Elämä täysin hukassa, väsymys ja viha kaikkeen
Muutaman viime vuoden ajan, alkaen siitä kun rupesin valmistumaan yliopistosta ja tekemään oman alan töitä, on päällimmäinen ajatus ollu jatkuvasti että ”mä en halunnu tällästä elämää”. Yritin elää niin kuin kunnon kansalaisen kuuluu: valmistuin nopeasti, menin töihin ja pätkätyöstä toiseen, ostin asunnon, otin ison pankkilainan, roikun miehessä koska kelpaan sentään jollekin, kaikki pyörii rahan ja työn ympärillä…
Mä en vaan jaksa. Kroppakin alkaa olla jo aika loppu, tolkuton väsymys/uupumus, viikonloput menee suurimmaks osaks nukkuessa öitä ja päikkäreitä, silti väsymys jatkuu, mikään ei kiinnosta, töissä ei jaksa ajatella (mikä on aika ongelma ajatustyötä vaativassa työssä), itkettää, aggressiot nousee pienestäkin vastoinkäymisestä, valitan muille, olen ilkeä ihminen… Väsymys jatkui jopa lähes viikon sairasloman (kiitos pitkän flunssan, hengenahdistuksen ja rytmihäiriöiden..) jälkeen. Ja ikää vasta alle kolmenkymmenen.
Mietin vain miten voi lopettaa tän vastoinkäymisten kierteen, kaikki päätökset mitä teen tuntuu menevän pieleen. Ja kun yrittää korjata edellisen virheen, tekee kahta suuremman erheen ja on nyt saattanut itsensä siihen tilaan josta ei näe enää poispääsyä 😭 Haluaisin nyt vaan irtisanoutua taas tästäkin vuoden pätkätyöstä (jossa jopa 1,5kk sinnitellyt rahan takia), myydä asuntoni jonka juuri isolla lainalla ostin ja jota nyt jo vihaan kun tulee vain kakkaa niskaan taloyhtiön kyttääjämammoilta (ikuisuusaihe koirat…) ja….ja mitä sitten? Ilman työtä, ilman asuntoa, ilman rahaa…. Olisin ainakin vapaa. Mutta ei riitä uskallus. Mitä sanoo pomo, mitä työ”kaverit”, vanhemmat, sisarukset, kaverit, tutut? Ja se tärkein, millä minä sitten muka eläisin?? Onko aikuisten koko loppuelämä oikeasti pelkkää tätä. Oon niin väsyny jo kaikkiin valituksiinkin ja ihan kaikkeen että reagoin usein vihalla, tekis mieli vaan huutaa, kiljua ja kiroilla että painukaa kuuseen kyttäämästä ihmisiä tms. En halua olla loppuelämääni katkera, kiukkunen akka, joka vihaa maailmaa, yhteiskuntaa, ihmisiä ja kaikkea ☹️ Mutta miten lopetan kierteen? Tämä sinnitteleminen päivä kerrallaan aina viikonloppuun asti hermoraunion ja väsymyksen partaalla ei voi jatkua kauaa. Tarina on pitkä ja sekava, monimutkaistuen vielä kaukosuhteeseen karjatilalliseen, tämän vanhempiin ja kaikkeen muuhun ahdistavaan mitä maatilaelämään liittyy, ilman sen suurempia positiivisia tunteita enää siihenkään suuntaan, mutta erotakaan ei uskalla kun sit mulla ei ois enää edes sitä yhtäkään ystävää… Voi kun löytäisin sen huumorintajuisen, vapaan, hulluttelevan tutkimusmatkailijan itsestäni mitä vielä joitakin vuosia sitten olin. Nyt vaan itken yöstä toiseen toivoen ihmettä.
Hei
Ajatuksesi tuntuvat olevan kovin samankaltaisia omieni kanssa. On lohdutonta elää sellaista elämää, joka tuntuu pelkkien asioiden suorittamiselta ja jaksamiselta viimeisillä voimilla. Työn välissä aika menee palautumiseen eikä niitä omia juttuja jaksa tai ehdi toteuttaa tai mieli on niin maassa ettei ne tuota samanlaista iloa.
Käytkö urheilemassa (sinulla oli koiria, niiden kanssa varmaankin ainakin?) ja miten hemmottelet itseäsi tai lepäät/keräät voimia? Onko sinulla jotain harrastusta tai asiaa, minkä tekemisestä olet haaveillut?
Hei,
olet suorittanut suuren urakan opiskelussa. Nyt voimia verottaa vaativa työ.
Tarvitset kunnon sairausloman, että palaudut ja saat itsellesi voimia. Työtäsi älä
missään nimessä jätä vaikka se nyt tuntuukin pakkopullalta.
On totta , että naapurit raastavat hermot kireälle jos sattuvat olemaan valittajatyyppejä. Onko mahdollista toteuttaa toisenlainen asumismuoto, jos sinulla on koiriakin?
Haaveile ainakin, siitäkin saa voimia. Elämä muuttuu, eikä se samanlaisena pysy vaikka joskus on aikoja, että kaikki tuntuu junnaavan paikoillaan ja arki on yhtä ja samaa.
