Hei! Olen 40 vuotias nainen Porista.
Lopetin alkohollin käytön tan vuoden tammikuun lopulla. Aluksi kaikki oli ihanaa ja mahtavaa ja jaksoin jopa liikkua enemmän ja olla sosiaalisempi. Sit tuli romahdus.. Ehkä otin liikkunnan aloittamisen liian vakavasti ja halusin nopeasti tuloksia. Mitään ei tapahtunut vaikka kuinka yritin ja yritin. Lopetin liikkunnan ja muutuin sohvaperunaksi. Sosiaalinen elämä se mitä siitä oli vielä jäljellä jäi kokonaan pois. En jaksanut pitää yhteyttä ystäviini. Nykyään aikani kuluu lähinnä kotona ja kotoa lähteminen vaikeaa. Lähikauppaankin meneminen on vaikeeta. Syöminen on huonoa ja sorrun usein herkuttelemaan kekseillä tai suklaalla. Koitan välttää kaikkia tilanteita joihin liittyy alkoholi. Mulla on 20 vuoden kokemus alkoholin käytöstä ja olin jopa 10 vuotta parisuhteessa alkoholistin kanssa. Erosta on nyt 5 vuotta. Viihdyn sinkkuna ihan hyvin enkä kaipaa ketään vierelleni. Ja ihan syystäkin. En yksinkertasesti kehtaa aloittaa suhdetta koska kärsin masennuksesta ja ahdistuksesta. Sosiaaliset tilanteetkin vievät veronsa joten olen kokenut yksinäisyyden parhaimmaksi vaihtoehdoksi. Mulla on hoitokontakti psyk. polille ja kerran viikossa käy liikkuva tuki. Se mikä tässä tilanteessa on pahinta on se että lääkemääriä vain lisätään että saisin lisää toimintakykyä. En ole siiivonnut sitten viime elokuun, enimmät pölyt otan rikkaimurilla. Mulla on kaksi ihanaa kissaa joiden takia tässä vielä olen. Masennuksen lisäksi aloitin viiltelyn ekan vuonna 2005 ja se pahentui 2010 jälkeen kun erosin. Viilteliln lähinnä humalassa. Nyt kun olen ollut n. 4 kk:tta raittiina niin viiltely jatkuu. Kun kerran sen aloitat niin et pääse irti, se on koukuttavaa. Häpeän sitä suuresti. Olen ollu sairaslomalla joulukuusta 2015 ja sairasloma jatkuu nyt syyskuun loppuun. En koe olevani kykeneväinen työelämään jo sen ajatteleminenkin ahdistaa.
Olen menossa ensi kuussa Endokrinologillle tutkituttamaan kilpirauhasen koska arvot ovat heitelleet aika lailla ja julkisessa terveydenhuollossa tälle asiallle vaan taputellaan ja ei tehdä mitään. sanotaan vaan että otetaan sitten verikokeet 3 kk:n päästä.
Ja vaikka kilpirauhasesta selviäiskin jotain en usko sen olevan mikään ihmeparantuminen. Haluaisin päästä terapiaan mutta kysyessäni siitä en ole saanut oikein minkäänlaista vastausta tähän..
Tällä hetkellä elän päivä kerrallaan. Tiedän että sosiaalinen elämäni on hanurista, kun en jaksa pitää yhteyttä ystäviini. Mut jotenkin kaikkeen tottuu jopa yksinäisyyteen ja siihen ettei kuulu enää porukkaan.
☹️