Heippa
Joo kyllä ihmisillä pitäisi olla ystäviä / kavereita ??!!
Se olisi jaksamisen kanssa niin tärkeätä.
Mutta vaikka elämältä saadaan siipeen niin ei me lannistuta hiljakseen vaan mennään
elämässä eteenpäin kyllä elämä järjestyy.
Mutta minä olen sinun ystäväsi vaikka näin netin välityksellä niin tiedät
että et ole yksin.
Kuin myös ajattelen aina sinun parastasi.
Mutta kannattaa käydä kaikissa tapahtumiissa missä liikkuu ihmisiä
niin sekin vähän virkistää ja aina jää jotain hampaan koloon.
Liiku luonnossa se on kivaa.
Tee kaikkea pikku asioita mistä tulet onnelliseksi ja mistä
sinulle tulee hyvä mieli.
Kaunista kesää sinulle

Luonnossa liikkuminen on yksi asia mitä vihaan. En ole liikkuvaa sorttia vaikka sitä nuorempana olinkin. Liikkumista vaikeuttaa ylipaino.

Ainoa ystäväni on nykyjään tietokone. Ja jos juttelen jonkun sukulaisen kanssa niin saa vaan ikäviä asioita niskaan joten kartan nykyään jopa omia sukulaisia tarkoitan esim. isäni vanhempia. Taas tuli puhelu ja moitteita siitä kun ei ole varaa yhteen sukutapahtumaan joka olisi maksanut kahdelta hengeltä 700e ja reissu on vain 3pv. Sillä samalla saa viikoksi lontoon reissun hotelleineen.

Tällästä taas tänään. Nyt pyrin siihen että teen jotain kotiaskareita ettei ajatukset pyöri vain jonkun isäni äidin mielipiteiden ympärillä.

Hei!
Kuulun samaan joukkoon. Minullakaan ei ole ketään ystävää, jolle voisin puhua ongelmistani ja pahasta olostani. Aikanaan niitä oli parikin, mutta mieheni ei pitänyt siitä. Hän antoi ymmärtää, että nämä ystävät johdattavat minut huonoille teille. Hänen mielestään.

Hän ei sietänyt, että minulla oli ystäviä.Joten ystävät jäivät. Nyt ole onneton ja tunnen itseni oudoksi ja epäsosiaaliseksi, kun minulla ei ystäviä ole.
Minulla on ainoastaan eläinystäviä.
Hae itsellesi joku harrastus, jos sen myötä saisit itsellesi ystäviä. 🙂👍

TÄällä myös yksi yksin olija.
Päivät kuluvat joko tietokoneen, telkkarin tai vanhempien kanssa. Vanhempien kanssa olen vaan koska isäni on todella sairas ja haluan olla hänen kanssa kaikesta huolimatta ja siksi myös että saan jotain muuta elämään kun tyhmät seinät.
Mulla on ollut niin koulukavereita, kun muitakin kavereita. Ne on kaikonnut mm. erityiskouluun joutumisen vuoksi, koulun loppumisen vuoksi, senkin vuoksi että en enää käyny baareissa ym.
Entiset koulukaverit ovat facebook kavereina, mut yksi heistä Chattaa mulla joskus, kun ei hänellä ole muuta tekemistä.
Kirjekavereita oli aikoinaan 10 tai ylikin, mutta nykyään mulle kirjoittaa va 1-2 ja toinen heistä todella harvoin.
Yksi sähköpostikaveri mulla on, hän itsekin mielenterveyspotilas. Joten hän hiukan tietää miksi en ole mikään bilehiiri aina.
TÄtä Tukinetin kautta olen saanut muutamia mese ja face kamuja, eikä niitä ole koskaan liikaa, sillä epäilen heidänkin alkavan kyllästyy muhun jo aika lailla.
Harrastuksista en ole saanut viime syksyn ja kevään aikana uusia ystäviä/kavereita, ehkä olen liian vaativa tai varovainen tai sit olen aina liian nuori muihin verrattuna.

Liityn joukkoonne myös. Ei ole ystäviä elämässä ollut sitten peruskoulun, tulee siis jo yli 10 vuotta täyteen yksinäisyyttä. Kaikenlaisia ihmisiä olen kyllä yrittänyt etsiä ja tavata, mutta ei vain ole synkannut. Voi olla, että olen itse niin vaikea ihminen, ettei kukaan tällaista jaksa katsella. Omasta mielestäni minusta löytyy myös hyviä puolia, kuten huumorintajua, luotettavuutta ja avoimuutta. Tai ehkä onnetar ei vain ole ollut kohdallani suopea ystävyyden suhteen.

Bilettämässä, juhlimassa tai baareissa ei tule käytyä, alkoholia ei siis kulu. Se on aika rajoittava tekijä viinahuuruisessa Suomen maassa.

