Onpa kulunut pitkä aika, kun olen viimeksi tänne kirjoitellut. On mennyt sen verran hyvin, ettei ole ollut tarvetta kirjoittaa. Keskustelijat ovat vaihtuneet ja uusia ryhmiäkin on tullut. Hieno juttu.

Minä voin varsin hyvin nykyään. Aina ei ole ollut näin. Tiedostan kuitenkin, että jos on ollut pohjalla, tietää aina voivansa vajota sinne uudelleen. Pohjalla käynyt muistaa aina, millaista oli olla, kun oli tosi yksin ja ahdistunut. Osa ihmisestä muistaa sen aina.

Kun viimeksi kirjoittelin tänne pakonomaisesti, toistin samaa kaavaa, valtavaa pettymystä rakkaudessa ja surua yksin jäämisestä. Oli im-ajatuksia, juoksin terapeuteilla…koko paletti oli käytössä. Ajattelin jatkuvasti, että haluaisin hypätä metron raiteilla tai alas ikkunasta…no, lopulta kipu hellitti.

Ja elämään tuli uusia ihmissuhteita. Jopa miehiä. Oho! Sain ystäviä kaksin kappalein. Työtovereita, joiden kanssa suhde syveni ystävyydeksi. Se muutti elämääni paljonkin, etenkin, kun osa vanhoista ystävistäni on tällä välin poistunut täältä maan päältä. Ihan luonnollisesti, ei oman käden kautta, mutta pois kuitenkin.

Toiseen näistä miehistä olen ihastunut. Kaipa se sitä on, kun vähän väliä pitää häntä ajatella… ja kaivata. Mutta eipä ole suhde mihinkään edennyt, vaikka useampi vuosi tässä on jo vierähtänyt. Suuri rakkauteni oli X, entinen avopuolisoni oli Y ja iloinen ystäväni Z (johon toki myös olen ollut vähän ihastunut ja ehkä hänkin minuun, mutta on tiukasti naimisissa ja pysyy), joten olkoon tämä uusi rakkaus sitten vaikka koodinimeltään D.

D:llä on ollut elämässään aika paljon mt-ongelmia myös. Hän on sinkku, ja me sopisimme mielestäni hyvin yhteen. D on sairastanut mm. masennusta ja paniikkihäiriöitä ja ollut moneen kertaan tutkittavana. Nykyään hänellä menee aika hyvin, mutta toki hänellä on sentyyppisiä ongelmia, joihin psykoterapia voisi purra, mielestäni. Mutta se on tietenkin vain minun arvioni. En ole asiantuntija, enkä tiedä kaikkea hänestä.

Meillä ei ole suhdetta sanan varsinaisessa mielessä, koska hän torjuu kosketuksen…mietin aina, miksi. Onko hän homo, aseksuaali vai olenko minä vain liian ruma…muutamat seikat hänen käytöksessään saavat minut epäilemään, että kyse on ehkä kuitenkin jostain muusta.

Epäilemättä hän arvostaa ystävyyttämme. Mutta minuun sattuu jatkuva torjutuksi tuleminen. Ei se enää romahduta koko maailmaani kuten silloin kun X jätti minut…olen nyt vahvempi sisäisesti. Mutta miksi tämä sama kuvio toistuu jatkuvasti elämässäni? Näen jatkuvasti ihmisiä ympärilläni, joilla on jokin suhde… eivät he kaikki niin kauniita ole. Eikä kaikille kauniillekaan suhteet onnistu. Ei se ole pelkkä ulkonäköjuttu, vaikka totta kai ulkonäkökin merkitsee… en minä niin surkea esitys ole, vai olenko??

No, sama se. Tärkeintä on, ettei juutu paikoilleen. Ei pitäisi takertua yhteen ihmiseen, ei sisäisesti eikä salaisestikaan, koska se johtaa aina onnettomuuteen. Tiedän kyllä, että suurinta onnea ei ole se, että saa, mitä haluaa, vaan onnen salaisuus piilee enemmänkin siinä, että haluaa sitä, mitä saa.

Mutta se on vaikeata. Jokainen unelmoi joskus rakkaudesta, mutta harva sen löytää ja onnistuu pitämään. Ilman rakkautta voi aivan hyvin elää. Miljoonat pystyvät siihen. Minäkin pystyn.

Kaipa…(us)…