Hemulius kirjoitti 5.9.2018 22:18

Nyt on alkanut tuntumaan että tarvitsisi jotain apua. Mutta tuntuu hölmöltä mennä hakemaan apua, kun en koe olevani mt-ongelmainen. Olen kyllä ollut välillä allapäin, mutta se on johtunut tästä uupumuksesta. Vai onko uupumus itsessään mt-ongelma?

En edes tiedä mitä apua voisin saada. En usko että mikään pilleri antaisi voimia, enkä koe että tarvitsisin terapiaa tms. Pitkä hermoloma on ainoa josta kokisin hyötyä, mutta sellaista ei taida olla mahdollista saada uupumuksen vuoksi?

Tämä! Ihan samanlaisissa mietteissä olen ollut jo jokusen vuoden. Mitä auttaa pilllerit tai terapia, jos uupumuksen ja ainakin minun tapauksessani myös ahdistuksen syy on selvillä, mutta niihin ei itse voi vaikuttaa? Jos esimerkiksi työttömyys, epäsäännöllinen tarvittaessa kutsuttava -tyylinen työ ja näiden kahden yhdistäminen imee voimat, niin onko silloin kyse mielenterveyden häiriöstä? Minusta kun tuossa tilanteessa stressi ja lopulta ahdistus sekä uupumus ovat aika ymmärrettäviä ja odotettavissa olevia reaktiota.

Juuri edellä mainittujen syiden takia minäkin kaipaan kaikkein eniten hermolomaa, hengähdystaukoa. Toki minulla on ahdistuksen taustalla mm. olematonta itsetuntoa ja siihen voisi olla hyvä hakea apua, mutta siltikin näen ulkoisten olosuihteiden olevan selkeä pääsyy tilanteeseeni.

Toisaalta taas tiedostan, että ulkoiset olosuhteet voivat johtaa mt-ongelmiin eikä stressikään ole vain tuntemus vaan fyysinen tila. Ja toki ahdistus ja uupumus ovat merkittävästi hankaloittanut työnhakuani ja ylipäätään elämääni. Mutta miten auttaa pillereiden popsiminen, jos ympäröivät olosuhteet eivät muutu?

Anteeksi, tästä pohdinnasta ei ole apua sinulle. 😟 Mutta jos yhtään lohduttaa, niin et ole ainut tämän ongelman kanssa painiva.

Hemulius ja Star-Crossed,

Noinhan se juuri taitaa olla, hirmu vaikea löytää apua.
Mulle on joskus diagnosoitu uupumus "sopeutumishäiriönä"...(siis ilman lainausmerkkejä) ...mutta jos ympäristö on haitallinen, niin onhan se ihan terve reaktio että tulee jollain alueella stoppi vastaan. Stressi on hirveen haitallista ja kuluttavaa kropalle ja mielelle, puhumattakaan unettomuudesta. Eihän siihen työahistukseen oikein mikään lääke auta. Masennuslääkkeet ei tietääkseni auta, koska eihän siinä ole mistään masennuksesta alunalkaen kyse vaan haitallisesta ympäristöstä. Mulle tarjottiin lääkärissä bentsoja, mutten onneksi syöny niitä, kun kuulin että ovat ihan todella koukuttavia. Olen myöhemmin alkanut miettiä jos mulla olisi lievää aspergeria, kun sehän voi tuolle altistaa myös, ja ei naisilla ole niin ilmeinen. Kun muut ympärillä pärjää samoissa paineissa.
Kirjoita tänne ja hienoa jos keksit jonkun tahon joka pystyy auttaan. Voimia kauhiasti sulle ja teille.
Toivon että keksit jostain apua.

Hemulius kirjoitti 5.9.2018 22:18

Nyt on alkanut tuntumaan että tarvitsisi jotain apua. Mutta tuntuu hölmöltä mennä hakemaan apua, kun en koe olevani mt-ongelmainen. Olen kyllä ollut välillä allapäin, mutta se on johtunut tästä uupumuksesta. Vai onko uupumus itsessään mt-ongelma?

En edes tiedä mitä apua voisin saada. En usko että mikään pilleri antaisi voimia, enkä koe että tarvitsisin terapiaa tms. Pitkä hermoloma on ainoa josta kokisin hyötyä, mutta sellaista ei taida olla mahdollista saada uupumuksen vuoksi?