Ihmiset eivät yleensä jaksa kiinnostua muista ihmisistä tai edes ajatella paljoa mitään itse omilla aivoillaan. Kaikki on valmiiksi opittua, pureskeltua, muilta kopioitua elämässä. Tällainen ärsyttää minua paljon. Kaipaisin sellaisia ystäviä, joiden kanssa voisi jutella mistä tahansa asioista vapaasti ja pohtia erilaisia näkökulmia ja ratkaisuja, myös syvällisesti.

Yleensä ihmissuhteet kohdallani jäävät kokonaan minun harteilleni. Olen se joka ottaa yhteyttä ja joka kyselee ja koittaa keskustella. Mitä ystävyyttä sellainen sitten on? Eikö sen pitäisi olla molemminpuolista kiinnostusta toiseen? On todella raskasta toimia itse auttajana, kuuntelijana, kun itse olisi se, joka tarvitsisi kuuntelijaa.

Missä ovat ne ajattelevat, ympäröivästä maailmasta tietoiset ihmiset? Olisi mukava tutustua sellaisiin!

minäkin voin olla ystäväsi näin netin välityksellä. ihminen tarvitsee tukea elämän tuuili vastaan. minulla on runsaasti ystäviä, enkä olisi edes elossa enää ilman heitä. kirjoittele tänne niin voidaan jakaa kuulumisia, elämän iloja ja suruja!

Täälläkin on yksi naisihminen vailla ystäviä.Sisko mulla on joka on läheinen mut perheen ulkopuolella ei ole ketään.Mulla on aina ollu vähän ystäviä,koulu aikana oli kaksi ns.bestistä mut kaikki on jääny taa. Olen aina ollut huono muodostamaan suhteita ja nykyään en enää edes yritä kun ne eivät ole kestäneet. Sisko on tosi sosiaalinen,se on esim.monen lapsen kummi.Just viime viikolla sitä taas pyydettiin kummiksi ja mä vaan mielessäni mietin että enkö minä kelvannut.Ei vissii pitäisi verrata itseäni siihen mut pakosti niin tekee kun tässä lähekkäin asutaan ja seuraan sen elämää. Välillä tunnen olevani tosi outolintu ja yksinäinen ja tuntuu että ihmiset eivät tykkää minusta.Mulla on huonot välit veljen kanssa mut siskolla taas ei. Olisi kivä tietää mikä mussa ärsyttää..en sit tiiä kestäiskö kuulla totuutta.Olisi kiva saada jostain kaveri,olisi puhdistavaa vaihtaa mielipiteitä.On mulla kaksi lasta ja mies mutta sen kanssa ollaa aika lailla eri planeetalla.Olen työttömänä ja täs kotona on aikaa miettiä ja märehtiä asioita.

Iltoja!
Minäkin liityn joukkoon kirjavaan, ilman ystäviä. Kaikki ystävät ja kaverit vain jääneet taakse ns. edelliseen elämään. Enkä oikein edes osaa muodostaa mitään kaverisuhteita enää kenenkään kanssa sen suuremmin. Kyllä pari sanaa voin vaihtaa, mutta en viitsi/jaksa kertoa omasta elämäntilaantestani ja elämäntarinaani kenellekään. Sitä on jauhettu jo niin paljon muutenkin. Mutta minusta tuntuu, että katkeroidun pahasti ilman ystäviä. Mutta aina uskon kuitenkin, että jossain vaiheessa niitä ystäviä sitten tulee. Saa nähdä milloin.

Tutulta kuulostaa. Olin pienenä arka, pelokas, syrjäänvetäytyvä ja estynyt ja sisaruksista ainoa sellainen, joten olen sen takia tuntenut huonommuutta, ja minua on ehkä väheksyttiinkin kotona sen takia hiukan. Arka ei tietenkään ystävysty kokvin helposti, ja ikävät asiat kasaantuvat. Asia on ollut minulle aina kipeä. Yksinäisyyteni on ikäänkuin ollut huonouteni todiste. Yksinäisyys on jonkinlainen poltinmerkki, yksinäinen kokee, että hänen ajatellaan olevan yksin mahdottomuutensa takia. Yksinäisen ympärille voi myös syntyä tyhjä alue, yksinäisyys on ihmisistä niin kurja asia, että sen pelätään "tarttuvan". Ihminenhän on laumaeläin ja pelkää tulevansa ajetuksi laumasta ulos ja jotuvansa petojen saaliiksi. Toisaalta yksinäisen vähättely voi pönkittää seurallisemman itsetuntoa, joka voi kaikesta huolimatta olla huono. Vilkkaatkin ihmiset voivat pelätä ja potea alemmuuskompleksia.
Iän myötä olen oppinut enemmän hyväksymään itseäni tämmöisenäkin ja ponnistellutkin asian eteen ja jopa muuttunut vähän. Terapeuttini sitten on empaattisuudellaan ja taidoillaan edistänyt asiaa radikaalisti, mutta vasta turhan myöhään. Nykyään voin todeta, että yksinäisyys on edelleenkin ongelmani, mutta huomaan, että minulla on ystäviä, vain hyviä, enkä pyydä enempää. Niitä on jostain tupsahtanut muutama lisääkin. Olen mielestäni aika hyvä siinä, ettei minulla ole kavereita, joitten kanssa pitäisi esittää jotakin, vaan kaikkien kanssa on luottamukselliset suhteet ja puhutaan tärkeistä asioista. Minulle jopa uskoudutaan. Ehkä nimenomaan hiljaiset ja ujot - yksinäiset - ovat tässä hyviä?
Kyllä se siitä!

