Elämää sairauden kanssa
Olen joutunut hyväksymään sen, että olen sairas. Pitkään yritin suorittaa väkisin kaikesta huolimatta ja pysyä positiivisena, ja se oli aivan helvetin rankkaa. Nyt olen täysin uupunut ja sekaisin. Lääkkeistä ei ollut minulle hyötyä, päin vastoin ne vain pahensivat oloa. Monet lääkkeet käytiin läpi tuloksetta. Kävin terapiassa kolme vuotta, mutta en pystynyt oikein keskittymään siihen eikä siitäkään juuri ollut hyötyä. Olihan se kiva että joku kuunteli ja sai tavata ihmisiä.
Minulla on tämä sairaus geeneissä, suvussa on paljon mielenterveysongelmia ja oma isäni sairastaa samaa tautia. Se on vain hyväksyttävä että on saanut ns. huonot kortit elämään, ja sairauden kanssa on opittava elämään.
Päivittäinen elämäni on täynnä ahdistusta, pelkoa, pelottavia ajatuksia, surua ja keskittymiskyvyn ongelmia. Yritän jatkuvasti suhtautua ajatuksiini kuin ne olisivat vain ajatuksia eikä niihin tarvitsisi reagoida, mutta se on uuvuttavaa. En uskalla liikkua ulkona yksin sillä pelkään jääväni auton alle, koska en osaa keskittyä kaikkeen ympärilläni tapahtuvaan koko ajan. Kävelylenkit jossain rauhallisessa ympäristössä tekisivät minulle varmaankin hyvää, mutta en pysty tekemään oikein muuta kuin makaamaan sohvalla.
Pahinta on ehkä se, että olen syvimmiltäni elämäniloinen ja optimistinen ihminen. Tätä on vaikeaa selittää. Haluaisin vain nauttia elämästä. Minulla ei ole lainkaan itsetuhoisia ajatuksia, vaan päin vastoin pelkään kuolemaa. Olen vihainen itselleni kun en pysty mihinkään, olen vihainen elämälle ja maailmalle. Miksi tämän piti tapahtua minulle?
Hei
Vaikeaa on hyväksyä mielenterveyden sairaus, mielummin ottaisin MS-taudin tai ALSin. Sitä jotenkin syyttää itseään ja sen syyllisyyden kantaminen on hirveää. Ole onnellinen ettei sulla ole itsemurha-ajatuksia,itsemurhaa on vaikea suunitella. Onko sulla syyllisyyttäettäkun ei elätä itseään. Mulla on, kauheaa tuskaa, oksettaa ja vapisuttaa.
Hei. Mitäs jos pienin askelin yrittäisit tehdä jotain käsilläsi? Esim. vaikka kirjoittaa joka päivä koneella, muutaman liuskan. Ja yksi hyvä konsti on myös saada päiviin hyvä rytmi. Pakotat itsesi joka aamu tekemään tietyt rutiinit mitkä olet itsellesi kirjannut ylös ja sitten noudatat niitä. esim. aamupuuro joka aamu klo 8.00. astioiden tiskaus ja aamulenkki ulkona, tai voimistelu. jne. Joka päivälle omat työt mitä teet, niin saat niistä tukea ja rauhaa ja turvallisuutta.
mikään ei tee ihmisestä rauhattomampaa kuin ettei ole päivissä mitään kiinnekohtaa ja rutiinia. nyt olen sen viime vuosina huomannut että ne ovatkin aika tärkeitä. Niistä se elämän perusta syntyy.
Eräs kirjailija kirjoitti kirjassaan kun oli ollut muutaman vuoden toimettomana ja huuhaillut vain juurettomana paikasta toiseen ilman mitään järkevää tekemistä, että olo oli kuin oli ollut putki jonka läpi leipä muuttui p...ksi. Sellaiseksi minäkin tunsin itseni kymmenen vuotta sitten, nyt on toisin. Tuo kirjailijan lause sai minutkin ajattelemaan rutiinien tärkeyttä. Ja taas että juhlat ja sunnuntait yms. poikkeaa rutiineista niin ne antavat vaihtelua ja virkistävät.
Älä lannistu, hyväksy sairautesi, se on tätä ihmiselämää, ei kukaan meistä tiedä syntyessään mitä geenejä saimme. Kun hyväksyy ja alkaa elämään niillä keinoin mitä on niin elämä saa uutta valoa!