Elämä kokemuksena, ei niinkään tehtävien suorittamisena. Mitä mieltä?
Ajattelin tänään sellaista, että onko se lopulta tärkeintä miten kokee elämän? Kun miettii, että ei ihminen ole pelkästään rahanteko-kone. Ihmisellä kuitenkin on erilaisia mielentiloja. Fiiliksiä. Minusta maailma on menossa siihen, että ihmisen täytyy koko ajan vain suorittaa. Ei jää aikaa reflektoinnille. Maailman ja elämän ihmettelylle. Toki ymmärrän sen, että rahaa on pakko olla jonkin verran. Mutta eikö elämässä kuitenkin pohjimmiltaan ole kyse jostain muusta, kuin pelkästä rahan teosta? Esim. on hyvä välillä pysähtyä, katsella vaikka luontoa, kuunnella hyvää musiikkia, lukea romaania. Eikä tarvitse olla mitään tavoitetta. Kunhan vaan on ja fiilistelee kyseistä hetkeä. Se on suuri rikkaus jos niin pystyy tekemään. Pystyy vain olemaan. Ei sellaisten hetkien tarvitse kauaa kestää. Vaikka sitten 15 minuuttia. Mutta eikö tuollaiset hetket kuitenkin anna elämälle merkitystä? Kaiken kaaoksen keskellä? Se että pystyy uppoutumaan johonkin asiaan ,vaikka sitten vain luonnon seuraamiseen, on arvokas asia. Minusta noissa hetkissä ollaan kaiken ytimessä. Vai mitä mieltä olette?
- Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 5 kuukautta sitten. Syy: lisää tekstiä
Minustakin olisi tärkeää pystyä pysähtymään ja vain kokemaan elämää. Tuo on minusta tärkeä ero. Suorittaminen pitäisi saada pysähtymään. Kun on huono olo, se ei onnistu millään. Jokaisesta tehtävästä tulee pakkosuorittamista tai muuten en tee mitään. Välillä en tee moneen tuntiin mitään. Välillä olen koko päivän käytännössä tekemättä mitään, jos olen yksin. Jossain vaiheessa on kuitenkin aina pakko järjestää ruokaa tai hoitaa jotain asioita. Vaikeutena on, ettei rauhalliseen kokemiseen liittyvään mielentilaan ole pääsyä tai on pääsy todella harvoin.
Suorittamismieli voi olla silloinkin, kun en tee mitään. En löydä parempaa mielen tilaa millään. Olen huomannut, ettei se riipu siitä, suoritanko jotain tehtäviä. Sama mielentila voi olla silloinkin, kun en tee mitään. Silloin en ole oikeasti pysähtynyt erilaiseen tilaan, vaan mielen sisältö jatkaa samaa suorittamistilaa. Toisaalta ihan samoja tehtäviä voi tehdä sekä suorittamalla että ilman suorittamista. En vain pysty millään valitsemaan rauhallisempaa mielentilaa.
Minulla välillä samanlaista etten tee mitään. Tai että istun ja kuuntelen musiikkia. No kai sekin sitten on tekemistä. Eipä sitä koko ajan tarvitse tehdäkään mitään. Välillä on ihan hyvä istua vaan...