Tiedän tunteen. Kun ahdistus ja kykenemättömyys selvitä perustoimista ja itsestä huolehtimisesta on ylitsepääsemättömän hankalaa ja raskasta. Bi-polaaristen tunnehelvetti masennuksen aikana saa ajan tuntumaan siltä, ettei parempia hetkiä muista ollenkaan.

Se mikä itselläni on auttanut, on se että olen vain kylmästi jättänyt tekemättä kaiken paitsi ihan välttämättömän. Jos tänään yrität pakottaa itsesi tekemään jotain mihin sinulla ei ole voimia, niin huomenna olo on vielä väsyneempi. Stressi ja syyllisyys vain pahentavat asioita.
Mutta pienet asiat, jotka eivät ole pakollisia voivat tuoda helpotusta. Jos vaikka näin sesongin mukaan laittaa yhden jouluvalon ikkunaan. Tai sulkee itsensä viltin sisään hiljaisuuden, hyvän kirjan ja lämpimän glögin tai kaakaon kanssa 🙂
Pieniä hetkiä itselle. Ne ovat onnistumisia, siinä missä pakolliset tehtävätkin.

Ei ole olemassa pohjatonta suota mihin upota. Täytyy vain jaksaa uskoa että tilanne ei ole loputtomasti pahaa oloa ja masennusta, se väistyy kyllä. Sympatiaa sinulle, kyllä ne voimat vielä löytyvät uudelleen. Sitä mantraa hoen itsellenikin nyt, etten menetä kontaktia todellisuuteen. Kun sitä tarpeeksi kauan toistaa, niin alkaa uskomaankin että valoa on tunnelin päässä. Se vain pitää sada kiinni 🙂👍

Kiitos vastauksesta Morwen. ^^

Tänään on ollut parempi päivä. Itku kurkussa harjoitteluun menin, mutta lähdin sieltä iloisemmin mielin. Tänään oli arviointikeskustelu ja sain paljon kehuja. Kuulemma ammattilaisen elkeet. Ainoa negatiivinen asia mikä tuli esille oli se että henkilökohtaisen elämän vaikeudet heijastuivat harjoitteluun, mikä on aivan totta. Olen ollut todella hajalla jo muutaman viikon ja se kyllä näkyy toiminnassani harkassa.

Olen aivan poikki, mutta sain aikaiseksi tehdä ohjaajille ja asiakkaille kiitos kortin ja ohjaajille pienet lahjat. Olen kyllä nyt ylpeä itsestäni, vaikka eilen harmittikin. Vielä yksi päivä ja se on ohi. Viimeinen päivä tulee menemään varmaan sekaisin tuntemuksin. Ihanaa, että se on ohi vihdoin, mutta toisaalta tulee ikävä asiakkaita ja ohjaajia.

Olen nyt yksin kotona, kun avomies on töissä. Kello on 20.11, mutta tekisi mieli mennä vain nukkumaan. Päätäkin särkenyt koko päivän.

Jännä miten nämä olot vaihtelee armottomasti epätoivosta iloon jopa saman päivän aikana. Rankkaa tällainen arvaamattomuus elämässä. Ikinä ei tiedä millä mielellä herää.

Mutta nyt iltapalalle ja nukkumaan. Kiitos taas niille, jotka tämän luitte.

Hienoa että on ollut parempia hetkiä jo 🙂

Tajusin juuri itsekin, että oma oloni on näköjään hivuttautumassa masennuksesta sekamuotoiseen vaiheeseen. Eilen ja tänään varsinkin on ollut varsinaista myllerrystä. Hetkittäin tuntuu kuin koko elämä puristaa rintaa niin ettei saa henkeä, maailmassa ei ole mitään muuta kuin mustaa ja kohta taas teen suureellisia suunnitelmia tämän päivän ja tulevaisuuden varalle. Hermostuneisuus ja pieni paniikin tunne on kuitenkin koko ajan läsnä, en saa tunteista kiinni.

