Olen 23 oleva nainen ja olen seurustellut ja yhdessä asunut reilun neljä vuotta kuus vuotta vanhemman mieheni kanssa. Olen alusta asti tiennyt että häntä kiinnostaa miehetkin ja nuorempana on seurustellut lähinnä miesten kanssa, mutta mitään kovin vakavaa suhdetta ei kai ole ollut ennen minua. Itsekin kahdeksantoista vuotiaana olin hetken yhden tytön kanssa. Minua ei häiritse se että hän tykkää miehistä. Mutta kun on alkanut tuntua yhä enemmän että hän haluaisi olla miehen kanssa. Hän ei enää tee koskaan aloitetta seksiin ja jos puoli väkisin saan suostuteltua niin hän on vain silmät kiinni ja minä teen kaiken.

Kehun häntä niin ulkonäöstä, kuin kaikesta muustakin. Olen kiinnostunut mitä hän tekee töissä ja peleistä joita hän pelaa (vaikka myönnän että yli hilseen menee usein kun en itse pelaa lainkaan. Mutta minua kiinnostaa koska ne ovat hänelle tärkeitä.). Koitan järjestää yhteistä tekemistä, hieron hartioita ja jalkoja ilman taka-ajatuksia. Koskettelen paljon ja tykkään olla lähellä. Teen aina ruokaan (koska hän ei osaa tai halua), tiskaan ja siivoan että kun hänellä on vapaata niin meillä olisi aikaa. Tämä kaikki olisi ok jos tuntisin saavani jotain takaisin.

Pidän huolta itsestäni ja olen urheilullisen näköinen (käyn kuntosalilla). Silloin kun aloimme seurustella pukeuduin tosi poikamaisesti, koska silloinen opiskelu ala ei sallinut mitään hepeneitä oikein arkena käyttää. Olin myös masentunut niin farkut ja t-paita oli senkin vuoksi enemmän mun juttu silloin. Treffeille tosin silloinkin laittauduin nätiksi. Nykyään opiskelen enemmän siistiin sisätyöhön ja tykkään laittautua naisellisesti. Mies ei kehu ulkonäköäni ja nyt kun muistelee niin ei kyllä ole tehnyt sitä koko aikana. Kehut ovat kohdistuneet vain vaatteisiin. Tietysti hän voi sillä tarkoittaa koko pakettiakin. Tiedän kyllä ette ole mikään kovin naisellisen näköinen ja on minua luultu monesti pojaksi jos ei ole mekko päällä. Teininä pukeuduin kuin pojat sen vuoksi kun tuntui että näytän typerältä tyttömäisissä vaatteissa. Joo… minulla on aika paljon itsetunto ongelmia ulkonäöstäni ja kaisesta muustakin. Siksi on niin vaikea puhua miehen kanssa näistä jutuista kun en voi olla varma kuvittelenko vaan kaiken kun ajattelen että ehkä minä teen vain jotain väärin, kun en kiinnosta häntä. Silloin kun olen tosi väsynyt torjutuksi tulemiseen koitan ajatella tätä vain kämppissuhteena ja jos mies ei itse osaa avata suutaan ettei halua olla mun kanssa niin minkä minä sille voin. Minä kuitenkin rakastan häntä tosi paljon. Itse koen nykyisin niin että olen hänelle kaveri jota nyt on vaan pakko lääppiä silloin tällöin koska hoidan kotihommat.

Hän myönsi joskus että on mieluummin vain jonkun kanssa kuin yksin. Silloin en siitä huolestunut, mutta nyt se vaivaa. On myös sanonut että eihän hänen enää tarvitse huolehtia kunnostaan tai ulkonäöstään kun on jo puoliso. Yksi päivä kun puhuin jotain että miten jännää oli että päädyttiiin seurustelemaan niin mies vaan tokaisi että eipä hän tiennyt koko sisältöä. En sitten siihen osannut mitään sanoa ja ei mieskään selittänyt mitä tarkoitti. Oli kai vain pahalla päällä.

Mies on kieltämättä myös äitinsä ainoana lapsena pilalle passattu. Tottunut saamaan kaiken ilman vaivaa ja äitinsä kokkaa tuolle edelleen eväät töihin. Äidille hänellä tuntuu aina olevan aikaa kuskata tuota ja sillä tavalla. Minun on vaikea pyytää enää apua missään kun en sitä todennäköisesti saa. Jos on jotain lääkäri käyntejä niin ei tulisi mieleenkään pyytää miestä kuskaamaan, vaan menen bussilla. Oma vikani tietysti kun en pyydä ja on tottunut ettei minun eteen tarvitse mitään tehdä. Joudun myös puolustamaan häntä äidilleen ja kavereilleen kun heille hän ei osaa sanoa ei. Minulle voi sanoa koska en pidä siitä mykkäkoulua seuraavaa kuukautta. Että ehkä se onkin tässä se ongelma kun olen niin lapanen kuin se että mies tykkää enemmän miehistä. Se ihailee kuitenkin sellaisia jämäköitä miehiä, vaikka leffoissa jotka määrää kaapin paikan. Enpä ole sitäkään määrännyt koska mies sisustaa. Suuttu aika pahasti kun järjestin keittiön mieleisekseni koska minähän siellä kokkaan. Kyllä se siitä leppyi, mutta kuitteilee ja ei laita astioita enää edes koneeseen. Enkä minä tietenkään saa mitään sanottua niin mistäpä tuo edes tietäisi että mun on pahamieli. On se aika monta kertaa löytänyt mut vaan itkemästä ja käyny taputtaa selkään.