Ei ole mitään mitä haluaisin nähdä tai tehdä
Olen 32, onnellisesti pysyvällä eläkkeellä ja onnellisesti naimisissa. Meillä on myös mahtava koira eikä mitään suuria ongelmia, jos psyykkisiä ei lasketa. Minulla on diagnosoitu rajatilahäiriö F60.31, mutta hiljattain on herännyt kysymys, kärsinkö sittenkin jonkinlaisesta dissosiaatiohäiriöstä. Tällä ei kuitenkaan ole suurtakaan väliä.
Kun kävelen tuolla ulkona koiran kanssa ja aurinko paistaa ja leskenlehdet kukkivat jo, se kaikki saa minut itkemään koska en halua sitä. En halua mitään tästä enää enkä keksi mitä haluaisin, paitsi kuolla. Haluan pois niin kovasti että sykerryn kerälle ja pidätän hengitystäni, mutta tietysti se on hyödytöntä. Ei ole mitään, mitä haluaisin tässä maailmassa.
Ja ainoa mikä saa minut jatkamaan päivästä toiseen on alkoholi. Juon reippaasti yli 100 annosta viikossa. Jos pidän lyhyenkin tauon, ahdistus käy kimppuun kuin susilauma. Vietän kaikki päivät juoden koneella.
Mutta kun minä en halua elää enää! Joka ilta rukoilen etten heräisi enää seuraavana aamuna, mutta kymmenisen epäonnistunutta itsemurhayritystä on saanut minut pelkäämään liikaa. Niinpä toivonkin että alkoholi pian tappaa minut. Olen juonut 14 vuotta.
Minun on vaikea käsittää miten voi näin kovasti haluta pois. En halua tehdä tai nähdä mitään, inhoan ajatusta siitä että mieheni haluaa etelänmatkalle. Mitä minä siellä tekisin paitsi toivoisin kuolemaa, ja teen sen mieluummin kotona.
Joka ikinen herääminen on shokki, joka ikinen sekunti kaipuuta pois, ”some kind of nothingness”, sen paremmin en osaa sitä sanoa, eikä mikään tuota minulle iloa. Miksei voi vain sanoa STOP ja lakata olemasta?
Hei, onpa kurja tilanne jos ei mistään saa mitään iloa. Kerroit kuitenkin olevasi onnellisesti naimisissa ja kirjoitit ainakin tänne. Aika lailla menee alkoholia sinulla ja varmaan muutkin ovat jo sanoneet samaa mutta alkoholi ruokkii masennusta ja masennus lisää alkoholin käyttöä. Oletko ajatellut mennä katkaisuun ja poistaa alkoholin elämästäsi? Mitä siinä olisi menettämistä, entäs jos se auttaisikin! Kannattaa ainakin kokeilla, ja käydä vaikka psykiatrilla tai jossain muualla juttelemassa vaikka perheelle jos saisit vähän tukea. Tilanteesi voi yhtäkkiä muuttuakin! Yleensä omasta kokemuksesta kaikki isot muutokset tapahtuu usein ihan yhtäkkiä, yksi hetki on näin ja seuraavassa on kaikki muuttunut.
Kovin on tuttuja nuo aloittajan tuntemukset.. Minä olen jo pidempään ihmetellyt tuota ilmiötä, että kaikki kaunis ja ennen iloa tuonut alkaa itkettää ja ahdistaa. Samoin rakkauteni lemmikkejäni kohtaan tuntuu lähinnä kipuna. Kaikki musiikki sattuu sieluun. En myöskään tunne kiinnostusta mihinkään, haluaisin vain lakata olemasta. Alkoholia tosin en käytä ollenkaan, juominenkin ahdistaa.
Tällainen elämä on pelkkää kidutusta.
Hei
Jaan kokemuksenne. Itseänikin ahdistaa kovasti myös kevään tulo, luonnon herääminen ja kaikki kaunis ulkona. Itse tulkitsen sen niin, että jollain tasolla tiedostan ja muistan, kuinka mukavalta se on joskus ennen tuntunut. Nyt kun on vain kipua sisällä, ahdistaa myös tunne siitä miten kamalan huono olo itsellä on ja se, että mistään ei voi iloita.
Ystävä sanoi, että minun pitää tehdä vain asioita, joista tulee iloa. Mutta ongelma onkin juuri se, että mikään ei tuo iloa.
Itse en käytä alkoholia, sekin vähä mitä joskus olen käyttänyt, on loppunut. En voi paeta edes humalaan. Syömisen olen kohta lopettanut kokonaan. Mieheni sanoi: älä kuihdu pois. Vastasin etten tietenkään, ja samaan aikaan ajattelin: sitähän minä juuri tahdon.
Tahdon maata hiljaa, hiljaa, aivan hiljaa, ja haihtua pois. Lakata olemasta. Tuntemasta. Kokemasta tätä hirveää syyllisyyttä siitä, mitä olemiseni muille aiheuttaa.
Lisään vielä Apulannan sanoituksia, jotka niin hyvin kuvastavat omia tuntojani
Pahat enteet hiljaisuuden kaiken täyttää
niin tuskaisen läsnä joka hetki, vaikka pään pois kääntää
Vaikka sulkisi silmät, kuva säilyy,
eikä mee minnekään
muttei silti tule luo, vaan
tuijottaa tuijottamistaan.
Kiitos Toni Wirtanen että olet olemassa.
Haluaisin kysyä miten miehesi jaksaa sinun pahaa oloasi? Onko miehesi koskaan uhannut lähteä ellei asioihin tule muutosta?
Itse olen oman mieheni puolesta niin pahoillani, kun joutuu tälläistä luuseria katsella, joka ei osaa iloita siitä mitä on ja kaiken pitää aina ahdistaa.