Olen 51-vuotias nainen. Tammikuussa aloitin uuteen ammattiin opiskelun. Pääsin vakuutusyhtiön avulla opiskelmaan. Minulla on mies ja kaksi aikuista lasta, joista toinen asuu vielä kotona. Opiskelupaikan sain toiselta paikakunnalta, jossa asun viikot.
Päätös ammatinvaihdosta syntyi lopulta vaikeuksista esimieheni kanssa. Neljä vuotta kärsin kainenlaista väärinkohtelua, jopa kiusaamista. Minua on kiusattu myös koulussa yläasteella.
Nyt minulla on ihanat opiskelutoverit ja salliva vapaa ilmapiiri koulussa.
Vaikka kaikki asiat ovat nyt kunnossa, tunnen syvää alakuloisuutta, masentuneisuutta ja huonommuuden tunteita lähes kokoajan. Suoritan kesäopintoja, enkä ole työssä. Fiilikset alkoivat loman alettua. On kai liikaa aikaa pohtia asioita.
Kävin työssä ollessani työterveyspsykologilla vaikeimpina aikona ja koin siitä olevan apua, mutta vaikutus on lyhtyaikainen. Ymmärrän,että elän valtavaa elämänmuutosta ja se tuo epävarmuutta elämääni. Harmittaa kuitenkin kun on lähes kokoajan paha olo, enäkä osaa olla onnellinen.
Koulukiusaaminen on vammauttanut minut henkisesti ja vaikeudet esimiehen kanssa eivät ainakaan parantaneet tilannetta. Terapiasta olisi apua, mutta minulla ei ole nyt varaa siihen.
Löytyykö täällä koulukiusaamisesta ja huonosta kohtelusta työssä selvinneitä? Olisi mukavaa saada vinkkejä siihen, kuinka tästä selviäisin.