Elämänkatsomus tukena vaikeuksissa
Hei! Olen kiinnostunut elämänkatsomuksista ja merkityksellisyyden kokemuksesta. Aihe on henkilökohtainen, ja kukin jakakoon minkä verran kokee luontevaksi. Haluaisin kuulla, millainen elämänkatsomus Sinulla on, ja miten se tukee Sinua vaikeuksissasi.
Kävin antoisaa keskustelua aiheesta ketjussa ”Jonkinlainen, erikoinen väsymys. Maailmantilaan. Elämään. Ja kaikkeen.” ja sieltä voi lukea ajatuksiani, jos ne jotakuta kiinnostavat.
Jos muotoilen elämänkatsomukseni ylväästi, niin uskon Korkeimpaan Hyvään, mikä motivoi tavoittelemaan elämässä hyvyyttä, totuutta ja kauneutta. Minulla tämä toteutuu paljolti filosofian ja taiteen kautta. Kun olin paremmassa kunnossa, olin diakonisesti aktiivinen, mikä tuotti paljon merkityksentunnetta.
Merkityksellinen elämä toteutuu itselleni kuitenkin ennen kaikkea arjessa. Se on Vaimon rakastamista, lemmikkien hoitamista, ystävällistä käytöstä harvalukuista lähipiiriä kohtaan. Se on koti- ja pihatöissä mukana olemista ja elämän jakamista. Ihan simppeliä perussettiä. Uskon, että tässä kärsimyksentäyteisessä elämässä Jumala on kuitenkin läsnä, opettaa ja johdattaa. Uskon klassiseen ristin sovitukseen ja iankaikkiseen elämään täydellisessä yhteydessä Hyvyyteen, Totuuteen ja Kauneuteen.
En halua väitellä siitä, kuka on oikeassa ja kuka väärässä. Olen kiinnostunut siitä, miten koette elämän ja miten löydätte siihen mieltä hyvinä ja huonoina päivinä. Omat ajatukseni ovat käyneet harvinaisiksi, minkä kyllä tiedostan. Ne toimivat minulle. Mikä toimii Sinulle? Ovatko ajatuksesi kenties kasvaneet tai muuttuneet elämänkokemuksen myötä? Itse olen tullut yhä tietoisemmaksi, että helpot vastaukset eivät toimi, ja elämässä tarvitaan myös paradokseja, kuten kärsimyksessä puhuva Jumala.
Pyydän keskusteluun kaikkia kunnioittavaa sävyä. Toivon, että keskustelu ravitsisi lukijoiden ajattelua ja tuottaisi läheisemmän yhteyden merkityksenkokemukseen kullekin luonnollisimmalla tavalla. Masennus ja epätoivo ovat yhteisiä vihollisia, ja merkitys on lääkkeiden ja terapioiden ohella aseemme niitä vastaan.
Hei!
Hieno, toisia arvostava ja kiihkoton keskustelunavaus, kunnioitan suuresti! 👍
Voin olla huono puhumaan elämänkatsomuksen merkityksestä elämän myrskyissä, minulla kun ei ole sellaista elämänkatsomusta, jonka voisin helposti sanoittaa. En harjoita (jos näin voidaan asia ilmaista) mitään uskontoa, en usko Jumalaan tai jumaliin ja kiinnostukseni filosofioita kohtaan on parhaimmillaankin pintapuolista.
Minun on kuitenkin aika helppo allekirjoittaa moniakin ajatuksiasi. Jos jotain tavoittelemisen arvoisia arvoja pitäisi luetella, niin ainakin hyvyys ja kauneus olisivat ne, mitkä itsellenikin ovat tärkeitä. Minäkin ajattelen, että merkityksellisyys on elämässä tärkeää ja että se tyypillisesti toteutuu - jos on toteutuakseen - arjen pienissä asioissa. Ja minäkin olen iän myötä huomannut, että elämään kuuluu risaisuus ja harmaansävyt, yksioikoisuus on todella harvinaista.
