Ei sinussa ole mitään vikaa
Olen kolmekymppinen nainen. Takana on mm. koulu- ja työpaikkakiusatun historia ja parisuhdeväkivaltaa (henkistä ja fyysistä). En ole koskaan onnistunut luomaan pysyviä ystävyyssuhteita, vaan olen aina ollut läheisille ystävilleni enemmän ns. varakaveri kuin ykkösseuralainen. Monesti onkin käynyt niin, että kun olen uskaltanut kiintyä läheiseen ystävään, hän löytääkin parempaa seuraa ja jään vaimeasti hylätyksi.
Olen porukassa yleensä se, joka jää ulkopuoliseksi, vaikka olenkin suhteellisen puhelias. Eteeni tullaan seisomaan, viereeni istutaan selkä minuun päin ja minut keskeytetään. Kukaan ei jaksa kuunnella tai kiinnostua asioistani. En usko että juttuni olisivat kovinkaan tylsiä, ehkä vain kerrontatavassani on vikaa, sillä toisen suusta samat asiat ovat erittäin mielenkiintoisia suurimmalle osalle.
Naisporukassa ollessani olen aina porukan rumin tai ylipainoisin (minulla on aineenvaihduntaa häiriöivä sairaus) ja miehet tekevät tämän hyvinkin selväksi – kaverini saavat seuraa aina ja itse jään palloilemaan yksinäisenä ja hieman eksyneenä ympärilleni katsellen. Tapanani näissä tilanteissa onkin usein tarttua kännykkään, etten näyttäisi aivan epätoivoiselta. Naisystäväni usein ”hukkuvat” näihin tilanteisiin, eivätkä huomaa minun jääneen yksin kuin vasta siinä vaiheessa, kun ilmoitan meneväni vessaan tai poistuvani paikalta. Silloinkin yleensä saan paheksuntaa ”miksi NYT JO lähdet?” -kysymyksillä ja nyrpeillä katseilla.
Luonteeltani olen hyvinkin iloinen, puhelias ja ulospäin suuntaunut, vaikka tähänastisen elämäni kokemukset olisivat hyvinkin voineet leipoa minusta passiivisen ja katkeroituneen solmumöykyn. Silti koen em. asioita (raapaisu vain kaikesta kokemastani syrjinnästä) enkä koe olevani kenellekään tarpeellinen. Olen ns. puhelinluettelon viimeinen.
Ja kun kysyn, mikä minussa on vialla, saan AINA vastaukseksi ”Ei sinussa ole mitään vikaa”. Jos näin on, missä on enää selitys muiden käytökselle minua kohtaan? Olen miettinyt vastausta lapsuudesta saakka ja nyt kolmekymppisenä minusta tuntuu etten saa vastausta koskaan. Minussa on jotain todella poikkeavaa, mutta sitä minulle ei kukaan ole vielä kertonut mitä se on. Itse en sitä taida nähdä.
Niin, onko sinussa sitten jotain vikaa? Onko sinulle joku sanonut, että sinussa on jotain niin "todella poikeavaa", kuten viestisi lopussa kirjoitit? Vai onko se vain sinun ajattelua itsestäsi. Usein ajattelemme itsestämme erilailla kuin muut.
Luulen, että olisi apua jos oppisit hyväksymään itsesi ja luonteesi. Sen millainen olet. En tiedä, mutta ajattelisin, että et ehkä ole itseäsi esiin tuova ja huomiota hakeva persoona? Vai oletko? Jäätkö jotenkin taka-alalle? Vaikka puhelias oletkin. Ei se ole huono asia, jos ei joka tilanteessa korota ääntänsä mudien yli. Huonompi on mielestäni se, että kaikki ovat äänessä ja kukaan ei kuuntele ketään.
En tunne sinua, mutta voisi olla, että sinä ehkä huomioit muut paremmin, kuin muut sinut? Ehkä sinun kanssasi seuran ei tarvitse kilpailla huomiosta, kun osaat sitä antaa seuralaisillesi. Ihmiset ovat kummallisia. Toisille on hyvinkin tärkeää metsästää sitä huomiota ja kilpailla, jopa ystäväpiirissä ja saada äänensä kuuluville ja päästä suosioon. Itsestään selvä "välittäminen" ja aito kanssa käyminen ei riitä kaikille. Jotkut voivat hakea ihmissuhteilta muuta, jopa "oman itsensä paremmuuden korostamista" toista apuna käyttäen.
Kerroitkin hyvistä piirteistäsi, että olet iloinen, puhelias ja ulospäin suuntautunut. Positiivista. Kannattaako sitä edes ajatella itsestään, että on ns, "poikkeava", se kalskahtaa negatiiviselta termiltä. Voisit kokeilla ajatella, että olet "ainutlaatuinen" javascript:void(0);
Jos olet pystynyt suoraan kysymään, että mikä sinussa on vikana, niin etkö voisi myös kysyä, että miksi he kohtelevat sinua huonosti? Auttaisiko yhtään, jos sanoisit, että sinulle tuli paha mieli, koska he käyttäytyivät niin ja niin? En usko, että sinussa on mitään vikaa. Ihmisen pitäisi kelvata ystävilleen omana itsenään tai muuten he eivät ole oikeita ystäviä. Kiinnostaako sinua oikeasti näiden ihmisten seura?
Minusta seurasi kohtelee sinua todella huonosti, ja viestivät, että olet heille yhden tekevä. Ei ole sinun vaan seurasi ongelma, että hei evät osaa suhtautua sinuun normaalina. Ei painosi kuulu kenellekään. Puhu normaaleja juttuja heille ja ole normaalisti menossa mukana. Näin osoitat, että ei ole mitään syytä syrjiä painon vuoksi. Miehistä ei tarvitse välittää. Voin kertoa, että laihoilla on ihan yhtä julmaa kohtelua. En sitten tiedä minkä painoinen nainen olisi miehelle se ideaali. Älä ota itseesi, jos seurasi ei osaa kohdella sinua normaalisti. Toisesta korvasta sisään toisesta ulos. Ei kannata miettiä liikaa muita ihmisiä.