkivääri on erittäin yleinen. Mutta lisäksi sitä voi yleisesti löytyä myös marinadeista ja makkaroista. Jos pelkkää inkivääriä vain joutuisi välttelemään, asia olisi helpompi, mutta oikeasti näitä reaktion aiheuttavia mausteita ja muita ruoka-aineita on ilmeisesti useampia ainakin tällä hetkellä. Niin monta kertaa olen jo sinne päivystykseen joutunut raahautumaan. Diatsepaami-allergia ei myöskään ole hauska juttu.

Jos seurauksena olisi vain kutinaa tms. lievää, asia ei olisi ongelma. Ongelma on se, että hengitysteissä ja kurkussa/suussa alkaa turvotus (joka jatkuessaan voi umpeuttaa hengitystiet ja johtaa kuolemaan). Astma reagoi. Seuraa hapenpuutetta ja pahimmillaan tajunta tuntuu olevan sammumassa hetkellä millä hyvänsä. Osaan lääkitä itseni ja hakeutua hoitoon, mutta pelkoa se ei poista. Sitä todellista kuolemanpelkoa, jota tunsin erityisesti ensimmäisellä kerralla. Lohtua sain siitä, että lääkärin mukaan olin lääkinnyt itseni oikein ja ajoissa. Olin toiminut juuri kuten pitää. En päästänyt tilannetta esioireita pidemmälle.

Kunpa voisin juuri nyt jo päästä kaikesta tilanteeseen liittyvästä epävarmuudesta. Saisin toimintaohjeet ja selkeitä diagnooseja – tosin tiedän varsin hyvin, ettei niitä välttämättä ole koskaan luvassa. Varmimmat diagnoosit saa kokeilemalla, mistä kaikesta oireita tulee. Olimme mieheni kanssa jo aiemmin puhuneet jonkinlaisesta ruokaremontista. Sitä on pedattukin jo pitkään sikäli, että olemme ruvenneet laittamaan itse enemmän ruokaa ja opetelleet paljon. Ehkä elämänmuutos ei tulisi loppujen lopuksi olemaan kovin radikaali. Meidän on jo pitkään ollut tarkoitus panostaa enemmän hyviin raaka-aineisiin jne. Olemme järjestäneet kotia enemmän sen mukaan, että voimme nautiskella täällä. Ravintoloissa käynti tulee taatusti paljon haastavammaksi kuin ennen. Mutta oikeasti mehän olemme jo muutenkin viihtyneet enemmän kotona.

Kaikesta huolimatta tilanne ahdistaa. Yritän nyt myös päästä läpi terveyskeskukseen kysyäkseni verensokerimittauksista, koska minulla on sukurasitus diabetekseen (+ muita riskitekijöitä). En missään tapauksessa haluaisi sairastua enää useampaan tautiin. Välillä kroppa tuntuu muutenkin sanovan yhteistyösopimuksensa irti mm. selkävaivojen muodossa. Tätä se ikääntyminen kai on myös osaltaan. Pitää oppia luopumaan – monesta asiasta ja monessa mielessä. Ammatinvalintaa ja työpaikan valintaa ongelmani haittaavat myös (etenkin astma), vaikka toisaalta en edes ole varma palkkaisiko kukaan tällaista mielenterveysongelmien kanssa ikänsä painiskellutta ja fyysisesti vaivaista.

Saa nähdä millaisia ahdistuksia syntyy tulevina vuosina, kun kroppa tosissaan rupeaa vanhenemaan ja pettämään (pelkään eniten aivoinfarktia, koska aurallinen migreeni näemmä on sen riskitekijä – lisäksi papa-kokeessa löytyi jotain solumuutoksia viimeksi, joita tosin nyt vasta tutkitaan ja todennäköisesti/toivottavasti ovat jo menneet itsestään pois).

Sairaudesta riippumatta kuulisin mielellään muiden kokemuksia. Itselleni tekee hyvää tämä ajatuksista tilittäminen kirjoittamalla.