Minä ammennan niin virtaa, voimaa kuin lohtuakin taiteesta ja luonnosta. Monesti myös katseen kääntäminen menneisyyteen on tarjonnut tukea elämään; sen ymmärtäminen ja toivottavasti jokus vielä hyväksyminenkin, että vastoinkäymiset, luopumiset ja muut vaikeat asiat kuuluvat elämään, mutta että niistä voi selvitä.
Olen pikku hiljaa oppimassa, että hyvien asioiden eteen täytyy tehdä työtä. Aniharvoin ne vain tippuvat syliin. Näin silloinkin, kun se hyvä asia on jokin arkisen simppeli juttu, kuten hyvä kuppi teetä. Ainoastaan lapsi voi olla siinä asemassa, että kivoja asioita vain tapahtuu, mutta aikuisen on kannettava itse vastuu oman elämänsä merkityksellisyydestä. Oli elämä myrskyisää tai tyyntä, niin itse on kurssinsa valittava ja koetettava edetä sitä kohti.
Lisäksi koetan tietoisesti nähdä arjessa ympärilläni kauneutta ja hyvyyttä sekä ihmetyksen aiheita.
Mun elämässäni on ollut hengellinen pohjavire lapsesta saakka, vaikka kotini ei ollut uskonnollinen. Olen lievästi aspergerpiirteinen, mikä ehkä selittää sitä, miksi olen kokenut hankalaksi ylläpitää keskusteluyhteyksiä muualle kuin mystisesti yläkertaan päin. Tietenkin teini-ikäisenä kapinoin institutionaalista uskontoa vastaan, mutta nykyisin seurakuntaelämäkin maistuu sopivina annoksina. Olen myös varttuneempana opiskellut yliopistossa harrastusmielellä lähinnä systemaattista teologiaa, edellisessä elämässäni akateemisiin opintoihini kuului itämaisia uskontoja ja sikäläistä filosofiaa. Nyt vanhemmiten ajattelen, että ihminen saa elämänsä rakennuspalikat vähemmälläkin tarvitsematta syventyä kaikkiin traditioihin.
En päästä elämänkatsomustani helpolla, vaan haastan sitä askartelemalla monenlaisten dilemmojen parissa. Ongelmani on perfektionismi ja siitä kumpuava riittämättömyyden tunne, johon en saa helpotusta juuri muusta kuin kristinuskosta. Se on totta, että hyvät asiat joutuu tekemään itse, ja liian usein tuntuu, että kauniit ajatukset eivät kanna käytännön toteutukseen asti. Silloin pitää muistaa, että se kupillinen hyvää teetäkin on paljon tyhjää parempi.
Moi.
Minä en omaa hengellistä elämänkatsomusta. Oikeastaan näkemykseni on sellainen, että täytyy vain yrittää elää siten, että elimistö toimii mahdollisimman pitkään mahdollisimman moitteettomasti. Ja aivot myös. Ja aivojen hyvinvointia edesauttaa se että näkee muita ihmisiä ja että tuntee kuuluvansa tähän maailmaan. Tarkoitan sitä, että on esim. jonkin ryhmän jäsen. Vaikka sitten jonkin joukkueen tai muun...
Moi.
Hyvyyteen ja totuuteen pyrkivää elämää on helpohkohkoa toteuttaa kun "paletti" on kasassa.
Esim.
"Merkityksellinen elämä toteutuu itselleni kuitenkin ennen kaikkea arjessa. Se on Vaimon rakastamista, lemmikkien hoitamista, ystävällistä käytöstä harvalukuista lähipiiriä kohtaan. Se on koti- ja pihatöissä mukana olemista ja elämän jakamista. Ihan simppeliä perussettiä. Uskon, että tässä kärsimyksentäyteisessä elämässä Jumala on kuitenkin läsnä, opettaa ja johdattaa. Uskon klassiseen ristin sovitukseen ja iankaikkiseen elämään täydellisessä yhteydessä Hyvyyteen, Totuuteen ja Kauneuteen."