Mutta onnea harjoittelun suorittamisesta, muista juhlistaa itseäsi 🙂🌻

Minäkin olen mietttinyt, että onko nytmenossa tuommoinen sekamuotoinen jakso. Välillä tosiaan kaikki on menetetty ja välillä taas jaksaa tehdä vaika mitä. Minulla ei ole aikaisemmin ollut sekamuotoisia jaksoja nii en tiedä mitä tämä on.

Tänään on ollut epämääräinen päivä. Väsynyt päivä. Nukuin pitkään ja heti aamusta iski ahdistus ja masennus kun on paljon tehtävää ja mitään ei jaksais. Jotenkin sain kammettua itseni sängystä ja sain jopa vähän siivottuakin.

Tänään piti lähteä avomiehen kansaa syömään ja sen jälkeen katsomaan linnanjuhlia kavereiden kanssa, mutta en jaksanu ja viitsinyt mennä ilonpilaajaksi sinne. Tuntuu että kuitenkin masentaa.

En jaksa edes kirjoittaa, kun ei ole mitään sanottavaa. Tuntuu tyhjälle.

Mutta harjoittelu läpi ja ohi! 🌻🙂🌻

Taas yksi päivä voitonpuolella ja hyvä niin. Tänään on ollutki taas vaikeaa. Ahdistus on ollut suurta ja itkien piti lähtee kauppaan ja ystävän luokse askartelemaan joulukortteja. Sain kuus joulukorttia tehtyä, mikä on ihan hyvin ottaen huomioon millä mielellä menin tekemään niitä.

Nyt kotona, hermo menee ja jaksamista koetellaan. Avomiehen lapsi 4 v. on käymässä ja hän on ihana, mutten jaksais nyt vaan millään. Jaksaminen on ihan kortilla. Olen eristäytyny olkkariin, kun muut on keittiössä ja kohta pitäs mennä syömään. Ruokahaluakaan ei oo viime aikoina ollu. Ei huvita yhtään syödä, mut kai sitä esimerkin vuoksi mentävä.

Noni, kutsu kävi. Eikun syömään.

☹️

Kuuntelen Pariisin Kevättä ja mietin, että haluaisin kuolla tällaisen musiikin soidessa. En ole yksin, en sitä siis tee.

Nyt on mieli maassa. Heräsin aamulla aikaiseen. Tänään piti olla viimeinen sairaanhoitajan aika psykiatrisella polilla. Tuli viesti: aika peruttu. Vedin peiton korviin ja nukuin vielä muutaman tunnin. Herättyäni sain kammettua itseni sohvalle. Söin leivän ja klementiinin, pitäähän ihmisen syödä. Avopuolisoani selvästi ärsyyntynyt olooni. Kysyi mitä meinaan tänään tehdä. Ihan kun vastaus ei olisi ilmiselvä. Maata sohvalla ja velloa pahassa olossani. Eilen puhuttiin jotain joulukoristeiden laitosta. Ensin pitäisi siivota. Liikaa kaikkea.

Tuntuu kuin olisin ihmisen kuori. Elän, mutten ole.

Paha on ollut olo täälläkin kaksi päivää. Koko maailma tuntuu laittavan esteitä tielle ja mikään ei saa mieltä ylös katuojasta. Parisuhde alkaa olemaan niin heikoissa kantimissa, enkä jaksa enää huolehtia siitäkään. Minun on oltava vahva, jotta toinen saa olla heikko. Mutta kuka lohduttaisi Nyytiä?

Mutta jaksaa, jaksaa. Ehkä huomenna on jo parempi päivä.

Ikävää kuulla, että parisuhteesi on ongelmissa. On rankkaa olla suhteen tukipilari, kun toisella on vaikeaa. Minunkin mieheni yrittää olla vahva, kun minulla on vaikeaa,mutta mielestäni se on tarpeetonta. Kestän kyllä hänen pahan olonsa. Toivottavasti tämä päivä on parempi päivä sinulle.

