LonelyWolf kirjoitti 27.7.2011 15:50

menodora kirjoitti 27.7.2011 10:10

Perustin facebookiin vertaistukiryhmän nimellä Leber depressed, jonne kaikki ovat tervetulleita saamaan uusia ystäviä ja vertaistukea... Laittakaa siis pyyntöä, lisäilen sitä mukaan teitä sinne.
☺️❤️

Olisi varmaan hyvä ryhmä. En vain taida uskaltaa ihan omalla nimelläni liittyä, kun se liittyminenkin sitten näkyisi kaikille kaverilistani ihmisille (työkaverit, sukulaiset). En ole mitenkään julkisesti mainostanut, että en voi hyvin. Ja näköjään kaikki ryhmään liittyneet ihmiset näkyvät niillekin, jotka eivät ole liittyneet. Mutta ei mitään, hienoa että joku yrittää koota ihmisiä yhteen. Itse vain en ole tarpeeksi rohkea liittymään tähän ryhmään.

Hyvä Vermillion=)
oletko sinäkin elo-syyskuussa syntynyt?
LonelyWolf=)
hei.
Minä mietin ihan samaa.
Se on sen verran suojattomampi paikka, että
en tiedä riittääkö rohkeus
liittyä omalla nimellä ryhmään?
Miten me keksittäis sellainen sydeemi, että meidän anonyymiys säilyis vaikka mentäiskin ryhmään fb:ssa?
Olen keitetty aika monessa mielessä, enkä enää niin syvästi ihmisten sanomisia pelkää,
mutta ajattelin omien läheisteni(esim.lapset) kannalta,
haluan suojata heitä vaikeuksilta
joita heille kenties koituisi omasta ajattelemattomuudestani.
tyttäreni mielestä "en ajattele" kai riittävästi.
Impulssimaisuus voi joskus saada aikaan jotain,
joka pidemmän päälle alkaa harmittaa.
Onneksi siellä kuitenkin on se rasti oikeassa kulmassa aina,
voi painaa ja sillä painalluksella poistaa sen mitä aikoi sanoa tai tuli sanoneeksi.
Ja jos jonkun toisen seinälle sattunut kirjoittamaan sellaista jota ei tahdo siellä esillä olevan jonain myöhempänä aikan, sen voi rastista poistaa jos se toinen sattuu olemaan sellainen
joka on rastittanut kohdan asetuksissaan
'kaverit saa kirjoittaa seinälle'
(jotenkin niin kai se oli niissä asetuksissa ilmaistu).

erakoksiko kirjoitti 28.7.2011 12:25

Hyvä Vermillion=)
oletko sinäkin elo-syyskuussa syntynyt?

Ai miten niin...? 😐 En ole elo-syyskuussa syntynyt.

Minullakaan ei ole montaa ystävää. Olen 20-vuotias nainen. Koin kouluaikanani niin pahaa henkistä kiusaamista, että se on jättänyt jälkensä minuun vieläkin. En uskalla lähestyä ihmisiä tai ihmiset eivät uskalla lähestyä minua arkuuteni ja jännittämiseni takia. Olen työpaikkanikin porukassa vähän ulkopuolinen. Ystäväni ovat tipahdelleet vuosien aikana ja uusien saaminen on vaikeaa. Itse tälläisen "ulkopuolisuuden" olon kokeneena toivoisin ettei kenenkään ihmisen tarvitsisi olla ilman ystäviä.

saheisa kirjoitti 5.8.2011 19:11

Minullakaan ei ole montaa ystävää. Olen 20-vuotias nainen. Koin kouluaikanani niin pahaa henkistä kiusaamista, että se on jättänyt jälkensä minuun vieläkin. En uskalla lähestyä ihmisiä tai ihmiset eivät uskalla lähestyä minua arkuuteni ja jännittämiseni takia. Olen työpaikkanikin porukassa vähän ulkopuolinen. Ystäväni ovat tipahdelleet vuosien aikana ja uusien saaminen on vaikeaa. Itse tälläisen "ulkopuolisuuden" olon kokeneena toivoisin ettei kenenkään ihmisen tarvitsisi olla ilman ystäviä.