Mitten elät merkityksellistä elämää jos sinulta puuttuu puoliso, lemmikki, koti/puutarha ja ystävät?
Fyysinen ja psyykkinenkin terveys prakaa...
On helppoa kiittää kun kaikki on, annettu...
Mä uskon että henkinen tie alkaa vasta sen jälkeen kun sulla ei ole mitään - tämä on minun näkemykseni, jokaisella on oikeus omannäköiseen "henkiseen elämään"
Toistuva vaikea masennus
Psykoosi
Dissosiaatiohäiriö
ASD
Yleistynyt ahdistuneisuushäiriö
Pakko-oireinen häiriö
Sekamuotoinen persoonallisuushäiriö
...
puoliso, lemmikki, koti/puutarha ja ystävät
Nämä ovat samasta elämästä, ja molemmat ovat totta (tosin se lähipiiri on sukua eikä ystäviä). Onko paletti kasassa? Kyllä ja ei. Riippuu näkökulmasta. Olenko henkisellä tiellä? Ainakin olen kuvitellut olevani. "Kaikki on annettu." Paljon on annettu, minkä tunnustan, kuten myös sen, että monella on vaikeampaa. Yhtälailla tunnustan, että tiedän, mitä on haluta kuolla, koska vuosikymmeniä jatkunut tuska vain on liikaa.
Mistä hyvyys, totuus ja kauneus tulevat? Antiikin platonismin perinnöstä keskiaikaisen skolastiikan kautta. Taustalla oleva metafysiikka on siis vaihtunut aatehistoriassa, eikä em. transendentaaleja voida sitoa kiinteästi vain yhdenlaiseen metafysiikkaan. Sikäli ne ovat aikalailla kaikille avoimia arvoja.
Ovatko ko. arvot mahdottomia äärimmäisissä elämäntilanteissa? Sikäli, kuin itse olen kokenut, eivät ole. En kuitenkaan uskalla väittää tätä absoluuttisesti, koska olen kokenut vain omat tilanteeni. Jos minulle kerrotaan, että nämä eivät ole tavoiteltavissa tilanteessa x, uskon kertojaa.
Kuuluvatko hyvyys, totuus ja kauneus vain joillekin ihmisistä? Tältä voi näyttää, mutta asiaa voi tulkita laajemminkin. Hyvyys on ennen kaikkea moraalista, ja kuka uskaltaa väittää, että moraalisuuteen täytyy olla "paletti kasassa"? Kauneus on tässä yhteydessä paljolti metafyysistä kauneutta, kuten Jumalan äärettömyyttä, matematiikan harmoniaa ja luonnon monimuotoisuutta. Nämä kuuluvat kaikille. Opiskelu voi olla etuoikeus, mutta itsessään nämä asiat eivät ole minkään ryhmän omaisuutta. Entä totuus? Omassa mielessäni se yhdistyy tieteeseen ja hengellisyyteen. Tieteeseen, mitä fysikaaliseen maailmaan tulee, ja hengellisyyteen, mitä sielunelämään tulee. Filosofia liikkuu vähän kaikilla alueilla, ja punoo yhteen kokonaisuutta. Edelleen opiskelu voi olla etuoikeus, mutta asiat itsessään eivät kuulu kenellekään.
Jaksaako näitä ajatella, jos on täysin hajalla? Jos on sopivasti autismin kirjolla, niin kyllä. Se voi olla jopa palauttavaa. Muista en tiedä. Kirjallisuudessa olen törmännyt oppineiden ohjeisiin työstää masentuneena elämänkatsomusta ja arvoja, etsiä merkitystä. Näin olen tehnyt. Tähän olen päässyt.
Hyvää matkaa Pyhiinvalluksella...