Minulla päivä alkoi hyvin ja se hyvä kesti noin 10 minuuttia kunnes tajusin etten ollut palauttanut eilen yhtä tärkeää koulutehtävää. Siinä sitten romuttui sekin päivä. Tajusin myös,että jouluun on vain 14 päivää ja minut valtasi aivan valtava ahdistus ja epätoivo. Meidän asunto on kauhean sotkuinen, joulukoristeet vielä varastossa ja kaikki tekemättä. Tehtiin lista tekemättömistä asioista. Ahdisti vain enemmän, kun lista vain kasvoi kasvamistaan.

Itkun jälkeen päätin, etten jää tuleen makaamaan vaan aloin tiskaamaan ja päätin, ettei tästä päivästä tule epäonnistunut pahan olon kertymä. Sain lasit tiskattua ja sitten iski ahdistuskohtaus. Eikä se tiskaus ollut muutenkaan mitään hauskaa. Miten voi tulla niin arkisista askareista niin vaikeita? Vielä olisi puolet astioista tiskaamatta. Saa nähdä onnistunko. Yritän. Jotenkin minuun on herännyt taistelutahto, etten anna tämän sairauden voittaa minua. Ottaa otetta minusta. Nähtäväksi jää kumpi voittaa.

Pää päätti, että tänään yöuniksi riittää kaksi tuntia. Heräsin yhden jälkeen virkeänä. Jotain nyt on meneillään. Luulen, että nyt on kyseessä nopeasyklinen kausi, eli mielialat vaihtelee depressiosta minun tapauksessani hypomaniaan hetkessä. Tällä hetkellä nimittäin ei masenna ollenkaan. Päinvastoin. Tekisi mieli laittaa jouluvaloja ja siivota, mutta imurointi ei taida olla soveliasta tähän aikaan yöstä.

Kävin tänään lukemaan Heberleinin kirjaa En tahdo kuolla en vain jaksa elää. Uskomatonta, miten joku on voinut osannut sanoittaa kaikki ne tunteet mitä en itse ole osannut sanoiksi laittaa. Taidan ottaa tuon kirjan mukaan terapiaan ja lukaista sieltä pari otetta.

Huomenna tosiaan viimeinen terapia ennen joulutaukoa. Outoa pitää paussia, kun on niin intensiivisesti siellä käynyt. Toisaalta uskon, että tauko tekee ihan hyvää jossain mielessä. Saa itsekin vähän lomaa näistä omista asioista ja huolista. Toivottavasti. Pelottaa miten mun joulun käy, jos tämä masennus/hypomania kausi ei lopu ihan kohta. Pitäs saada uusi aika sinne polille sen peruuntuneen tilalle niin pääsis hoitaa näitä asioita eteenpäin.

Taas alkaa päivä olla kääntymässä iltaan. Viime yönä tuli nukuttua huimat neljä tuntia. Parannusta se on viime yöhön. Pitää varmaan tänään turvautua Ketipinoriin.

Mulla on ihan kauheen energinen ja ylisosiaalinen olo. Koko aika tekis mieli olla höpöttämässä jollekin jotakin. Olen yksin kotona ja yksin oleminen on nyt ihan sietämätöntä. Tekis mieli olla ihmisten ympäröimänä ja puhua puhua ja puhua. Ei oo ikinä ennen ollu näin pahaa hypoa ja tilanne on mulle ihan uusi.

Tätäkin viestiä oon kirjottanu jo kaks tuntia kun suunnitelmat vaihtuu hetkessä. En saa oikein mitään aikaseks vaikka koko aika tekee mieli tehä kaikkee.

Otin Ketipinoria. Toivottavasti tulee uni. Puol liuskaa lääkkeitä jäljellä ja lääkäri vasta perjantaina. Mitähän tästä vielä kehittyy.

Anteeksi. Tää kirjotus on varmaan yhtä sekanen kun mun mielikin.

