Tämä kuolemanhalu alkaa olla sietämätön. En löydä mitään muuta syytä elää kuin nuorimmainen lapseni, joka on vielä niin kovin kiinni minussa. Isommat ja puoliso pärjäisivät kyllä, jos kuolisin, mutta kuopus menisi rikki. Hänelle olisi liian raskasta menettää äiti.
Mutta… en kykene näkemään itselläni minkäänlaista tulevaisuutta. En selviä elämästä. Liian raskasta. En jaksa. Haluan kuolla.
Olen kokenut saman ahdistuksen - ja selvinnyt elävänä siitä. (Teho-osaston kautta!)
Repukka halaa nuorimmaistasi ja hanki äkkiä apua. Jos et itse jaksa tai tunne tarpeelliseksi kerro puolisollesi todellinen tunteesi.
Älä odota huomiseen vaan nyt heti.
Tunnen ihmeellisesti järkytystä viestistäsi vaikka sinun sanasi olisivat voineet olla minun!
Vaikket ehkä tänä hetkenä pysty sitä näkemään - toivoa on, mutta itse olet mahdollisesti jaksamaton etsimään sitä. Hae apua.
Ajattelen sinua. ☺️❤️
Heippa
Ei mietitä ikinä kuolemaa eikä mitään itsetuhoajatuksia sillä se ei ole mikään
ratkaisu ja aina löytyy kaikkiin elämän murheisiin järkevä ratkaisu.
Minä olen sinun tukenasi ja yritän auttaa sinua.
Mutta onko sinulla ystäviä / kavereita jolle voisit kertoa iloja ja suruja???
se helpottas elämää.
Oletko käynyt ammattiauttajan luona ??? auttaa varmasti sinua elämässä
ja sitä kyllä suosittelisin sinulle.
Mutta mitkä asiat sinulla painaa mieltä kun kirjoitat että ei syytä elää???
Kuinkas sinä nyt olet jaksanut???
Muista että kun nyt on elämässä vaikeata ja heikko hetki niin nyt et saa jäädä
ongelmien kanssa yksin vaan sinun täytyy hakea apua vaikeuksiin.
Kaikkea hyvää sinulle minä toivon.
Kaunista kevättä sinulle
Kiitos vastauksista. On mulla pari läheistä ystävää, jolle voin puhua hyvinkin avoimesti ja olen puhunutkin. Samoin puoliso tietää, että mulla on nyt vaikeaa. Olen niin syvällä masennuksen suossa, enkä oikein jaksa enää eteenpäin. Kaikki pienetkin arjen askareet tuntuvat liian raskailta. Puhumattakaan työnteosta.
Terapiassa käyn kaksi kertaa viikossa. Terapeutilta vain en oikein tunne saavani vastakaikua. Olo on aivan hirveä. Kuolemaa ajattelen lähes koko ajan. En jaksa uskoa, että olisi mitään muuta vaihtoehtoa enää. Sairaalassa olen ollut monta kertaa ja aina sillä vähän saa jatkoaikaa, kunnes taas romahtaa. Tuntuu niin epätoivoiselta. En jaksa uskoa, että taas jälleen kerran jaksaisin rämpiä ylös tästä. Ei kai mulla ole enää muita vaihtoehtoja kuin hakeutua sairaalaan. 😯🗯️
heippa
Joo ehdottomasti mene sairaalaan ja aina pitää mennä lääkäriin tai sairaalaan kun
tuntuu että masentaa / on väsymystä niin saa heti hoidon niin ei olo pahene.
Onneksi sinulla on vahvuustekijöitä eli on pari ystävää ja miehesi jolle voit jutella
kun on elämässä vaikea hetki.
Kaikesta huolimatta vaikka on vaikeata niin yritä ajatella asiat positiivisesti
ja yritä tehdä kaikkea mistä tulet onnelliseksi ja tulee sinulle hyvä mieli
ihan pikku tekoja.
Mulla on yksi tuttu joka sairastui vaikeaan masennukseen ja siitä parani niin sanoi että
oli todella tärkeä kun yksi naapuri autto sitä ihan pikkujutuissa ja vaikka kävelyttikin
hiljakseen pikku matkoja.
Kävele sinäkin vaikka postilaatikolla ja takaisin oman jaksamisen ja voinnin mukaan.
Älä ikinään ajattele kuolemaa sillä ihmisen mieli on vekkuli kun kauvan ajattelee
jotain asiaa niin siihen sitten tottuu.
Ajattelet vaan esim että tästähän selvitään ( ja varmasti selviät ja jaksat )
mutta yksin et saa jäädä asioita miettimään.
Kaikkea hyvää sinulle.
Kaunista kevättä sinulle
Hei!
Nyt sinulle on tullut se aika jolloin sinun täytyy hakeutua ammattiauttajien luokse. Et puhunut, että syötkö mitään lääkkeitä? Mikä sinun diagnoosisi on?
Jos sinulle on määrätty jotain tiettyjä lääkkeitä syötkö niitä myös? Lääkkeiden ehdoton säännöllinen syönti on avain kaikkeen. Vaikka tuntuukin, että nuo kemikaalit mua auta. Mutta niin ne ovat minua auttaneet ja varmasti auttavat myös sinua!