Käy juttelemassa työterveyshoitajalle / lääkärille ja itse näkisin kyllä erittäin tarpeellisena, että saisit levätä. Sairausloman jälkeen (pitempi kuin 2 viikkoa) näet asiat uusin silmin aivan varmasti.
Tämä päivä taas menny suurimmaks osaks nukkuessa. Ahdistaa jo valmiiksi kun ens viikko on taas töissä vaikeampi, ei multa luonnistu asiakaspalvelu, esitelmöinti tms vaan tunnen itseni tyhmäks, kaikki tiedot ja taidot unohtunu enkä muutenkaan oo mikään tyhjänpuhuja luonnostaan.
Onneks on sentään koirat, ihanat pikku mussukat 🙂 Urheiluharrastustakin olisi, mutta nyt jatkuvan sairastelun takia sekin jäänyt... Tuo oli hyvä pointti että elämä ei pysy samanlaisena. Niin hyvässä ku pahassa, aika menee eteenpäin ja elämä muuttuu, toivottavasti. Joillakinhan se tuntuu urautuneen vuosikausiksi/kymmeniksi samaan rataan? 😑❓ Mut jospa itse jaksaisin tämän vuoden loppuun, sillon oon luvannu itselleni kunnon loman, ainakin 1-2kk pois töistä vaikka kituutellen. Ja asuntokin lähtee myyntiin heti kun tietäisin mille paikkakunnalle sitten, pkseudulla kun rivari/ok-talohinnat on niin hirvittäviä ettei yksinasuja sellasiin voi... Tää nykyinen työ vaan on se suurin ahdistuksen aiheuttaja, ei sovi mulle hiljaselle hissukalle, omaa rauhaa, aikaa ja vapautta arvostavalle. Mut jospa siellä sen rahan takia kestäis. Tai tulis elämään edes muuta suurta sisältöä 🙂🌻
Tuntuuko että olet miehen kanssa koska hän on "ihan kiva"? Ovatko tunteet ehkä vaan kadoksissa masennuksen vuoksi, vai oletko koskaan tuntenutkaan suuria tunteita häntä kohtaan?
Lähdetään asia kerrallaan liikkeelle: miten koirat? Miksi naapurit valittavat niistä, haukkuvatko ne päivisin vai mikä niistä tekee naapureille vastenmielisiä?
Nyt vaan asia kerrallaan ja kun yksi "ongelma" on ratkaistu, pikku hiljaa siitä eteenpäin. Täällä onkin tullut hyviä neuvoja, en osaa oikein mielen asioihin ja kiemuroihin apua antaa, mutta koira-asiasta olisi hyvä lähteä purkamaan tuota arjen väsymystä. Onko niitä kaksi vai useampi, uskallatko rotua tai ainakin jotain valottaa lisää ja ennen kaikke mikä kyttääjiä häiritsee?
Nukkuminen on täälläkin viikonloppujen anti. Väsymys vaan tuntuu kasvavan mitä enemmän nukkuu, mutta kun väsyttää.
Hei ja lunta tupaan. Savossa hirmunen pyry!! Kuule elämä kantaa, luota siihen. Olet hyvissä käsissä, jos haluat Isän sylissä asustella, meinaan siis että aina on apua tarjolla ylhäältä, jos haluat ottaa vastaan. Jeesus parantaa ja uudistaa sinut. Voi hyvin ja jatketaan tätä erikoista taivallusta luottaen Jeesukseen Kristukseen elämän antajaan.
rifka
Luin juuri tarinaasi ja tuntui kuin olisin lukenut omaani. Oma elämäni on ollut jo useamman vuoden monien vastoinkäymisten täyttämää. Toki hyviäkin hetkiä on ollut, mutta kun huonoja aikoja on alkanut kasaantua, on henkiset voimavarat alkaneet olla hälyttävän vähissä. Jokin aivan arkiselta ja toisista olankohautuksella ohitettava harmitus saa minut raivon valtaan tai itkun partaalle. Tuntuu siltä, kuin en enää kykenisi hallitsemaan itseäni. Tuo mainitsemasi tyytymättömyys elämään vaivaa myös minua. En ole tyytyväinen työhöni, asuinpaikkaani, yleensä elämäntilanteeseeni. Omalla kohdallani ylivelkaantuminen on ollut vaikein mielenterveyttäni horjuttava asia. Prosessi jota tällä hetkellä käyn läpi, on vienyt minusta kaiken energian. Tuo asia on vallannut ajatukseni niin, ettei siellä ole tilaa muulle. Jos tarinastasi jotakin johtopäätöksiä voi vetää,niin sen, että olet masentunut. Silloin jo sängystä ylöspääsy ja päivän läpikäyminen tuntuu urakalta. Kuinka hyvä suhde sinulla on miesystävääsi. Tuletko oikein ymmärretyksi, jos puhut hänelle ? Toinen asia, jota harkitsisin, on lähetteen pyytämistä omalta lääkäriltä mielenterveystoimistoon. Siellä on kuitenkin asiantuntemus, kun voimat tuntuvat olevan lopussa ja siellä saa sekä keskusteluapua että sairaslomaa niin, että saisi itseään taas kootuksi. Mikään viikon sairasloma ei masentuneelle ole tarpeeksi, vaan siinä tarvitaan pidempi jakso, jotta voi sinä aikana keskittyä toipumiseen eikä takaraivossa nakuta mittari joka kertoo että kahden päivän kuluttua pitäisi olla työkuntoinen ja paniikki iskee päälle kun tietää ettei ole. Älä tee tässä vaiheessa raadikaaleja päätöksiä, mutta helpota niitä asioita missä voit; pidempi sairasloma, keskusteluapua. En tiedä millainen suhde sinulla on miesystävääsi, mutta olisi varmasti helpottavaa, jos pystyisit puhumaan hänen kanssaan, jotta paine sieltä suunnasta helpottaisi. Itse ainakin tunnen, että oli todella ahdistavaa olla suhteessa,kun tuntui ettei jaksa vastata toisen tarpeisiin ja toiveisiin. On vaikea selittää sellaiselle, joka ei ole kokenut masennusta, että kyse ei ole itsekkyydestä, vaan jokainen voimanripe kuluu itsensä koossapitämiseen. Toivotan sinulle voimia.