Huomenta vaan. Täällä alkaa vauhti pikkuhiljaa lakata. Sain viime yönä nukuttua 8 h ilman lääkkeitä. Nyt on pakko myöntää, että harmittaa. Pidin vauhdista ja valvomisesta ja kaikesta. Minulla oli mahtava olo ja nyt se on poissa. Pelkään masennusta, pelkään etten jaksa tehdä asioita. Kuitenkin pitäisi saada aikaiseksi vaikka mitä. Joulujuttuja, harjoitteluraportti jne jne.

Tällä viikolla minulla on terveydenhuoltoviikko. Tänään terveydenhoitaja, huomenna tk lääkäri, keskiviikkona psykiatrinen sairaanhoitaja ja perjantaina psykiatri. Aika paljon kaikenlaista. Ainakin musta pidetään huolta. Toivottavasti.

Nyt on jotenki tyhjä olo. Tai tuntuu siltä ettei voi tehä enää mitään ku ei oo virtaa. Vaikka miks ei sitä normaalistikin vois tehä asioita. No eikun yrittämään. Pitäs tiskata ja väsätä viimeiset joulukortit, puhumattakaan noista koulujutuista.

Tyhjä olo. Todella tyhjä olo. Hypomanian (mietin oliko se jopa maniaa) mikään ei tullu miltään. Toivon, että hypomania tulisi takaisin, vaikka eihän sekään mukavaa ollut. Oli vaan kuitenkin jotenkin niin mahtava olo. Rahaa vaan meni ja unta en saanut, mutta ne ei sillon haitannut. Oli sentään jokin syy etten saanut mitään aikaiseksi, kun mieli laukkasi uusiin suunnitelmiin tuhatta ja sataa.

Nyt en saa mitään aikaiseksi, väsyttää, masentaa. Kauheasti olisi tekemistä ja kaikki alkaa ahdistaa. Tuntuu, että asiat menevät taas ihan pieleen. Olen yrittänyt tehdä itselleni mieluisia asioita, mutta en tiedä. En vain jaksa mitään.

Myös yksin oleminen on vaikeaa. Avomieheni on tänään töissä kello 14-22, enkä saa ketään tänne kanssani olemaan. Tekisi mieli juoda alkoholia, vaikka päätinkin olla raitis kuukausi sitten. Tulisi edes hetkeksi hyvä olla. Vaikka tiedänkin, että seuraukset ei oo mukavia. Silloinkin tuntisin edes jotain.

Toivon, että tuo masennus iskis jo kunnolla päälle, kun se on kerta tulossa. En jaksa enää edes taistella vastaan. Haluaisin vaan itkeä, mutta itku ei tule. Miten voikin hetkessä olla huono olla, kun aikaisemmin oli niin mahtavaa.

Kiitos kaikille lukijoille!

Hei pitkästä aikaa!

Täällä juon glögiä ja nautin jouluisesta tunnelmasta kynttilöiden valossa. 🙂
Viimeksi kun kirjoitin niin olin hypomanian ja masennuksen rajamailla, mutta nyt kaikki on toisin. Kävin psykiatrilla joka määräsi uuden lääkkeen aloitettavaksi. Oloni on ollut sen jälkeen tasainen vaikkakin hieman tokkurainen ja väsynyt. Olen pitkästä aikaa taas onnellinen.

Joulun on ainoa asia mikä stressaa. Lähdemme avomieheni sukulaisille aatoksi ja minua ei kiinnostaisi ollenkaan. Ahdistaa hieman se ajatus, mutta sen kanssa on nyt elettevä. Tiedän, että avomieheni haluaa minut mukaan joten kotiin yksin jääminen olisi ainakin hänestä huono ratkaisu. Ja en tiedä olisiko minullakaan sen mukavampaa yksin täällä. Joulun päivän ja tapanin päivän vietän yksin, kun mieheni on töissä. Ei siis mikään ihanne joulu tulossa, mutta en haluaisi kauheasti murehtia. Tämä joulu on nyt tämmöinen.

Kohta menee kinkku uuniin 🙂

Mukavaa joulunalusaikaa kaikille!