Mistä saisin apua?

Hei, tuosta uupumuksesta ja terapiasta sen verran, että mun kaksi vuotta jatkuneessa terapiassa on ollut päätavoitteena, että opin sellaisia työskentely- ja asennoitumistapoja joiden avulla pystyisin välttämään uupumisjaksot tai loppuunpalamisen. Minusta siitä on ollut apua - vaikka viimeksi kun asiasta kuulin, uupumus ei taida olla tautiluokkana olemassa joten byrokratiasyistä terapiaan hakeutuessa pitää olla/annetaan jokin muu diagnoosi. (Mikä tuntuu mielestäni typerältä, koska sitähän siellä usein käytännössä hoidetaan, kun yritetään edistää/ylläpitää työkykyä.)

Jos terapia ei ajatuksena houkuttele, mun mielestä ainakin headsted (ehkä myös mielenterveystalo) on jossain vaiheessa tarjonnut ilmaisia verkko-ohjelmia joihin kuuluu erilaisia tehtäviä mielenterveyden tukemiseksi. Tykkäsin niistä silloin kun tein niitä muutama vuosi sitten. Mielestäni siellä oli myös jotakin uupumiseen liittyvää...?

Hei Soroppi,

Kuulostaa tosi mielenkiintoiselta.
Minua kiinnostaisi kovasti että millaisita asenne ja suhtautumistavoista ootte terapiassa keskustellu ja opetellu? Oon ite semmoisessa tilanteessa että oma suhtautuminen työntekoon on saanu aika kovan kolauksen, siis eli hirveän tunnollisesta, ahkerasta innokkaasta työntekijästä ja halukkaasta edistyä ja tehdä/oppia oman alan juttuja, menny ihan vastakkaiseen suuntaan elikkä en halua hakea töitä edes, ja istun passiivisena sohvalla kaikki päivät ja koitan miettiä pakokeinoja omasta alasta.
Mulle on ollu hankala mieltää että miten "motivoisin" itseäni kun kaikki motivaatio on vähän niinkuin kadonnut jutusta.

Tosi paljon siis kiinnostaisi kuulla millaisia uusia tapoja ja keinoja suhtautua töihin ootte käsitelly.
Kiitos

Kiitos Soroppi tuosta headsted vinkistä!
🙂👍

Hei,

Voimia sinulle 😊

Yritä saada sairauslomaa tavalliselta lääkäriltä. Sinun kannattaa hakea apua.

Annabell kirjoitti 21.9.2018 22:27

Minua kiinnostaisi kovasti että millaisita asenne ja suhtautumistavoista ootte terapiassa keskustellu ja opetellu?

Hei Annabell - sori kun vastaaminen kesti, mulla oli viikonloppuvieraita niin vietin vähemmän aikaa somessa. Mitenköhän niitä summaisin, olen ainakin opetellut oman vaativuustason laskua ja lempeyttä itseä kohtaan. Sitä ettei kaikkia asioita ole tarkoituksenmukaista hoitaa niin hyvin kuin pystyn, vaan että joskus on tarkoituksenmukaisempaa tyytyä (olla tyytyväinen?) välttävään suoritukseen. Sitä että tunnistan oman taipumukseni hakea hyväksyntää (esimieheltä), mikä aikaansaa sen että haluaisin ylittää hänen odotuksensa, tai ne miksi ne kuvittelen. Paljon myös sellaiseen peruselämänhallintaan liittyvää, että otan riittävästi aikaa palautumiselle ja muulle elämälle, ja yritän uskoa että se parantaa mun jaksamista ja sitä kautta myös työni tuloksia pitkällä aikavälillä. Yritetään myös jossakin määrin purkaa mulla ylikorostunutta "itsekseen selviytymisen mallia", sitä että vältän avun pyytämistä niin pitkään kuin pystyn keksimään jonkin mielekkään tavan selvitä itse, vaikka sen avun pyyytämisen kautta voisi hommat hoitua oikeasti paljon tehokkaammin.