moi! olen 40v mies ja olen myös ollut melkein koko ikäni ilman ystävää, tää on niin rankkaa että lähellä on ollut romahtaminen, tiedän miltä se tuntuu. syy on osittain mussa kun olen niin ujo ja arka tutustumaan, ja aina vähän ulkopuolinen olo. en tiedä kans mitä tekis ja mistä sais ystävän kun ei niitä vastaankaan kävele. kertokaa joku viisas mitä vois tehdä?

Vermillionille: ihan vaan siitä pikkutarkkudesta, kun mainihit 'pilkunviilaamisen', ajattelin satutko olemaan horoskoopissa neitsyt kuten itse olen ja itsestänikin tunnistan tuon tarkkuuden.
En tarkoita tikkataulun napakymppi-tarkkuutta, vaikka haastehan se olisi sekin ja kaiketi ehkä vasta(jo) miljoonas kerta vahvistais osumat keskelle-keskelle-keskelle-keskelle-keskelle.

Desperille: mä olen ollutkin huomaavinani, että olet hyvä näissä sosiaalisissa taidoissa; sinussa on sitä ymmärrystä jota ystävyydessä tarvitaan.

Nyt en muista teidän muiden nyt tähän mennessä tähän topicciin kirjoittaneiden nimimerkkejä, mutta omasta puolestani haluan sanoa kaikille, jotka sattuvat näitä(minunkin) rivejä lukemaan,
perusluonne minulla on yksin oleminen. Lapsena olin luokka yms.tilanteissa toisten kanssa mukana, mutta kun koulu päättyi, olin aina kotona ja kirjoista tuli ystäviäni. Lähinnä se taisi olla akuankka joka siihen aikaan vielä tuli kotiin säännöllisesti. Tex Willereitä luin kun kävin serkujen luona niiden vintillä, siellä oli serään serkun isoveljellä pino niitä ja oli mukava patjalla, se oli kapea vinttisivutila, jossa sai patjalla pötkötellä lukien niitä. Serkkuni oli enemmän Regina-lehden lukija, eli enemmän naismaista romantiikkaa ja ihmissuhdekuvioita kevyesti kerrottuna.

Ristikot olivat myös kavereitani. Siihen aikaan ei ollut sudokuita eikä muitakaan erilaisia tällaisia pähkäilyjuttuja, Seura-lehti heille tuli ja siinä oli mukava ristikko; se oli aina jonkin verran kesken ja siihen oli kiva joskus kun keksi muutaman sanan lisää.

Eli en oikein muuta sinulle minua edeltävä nimimerkki osaa sanoa kuin sen, että yhteykisen syntymisiin itsekin kypsyessä(eli ystäviä odotellessa) voi suunnata nauttien mielenkiintoa joihinkin(johonkin) sellaiseen , jonka parissa ajan saa kulumaan ilman ahdistuksia. Kun itsellä on hyvä mieli, on ympärillä olevilla ja liikkuvilla mahdollisuus huomata että hei, mitähän tuo tyyppi tuossa lukee tai tekee... Se hyvä mieli on vähän kuin avoin ovi luoksesi. Joko sinun ovesi on minkä verran raollaan -?

erakoksiko kirjoitti 6.8.2011 7:35

Eli en oikein muuta sinulle minua edeltävä nimimerkki osaa sanoa kuin sen, että yhteykisen syntymisiin itsekin kypsyessä(eli ystäviä odotellessa) voi suunnata nauttien mielenkiintoa joihinkin(johonkin) sellaiseen , jonka parissa ajan saa kulumaan ilman ahdistuksia. Kun itsellä on hyvä mieli, on ympärillä olevilla ja liikkuvilla mahdollisuus huomata että hei, mitähän tuo tyyppi tuossa lukee tai tekee... Se hyvä mieli on vähän kuin avoin ovi luoksesi. Joko sinun ovesi on minkä verran raollaan -?