Toi kuulostaa siltä, että yrität täyttää vaatimukset johonkin muottiin kuulumisesta. Ihmiset ympärillä voivat olla ahdasmielisiä ja ajattelevat, että asioiden pitäisi mennä juuri tietyllä tavalla. Kuulostaa, että ympärilläsi olisi juuri sellaisia ihmisiä ja sinä haluaisit elämäsi menevän toisella tavalla. Oletko miettinyt vaihtoehtoja siihen millä tavalla sinun ihanne-elämäsi menesi?
Omaelämäni on kaukana mistään muotista. Musta taas tuntuu siltä, että mun elämästäni puuttuu sellainen laajaystäväpiiri, jossa olisi pelkästään minua arvostavia ihmisiä. Mä oon pohtinut sitä, onko ok, että mun läheisimmät työkaverit ovat naisia eikä miehiä?
Mä oon toisaalta vihainen, väsynyt ja tuntuu siltä, ettei elämä kulje minkään muotin mukaan. Toisaalta olisin ylpeä siitä, jos minulla olisi parisuhde, isolla rahalla ostettu asunto. Mutta ilmeisesti sekään ei tuota onnellisuutta, ainakaan sinulle.
No minä olen masentunut,koska olen työtön.Olin juuri päässyt mukaan työelämään,kunnes mut haluttiin irtisanoa.
Kertomuksesi kuullostaa hyvin tutulta ja voin kyllä myös samaistua tuntemuksiisi täysin! Olen itse ollut nyt valmistumisen jälkeen työelämässä neljä vuotta ja olen tehnyt asiat elämässäni aina "Niin kuin pitääkin" ja hankkinut itselleni koulutuksen, asuntolainan, työpaikan ja miehen. Kaikesta huolimatta tunnen, ettei tämä ole sellainen elämä, joka olisi itselleni oikea ja koen usein tyytymättömyyttä tilanteeseeni, vaikka päällisin puolin kaikki pitäisikin olla hyvin. Olen paljon pohtinut oravanpyörästä pois hyppäämistä ja koko ajan pohdin muita vaihtoehtoisia tapoja elää tätä elämää kuin kahdeksasta neljään työ. Koen, etten ehdi elämässäni tehdä muuta kuin töitä ja en jaksa oikein vapaa-ajalla tehdä mitään ylimääräistä kun työ vie kaikki mehut. Työni on myös pitkälti ajattelutyötä ja koen, että ajatukseni ovat täysin jumissa enkä pysty omaksumaan tai kehittämään mitään uutta, vaikka se kuuluisi työhöni oleellisena osana. Suuri tekijä omalla kohdallani ovat sosiaaliset ongelmani, joiden kanssa olen kamppaillut jo vuosia ja joiden kanssa kamppailen edelleen ja koen jatkuvaa riittämättömyyttä ja huonommuutta. Tunnen, että osa työni kuormittavuudessa on päivittäiset sosiaaliset tilanteet, jotka uuvuttavat minua, vaikka kuitenkin samalla kaipaan kovasti muiden ihmisten seuraa. En vain uskalla muuttaa elämääni, vaikka jotain tekoja ja muutoksia vaatisi, jotta voisin olla joskus tyytyväinen elämääni. En vain tiedä mistä oikein aloittaa. Ja ehkä joku päivä löydän sen rohkeuden, jota tarvitaan siihen, että uskallan jättää nykyisen työni ja löytää jonkin muun tavan ansaita elantoni.
Mullakin oli joskus tuommoinen tilanne että oli hyvä työ, mukavat kaverit, kohtuulliset tienestit yms - ja silti olisi pitänyt osata enemmän, olla parempi kaikessa jne jne. Nyt kun on sittemmin sairastanut jatkuvasti milloin mitäkin, niin onpa tuo tyytymättömyys kummasti kaikonnut. Kyllä näillä joku tarkoitus näyttää olevan. Aika siistiä kun saa olla kotona eikä tartte olla sairaalassa, esimerkiksi.