Päätin kirjoittaa tästä aiheesta, koska omaa elämääni hallinnut viiltely on todellakin addiktio, johon haluaisin saada muiden näkökulmia ja selviytymiskeinoja. Olen viillellyt yli 10 vuotta ja loppua ei näy.
Ensimmäinen itsemurhayritykseni oli 17-vuotiaana kun otin yliannostuksen koiran epilepsia-pillereitä. Olen yrittänyt itsemurhaa monesti myös viiltelyllä. Nykypäivän tilanne on hyvin huono, olen jo 26- v. enkä tunnu pystyvän lopettamaan viiltelyä. Siitä ”höylästä” on tullut paras ystäväni, ainoa turvapaikkani ja ahdistuksen ja masennuksen helpotus.
Kun tunnen tarvitsevani viiltelyä, etsin helpotusta tarjoavaa esinettä mistä vain, roskiksesta, kaapeista (joskus kokeilen vasaraa, ruuveja, pinsettejä, neuloja, tylsiä veitsiä, tylsää puukkoa, sytkäriä, kynää, viivotinta, haarukkaa, muovia..näitä löytyy..) Ystävät ovat ottaneet minulta pois mahd. paljon teräviä esineitä.
Olin juuri kauan (vähän yli viikon) viiltelemättä ja höylästäkin oli kauan. Sitten taas kerran luovutin ja ostin höyliä, koska ahdistus kasvoi aivan liian suureksi. Olin kauan viiltelemättä höylillä isoja ja syviä haavoja, mutta ahdistuksen kasvettua tein höylillä hyvin pahaa jälkeä enemmän kuin pitkään aikaan vain viikon kuluessa. Olen jutellut psykologin ja psykiatrin kanssa viiltelystä, mutta se ei auta yhtään. Tuntuu, että tarvitsen höyliäni enkä voi elää ilman niiden turvaa.
Viimeksi juuri viilsin todella syvän ja pitkän jäljen ranteeseen, luulin, että noniin tällä haavalla ainakin kuolen. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan taas jäin vain elämään tätä kauheaa elämääni.
Olen menossa Kellokosken psykiatriseen sairaalaan piakkoin, jossa ilmeisesti yritetään saada katko jatkuvaan itsetuhoisuuteeni ja itsemurhayrityksiin.
Kirjoitin tänne tästä aiheesta, koska tiedän, että moni viiltelee ja olisi kiva saada muiden näkökulmia ja kokemuksia. Ehkä muutkin saisivat apua tämän viestin kautta..