Olipas tämä huomaavaisesti sanottu ja kirjoitettu. Tästä tuli oikein erikseen hyvä mieli 🙂
Itse yritän pitää mieleni avoimena erilaisilla liikuntamuodoilla. Esimerkiksi kävelylenkki parantaa ihmeesti huonoa päivää, tanssiminen (+tanssitunnit) auttavat hetkeksi unohtamaan arjen ja "yksinäisyyden" ja samalla tulee liikuttua ihmisten kanssa, vaikka ihmiset eivät olekaan tuttuja. (aina kun uskaltaa mennä mukaan) Voimia kaikille!

Onpa täällä paljon tuttuja ajatuksia, kuin omalta näppikseltä.
Liityn joukkoon. Ystäviä ei ole, ei ketään kenen kanssa puhua. Parisuhteita on ollut muutama vuosien varrella, eivät ne pitkään toimi, kun huomaavat millaisen friikin kanssa ovat tekemisissä... Yritän saada itseni uskomaan, ettei pitäisi enää sotkeentua yhteenkään mieheen, pilata kenenkään elämää.

Jonkinlaista masennusta on ollut kauan. Yhden puolivuotisen söin lääkkeitäkin, kun meni liian vaikeaksi. Tällä hetkellä tuntuu, että voisin aloittaa taas kuurin. Olen jotenkin ihan hukassa, en ole ollenkaan tyytyväinen elämääni, vaikkei asiat ulkopuolisten mielestä niin hullusti varmaan olekaan... Mutta ei vaan ole hyvä olla. Ja tämä yksinäisyys on se suurin möykky joka kalvaa koko ajan. Miksi en osaa olla avoin, sosiaalinen, reipas... Olen liian ujo ja arka, menettänyt uskon itseeni ja muihin ihmisiin. Olisi niin paljon kerrottavaa ja jaettavaa... 😭

murtu kirjoitti 19.8.2011 23:8

Onpa täällä paljon tuttuja ajatuksia, kuin omalta näppikseltä.
Liityn joukkoon. Ystäviä ei ole, ei ketään kenen kanssa puhua. Parisuhteita on ollut muutama vuosien varrella, eivät ne pitkään toimi, kun huomaavat millaisen friikin kanssa ovat tekemisissä... Yritän saada itseni uskomaan, ettei pitäisi enää sotkeentua yhteenkään mieheen, pilata kenenkään elämää.

Jonkinlaista masennusta on ollut kauan. Yhden puolivuotisen söin lääkkeitäkin, kun meni liian vaikeaksi. Tällä hetkellä tuntuu, että voisin aloittaa taas kuurin. Olen jotenkin ihan hukassa, en ole ollenkaan tyytyväinen elämääni, vaikkei asiat ulkopuolisten mielestä niin hullusti varmaan olekaan... Mutta ei vaan ole hyvä olla. Ja tämä yksinäisyys on se suurin möykky joka kalvaa koko ajan. Miksi en osaa olla avoin, sosiaalinen, reipas... Olen liian ujo ja arka, menettänyt uskon itseeni ja muihin ihmisiin. Olisi niin paljon kerrottavaa ja jaettavaa... 😭

Kamppailen saman asian kans murtu. Mullakaan ei ole ketään. Vaikka käyn välillä töissä en ole saanut sieltä ketään. Ulkopuoliset kans luulee, että mulla on asiat hyvin, mutta todellakaan ei ole hyvin.
Istun päivät, illat yksin, ei soita kukaan, ei käy kukaan.

