Laitanpa tällaisen aloituksen. Miten selviätte kun puoliso tahtoo eron lähes 70-kymppisenä mummona tai vaarina? Tuleeko mieleen ettei toinen enää ole terve? Vai miten sen koette? Miten selitätte lapsille, lapsenlapsille, suvulle, ystäville?

Ahdistus on ollu kova kun kaikki muuttui. Asun yksin kerrostalossa, yritän täyttää elämäni kaikenlaisilla tekemisillä ja liikunnalla. Nyt en ole viikkoon nähnyt exää ja huomaan että on hankala olla. Erosta on jo kohta puoli vuotta mutta olemme nähneet toisemme lähes joka viikko. Nyt päätin etten halua häntä nähdä. Ja viha nousi pintaan. Kaiken yhteisen tuhoamisen vuoksi. Hän menee nyt innoissaan vaikka missä ja kehuskelee, enkä jaksa kuunnella sitä. Minun lapsenlapset ikävöivät häntä ja yritän selittää että hän on sairastunut eikä jaksa olla meidän kanssa. yhteisiä lapsia ei ole. taidan kirjoitella vain itselleni että asia selkenee ja pääsen jaloilleni tästä kuopasta, vai onkohan tämä onnen kantamoinen? Sekin välähtää mielessä että ehkä tämä olikin ihan oikeaan suuntaan nyt menossa, itse en vain sitä käsitä, enkä olisi halunnut luovuttaa ehkä huonostakin liitosta, jotenkin sitä ajatteli ettei tämän kummempaa kuitenkaan ole muillakaan.