Hei!

Mulla on masennuksen myötä muutama "ystävä" ja liuta kavereita liuennut elämästäni. Tärkeimmilleni laitoin kuukausi sitten viestiä ja pahoittelin, ettei minusta ole kuulunut. Olin ennen übersosiaalinen ja aina mukana kaikkialla ja kaikessa. Nyt mielialat vaihtelee ja en jaksa tai halua lähteä kotoa / töistä mihinkään... Yhtäkään vastausta en ole näiltä ihmisiltä saanut ☹️

Kävin eilen psykiatrilla, joka vahvasti epäilee kakkostyypin bipolaarista mielialahäiriötä ja ensi kuussa olevalla ajalla keskustelemme lääkityksen aloittamisesta. Olen työpaikkalääkärille kertonut, ettei mielialalääkkeistä (venlafaxin 225mg) ole hyötyä, mutta määrää vain lisäksi diapamia :/

Voimia täällä kaikille 🌻🙂🌻

Hei,

sama vaiva, minulla jaksamisongelmien vuoksi ystävyyssuhteet ovat jääneet hoitamatta. Otan tosi huonosti nykyisin yhteyttä ihmisiin edes puhelimella, saati, että menisin tapaamaan heitä tai kutsuisin kylään. Olen lähinnä tekstareilla valitellut, että olen tosi huono ystävä olemaan yhteyksissä ja toivon myöhemmin jaksavani hoitaa ystävyys-suhteita paremmin.🙄

Onneksi on vielä jäljellä muutama, jotka sitkeästi soittelevat minulle, koska aina sen jälkeen tuntuu hyvältä,vaikka itsella olisi kuinka väsynyt tai ahdistunut olo.🙂👍

Ehkä tässä tosiystävät erottuvatkin joukosta, koska he jaksavat pitää yhteyttä, vaikka huomaavatkin, että toisella on hankala elämänvaihe menossa. 🙂🌻

Tsemppiä kaikille muille hankalassa elämänvaiheessa oleville, masennuksen, uupumuksen, ahdistuksen, avioeron tms. kanssa painiskeleville!🌻🙂🌻

Onhan meillä onneksi edes tämä sähköinen ystävyys ja vertaistuki☺️❤️

Perustin facebookiin vertaistukiryhmän nimellä Leber depressed, jonne kaikki ovat tervetulleita saamaan uusia ystäviä ja vertaistukea... Laittakaa siis pyyntöä, lisäilen sitä mukaan teitä sinne.
☺️❤️

menodora kirjoitti 27.7.2011 10:10

Perustin facebookiin vertaistukiryhmän nimellä Leber depressed

Ajattelin vaan huomauttaa, että tuossa viestissä on pieni kirjoitusvirhe - ryhmän nimihän kirjoitetaan siis kovalla p:llä eli Leper depressed. En ole itse ryhmän jäsen, mutta huomasin asian, kun kiinnostuksen vuoksi etsin sitä Facebookista. Ajattelin sitten ilmoittaa tänne, ettei joku ihmettele, kun mitään "leber depressed" -ryhmää ei löydykään. Olen vähän tällainen pilkunviilaaja ja huomaan tuollaiset pikku virheet 😋 Mutta hyvä, että tuollainenkin ryhmä on perustettu!

menodora kirjoitti 27.7.2011 10:10

Perustin facebookiin vertaistukiryhmän nimellä Leber depressed, jonne kaikki ovat tervetulleita saamaan uusia ystäviä ja vertaistukea... Laittakaa siis pyyntöä, lisäilen sitä mukaan teitä sinne.
☺️❤️

Olisi varmaan hyvä ryhmä. En vain taida uskaltaa ihan omalla nimelläni liittyä, kun se liittyminenkin sitten näkyisi kaikille kaverilistani ihmisille (työkaverit, sukulaiset). En ole mitenkään julkisesti mainostanut, että en voi hyvin. Ja näköjään kaikki ryhmään liittyneet ihmiset näkyvät niillekin, jotka eivät ole liittyneet. Mutta ei mitään, hienoa että joku yrittää koota ihmisiä yhteen. Itse vain en ole tarpeeksi rohkea liittymään tähän ryhmään.

menodora kirjoitti 27.7.2011 10:10

Perustin facebookiin vertaistukiryhmän nimellä Leber depressed, jonne kaikki ovat tervetulleita saamaan uusia ystäviä ja vertaistukea... Laittakaa siis pyyntöä, lisäilen sitä mukaan teitä sinne.
☺️❤️

Hei, onko se vielä siellä - neuvotko miten sen sieltä löytää?