En ole vuosikausiin käynyt ulkona baareissa tai missään. Olen ujo ja hiljainen.
Olen syönyt masennuslääkkeitä vuosikaudet, joiden ansiosta pysyn hengissä.
Olen saanut lääkkeet myös sosiaalisiin pelkotiloihin jotka on auttanut hirveästi, mutta ne ei poista yksinäisyyttä.

Kateellisena katson ihmisiä, jolla on ystäviä ympärillä. Ajattelen, että mulla olis edes yksi. Tunnen paljon ihmisiä jotka on tuttuja, mutta kenestäkään en ole saanut ystävää.

Olen kyllä yrittänyt saada ystäviä, mutta multa se ei vaan onnistu, ilmeisesti kukaan ei halua minua ystäväkseen.

Heips!

Jonon jatkoksi tulen minäkin.
Ollut eron jälkeen yksin jo 6v,
Seurustellakin "koettanut", mutta samanhenkistä kaveria
on niin vaikea löytää, tai sitten hän asuu Oulun korkeudella😟

Netti, Töllötin, kirjat ja ilmastoinnin humina seurana.

En ole edes "erakkotyyppi" joten yksinäisyys on todella kuluttavaa.
Meilikaverikin olisi ihan ihana.
Ainoa ystävä/tuttava on hiljentynyt, sentään välillä meilailtiin,
mutta hänellä perhe ja työ, semmoinen "oma elämä".

Joskus tuntuu että on vankilassa,
eikä ole varmuutta,
pääseekö sieltä enää koskaan pois 😑❓

Puoliks eläkkeellä oleva, paniikkihäiriöinen,
sen kun kertoisi jossain treffipalstalla
saisi varmaan tuhat vastausta......

Sori, en tänään näytä pystyvän ketään kannustamaan.

dinah52 kirjoitti 20.8.2011 12:29

En ole edes "erakkotyyppi" joten yksinäisyys on todella kuluttavaa.
Meilikaverikin olisi ihan ihana.
Ainoa ystävä/tuttava on hiljentynyt, sentään välillä meilailtiin,
mutta hänellä perhe ja työ, semmoinen "oma elämä".

Joskus tuntuu että on vankilassa,
eikä ole varmuutta,
pääseekö sieltä enää koskaan pois 😑❓

Puoliks eläkkeellä oleva, paniikkihäiriöinen,
sen kun kertoisi jossain treffipalstalla
saisi varmaan tuhat vastausta......

Sori, en tänään näytä pystyvän ketään kannustamaan.

Joo, minäkään en oikein ole mikään erakko, en haluaisi olla aina vain yksin. Olen normaalisti aika nauravainen ja iloinen luonne, tutussa seurassa joskus jopa puhelias ja heitän herjaa muitten kanssa (mm. työpaikalla, jollainen minulla ainakin vielä on..) Mutta ei vain ole ketään, kenen kanssa jutella syvällisempiä asioita, pitää hauskaa, tehdä jotain kivaa yhdessä...

Ja tuotakin olen miettinyt, että laitanpa avoimen ilmoituksen treffipalstalle "totaalisen yksinäinen, arka ja epävarma naikkonen etsii kivaa miestä..." joopajoo, vienti on taattua! Parempi vaan pysyä poissa sieltä, vaikka joskus niilläkin pyörinyt. Joku sieltä on joskus tarttunut mukaankin, vaan kyllähän se totuus paljastuu ajan kanssa, olenkin tämmöinen epänormaali tyyppi jolla ei ole edes laajaa ystäväpiiriä ympärillään... BÖÖÖ!!😝

Elämä tuntuu todella vankilalta... joltain pimeältä paikalta johon on joutunut eksyksiin. Ei mitään tietoa, näkeekö enää ikinä aurinkoa, tuleeko kukaan vastaan ja ottaa kädestä kiinni.. Toisinaan tuntuu, ettei tässä ole enää mitään muuta odotettavaa kuin kuolema.