🌻🙂🌻 voimia ja mukavia aurinkoisia päiviä!
Diagnoosini on vaikea masennus toistuvin masennusjaksoin. Eli suomeksi jokseenkin kroonistunut masennus. ☹️ Lääkkeitä syön, mutta nyt epäilen, että lääkitystä pitäisi tarkistaa, koska ei ole tapahtunut mitään erityistä ja kuitenkin olo on näin huono. Tosin juuri tänään tuntuu paremmalta. Ei niin synkältä ja epätoivoiselta. Tarkkana pitää kyllä olla oman vointinsa suhteen ja lähteä ajoissa sairaalaan. Ehkä pitää vain hyväksyä, että on hoitoa vaativa sairaus ja kun se pääsee tiettyyn pisteeseen, silloin on lähdettävä hoitoon. Jotenkin vain on aina niin suuri pettymys ja on tosi vaikea hyväksyä sitä, että voi huonosti. Onnistun aina syyllistämään itseni ja ajattelen, että olen sairas, koska olen niin heikko, huono ja epäonnistunut, vaikka eihän se niin ole. Järki sanoo yhtä, mutta tunne on aivan toinen. Varmaan tuttua monellekin.
Nyt aion nauttia tästä (hetkellisestä) hyvästä olosta. Hyvä olo on siis yhtäkuin se, että ei ahdista. 😉
Iloinen kuullessani että hetkellisiä hyviä hetkiä on! ... Eikä ahista 🙂
Minusta kuulustaa myös että lääkitys ei toimi niinkuin pitää, mutta hyvä on, että hoitosuhteesi pelaa.
Minä en osaa tarkalleen sanoa miten sinun pitäisi edetä, mutta voin kertoa omasta kokemuksestani, minulla ei ole esimerkiksi masennus toistunut (pelkäsin sitä kyllä aivan hirveästi aluksi niin kamalalta tuntui ajatus joutua syövereihin uudelleen).
Olin silloin pienen lapsen ja kahden murrosikäisen äiti, minun ehkä ratkaisevin lupaukseni oli kun lupasin kauhuissaan olevalle tyttärelleni - sille murrosikäiselle - että hänen ei tarvitse enää pelätä , lupasin olla tekemättä itselleni mitään. Voin kertoa, että monta kertaa mietin "mitä menin lupaamaan!" mutta samalla kun suljin itseltäni sen "vaihtoehdon" sitouduin samalla parantumaan tilastani. Toipuminen kesti useita vuosia ja jopa ajatus miten voisin kiemurrella irti lupauksestani pyöri mielessäni aina silloin tällöin. Turhautuminen junnaavissa vaiheissa oli myös "vaarallista". Alun neljä kuukautta olivat yhtä puuroa ja muistan että nauroin ensimmäistä kertaa noin puolen vuoden jälkeen. Olen nyt monella tapaa uusi ihminen.
Yritä säilyttää minimitoimintakykysi vähintään ja läheisesi voivat myös auttaa "painostamaan" että saisit toimivaa hoitoa ja uudistuksia hoitoon.
Hyviä ahdistamattomia hetkiä sinulle!
🌻🙂🌻
pyytäsiin sinua kirjoittamaan listaa asioista, jotka lisäävät hyvänolontunnetta vaikka tähän ketjuun. Jos et halua julkistaa niin paperille sitten.
Parempaa vointia ja onnellsiia hetkiä hyvää oloa lisäävien asioiden parissa toivon sinulle!
Kuulostaa siltä, että alat olla elämän kynnyksellä...
Hei Repukka!
Sinulla on lapsi ja muutkin lapset ja miehesi tarvitsevat sinua. Olikohan minun lapseni toisella ja kolmannella tai sitten seuraavilla luokilla, kun minä yritin itsemurhaa. Kaksi vuorokautta hävisi elämästäni ja mieheni valppaus pelasti minut kuolemalta. Teholla heräsin ja kuulin, että pienestä oli enää kiinni, jos minua ei olisi löydetty ajoissa. Siitä on lähes kymmenen vuotta, mutta ikinä en unohda sitä, kun pyysin lapsiltani anteeksi tekoani. Vaikka he eivät nyt sitä varmasti tajunneet juurta jaksain, mitä olin tehnyt, ja mitä olisi tapahtunut, jos mieheni ei olisi minua löytänyt ajoissa. Mutta se lapsien näkeminen oli, josta olen niin kiitollinen. Aina on toivoa niin paljon, kun vain elää. Kuolleena ei enää ole toivoa.
Uskon, että sinullakin on ettei sitä oikeaa lääkitystä ole vielä löytynyt, kuten minullakin. Ihana kuitenkin on, että sinulla on lupaus lapsellesi. Meidän pitää vain vaatia parempaa hoitoa! Se nyt on helppo tähän kirjoittaa, mutta yritetään kuintenkin. Meitäkin tarvitaan. Kyllä minäkin monesti ajattelen esim, Japanin sudamin kohdalla, miksi en ollut siellä ja kuollut, kun sielä kuoli pikkulapsia tai muita tärkeimpiä ihmisiä.
Meitä kuitenkin tarvitaan vielä Repukka!🌻🙂🌻