Hei Soroppi,

Kiitos paljon vastauksesta.
Kuulostaa tosi tutulta nuo ominaisuudet mitä kirjotit ja listasit. Hätkähdin oikein miten tutulta kuulostaa.
Nuo kuulostaa erinomaisilta asioilta opetella ja kiinnittää huomiota.
Tarvii koittaa miettiä että mitenkä noita voisi opetella.
Mulla on selkeesti tuo sama työssä, että tosi vaativa omasta suoritustasosta itselleen (+muihin verrattuna). Korostuu mielestäni töissä huomattavasti enempi kuin koulussa aikoinaan, koska töissä tulee se olo että on "velkaa esihenkilölle" koska se on palkannut mut tekeen töitä sille. Koulussa jos mokas oli itelleen vastuussa ja se oli jotenkin ehkä henkisesti vapaampi.. Lisäksi sosiaalinen jännittäminen, eli tavallaan yhteys omaan itseen katoaa kun olen muiden ihmisten seurassa (esim. töissä). En tiiä missä menee rajat, eli jos ihmiset ympärillä on painostamassa ylitöihin, en tiiä mikä on sosiaalisten rajojen puitteissa hyväksyttävää, eli jos vaikka kieltäydyn, niin en pysty tekeen sitä mitenkää hallitusti, vaan se voi kuulostaa ihan miltä vaan, esim. vihaselta tai hyökkäävältä vaikka koitan vaan puolustaa itseäni. Tavallaan heti jos alkaa pitää puoliaan, eikä aina mene sen alistuneen "teen ihan mitä vaan vuoksenne pomo" mentaliteetin mukana, niin sitten onkin yhtäkkiä ihan tuntemattomilla alueilla.
Mulle ainakin se miellyttäminen on keino kompensoida sitä etten oikein luota siihen että voin improvisoida oman itseni mukaan käyttäytymistä, koska en ole kontaktissa itseeni, enkä muihin, joten koitan mennä mahdollisimman lähellä, sitä mitä kuvittelen että on se "oikein" tai sovinnaisin tapa, josta voi vähiten tuomita, tai joka herättää vähiten kitkaa. Ja se on tosi kuluttavaa, koska a) joutuu ylisuorittaan, ja b) koska joutuu koko ajan tarkkaileen itseään ja muita ja stressaamaan sitä sosiaalista puolta, että pysyy koko ajan ikäänkuin sosiaalisesti "puhtaana".
Tai siis kai tuossa noiden uusien tapojen ja ajattelumallien opettelussa on juuri hankalinta, ettei todellakaan ole mitenkään tuttua itselle, joten menee aika epävarmalle alueelle. Ja juuri epävarmuus on ihmisille yleensä ottaen hankalaa hallita isommissa annoksissa.
Tosi hieno että saat apua, ja voin kuvitella että on pitkä prosessi. Mutta toisaalta vanha tapa toimia ei oikein enää toimi, joten sinne ei oikein voi palata myöskään. 🙂👍

Hei,

Kiitos kaikille vastanneille. Vasta nyt huomasin että niin moni on kirjoittanut tänne ☺️❤️

En ole vieläkään päässyt/mennyt hakemaan apua. Jotenkin tuntuu ylivoimaisen vaikealta. Sain uuden työn ja olen ollut siellä nyt muutaman viikon, vielä toistaiseksi olen jaksanut. Tämä työ on fyysisesti paljon vähemmän rasittavaa kuin aiemmat, ja muutenkin sellaista että tuntuu että pärjään. Mutta nyt olen muutamana yönä herännyt 2-3 aikaan enkä saanut enää unta, ja vähän alkanut pelottamaan uusiutuuko unettomuus ja sitä kautta romahduskierre...

Joku kirjoitti siitä kun uupumus ei ole virallinen diagnoosi vaan sitä hoidetaan yleensä kai masennuksena. Tämä on yksi miksi on vaikea hakea apua, koska en koe olevani masentunut muuten kuin korkeintaan uupumuksen seurauksena.

Vähän turhalta tuntuu tämä kirjoittaminenkin, kun itsellä ei ole edelleenkään muuta ratkaisua mielessä kuin tarpeeksi pitkä lepo. Mutta se taas sotii toimeliasta perusluonnetta vastaan. Eli melkoinen umpikuja...