Kauhea ahdistus ja kuolemanpelko vaivaa. Tuntuu etten pysty rentoutumaan.
Haluaisin elää vanhaksi ja nauttia elämästä, mutta välillä tuntuu etten jaksa enää.😯🗯️
En tiedä mitä tehdä tämän ahdistuksen kanssa. Se on niin valtavaa. Se murskaa minut alleen. Haluaisin vain vaipua johonkin horrokseen. Ettei tarvitsisi tuntea kipuja eikä ahdistusta eikä näkisi minkään näkösiä harhoja… Olispa elämä helpompaa…☹️
Kurjalta kuulostaa ☹️ Miltä sinusta tuntui ennen kuin alkoi ahdistamaan paljon?
keltainensydan kirjoitti 10.11.2017 23:26
Kurjalta kuulostaa ☹️ Miltä sinusta tuntui ennen kuin alkoi ahdistamaan paljon?
Ihan hyvältä. Monta vuotta meni ihan hyvin, mutta nyt taas hirvittävä ahdistus ja liika-herkkyys on palannut. Tuntuu kuin ns. sielua viillettäisiin puukolla. En pysty kuvaamaan sitä paremmin. Aivan kuin se olisi henkistä puukottamista. Kauhea pelko ja kauhu on koko ajan sisälläni. Olen varmaankin yliherkkä. Joudun käyttämään lääkkeitä ettei se ahdistus kasva liian suureksi...☹️
Päässä pyörii pahat ajatukset. Lähinnä itsemurha... Kamalaa. En halua kuolla. Oon vaan niin hemmetin ahdistunut ja masentunut ja yksinäinen. En saa oikeen otetta tästä elämästä...☹️
minäitse89 kirjoitti 12.11.2017 10:3
Päässä pyörii pahat ajatukset. Lähinnä itsemurha... Kamalaa. En halua kuolla. Oon vaan niin hemmetin ahdistunut ja masentunut ja yksinäinen. En saa oikeen otetta tästä elämästä...☹️
Mulla itsellä on ollut yli 10 vuotta ahdistuneisuushäiriö, yliherkkyys ja paniikkikohtauksia. Lääkkeitä olen syönyt 8 vuotta. Pohjalla on käyty, tiedän mistä puhut.
Sun täytyy vaan luottaa siihen, että olet voimakkaampi mitä luulet. Ihminen kestää aika paljon paskaa, ennenkuin murtuu. Hoida lääkitys kuntoon ja hanki juttuseuraa. Oli se sitten terapia, vertaistukiryhmät tjms. Toisille asioista puhuminen ainakin itseäni on auttanut paljon ja lääkkeet toimii tukena.
Ja sitten tulee se oma ajattelu. Keksi itsellesi harrastuksia, missä saat ajatukset muualle. Oli se sitten kuntosali, lenkkeily, ompelukerho, videopelit, ihan mitä vaan. Pakota itsesi tekemään jotain. Tietysti olisi parempi, että harrastuksesta oikeasti pitää, mutta kunhan saat ajatukset ja energian suunnattua jonnekin muualle.
Itse olen heikkoina hetkinä kirjoittanut tänne foorumille, mutta tämäkin on aika hiljainen paikka eikä viesteihini ole aina vastannu. Sekin voi lannistaa, kun sillä tietyllä hetkellä tarvitsisi tukea. Toivottavasti tästä viestistä oli jotain apua. Koita jaksaa!
TapsaTapsa kirjoitti 12.11.2017 12:50
minäitse89 kirjoitti 12.11.2017 10:3
Päässä pyörii pahat ajatukset. Lähinnä itsemurha... Kamalaa. En halua kuolla. Oon vaan niin hemmetin ahdistunut ja masentunut ja yksinäinen. En saa oikeen otetta tästä elämästä...☹️
Mulla itsellä on ollut yli 10 vuotta ahdistuneisuushäiriö, yliherkkyys ja paniikkikohtauksia. Lääkkeitä olen syönyt 8 vuotta. Pohjalla on käyty, tiedän mistä puhut.
Sun täytyy vaan luottaa siihen, että olet voimakkaampi mitä luulet. Ihminen kestää aika paljon paskaa, ennenkuin murtuu. Hoida lääkitys kuntoon ja hanki juttuseuraa. Oli se sitten terapia, vertaistukiryhmät tjms. Toisille asioista puhuminen ainakin itseäni on auttanut paljon ja lääkkeet toimii tukena.
Ja sitten tulee se oma ajattelu. Keksi itsellesi harrastuksia, missä saat ajatukset muualle. Oli se sitten kuntosali, lenkkeily, ompelukerho, videopelit, ihan mitä vaan. Pakota itsesi tekemään jotain. Tietysti olisi parempi, että harrastuksesta oikeasti pitää, mutta kunhan saat ajatukset ja energian suunnattua jonnekin muualle.
Itse olen heikkoina hetkinä kirjoittanut tänne foorumille, mutta tämäkin on aika hiljainen paikka eikä viesteihini ole aina vastannu. Sekin voi lannistaa, kun sillä tietyllä hetkellä tarvitsisi tukea. Toivottavasti tästä viestistä oli jotain apua. Koita jaksaa!
Kiitos TapsaTapsa viestistä. Se merkitsi minulle paljon.
Olen kyllä yrittänyt elää tasapainoista elämää, mutta mulla on hirveitä fyysisiäkin kipuja joille en mahda mitään. Kukaan lääkäri ei ole saanut niitä pois eikä mikään lääke vie niitä kokonaan pois.
Onneksi olen kuitenkin urheillut nyt joka päivä. Tiedät varmaan miltä se tuntuu kun ahdistaa niin paljon että haluaisi kuolla? Ja kun sitä ahdistusta on joka päivä... Ja joutuu turvautumaan Temestaan (rauhoittaviin). Tiedän että on vaan tää yksi elämä. Tai siis en tiedä vaan luulen. Mistä minä tiedän onko mitään Jumalaa...
Eikö tämä elämä tunnu sinustakin jotenkin toivottomalta, että joutuu keksimään koko ajan jotain ettei ahdistu ja koko ajan silti on ahdistunut vaikka yrittää ja yrittää elää mahdollisimman hyvää elämää... Jotenkin en ymmärrä että mikä tässä elämässä on se pointti? Siis että mitä me tässä tavoitellaan? Jotain taivas paikkaa vai?
Olen pelannut paljon jalkapalloa ja aloin ajattelemaan sitten niin että voittaminen on elämän tarkoitus, mutta kun tuntuu että sekin on aivan mitätön asia. Siis että tekee enemmän maaleja kuin vastustaja ja sitten pitäisi olla onnellinen? Olen 28 v. En tiedä onko se paljon vai vähän? Siis olenko nuori vai vanha? Vai jotain siitä keskeltä?
Oletko TapsaTapsa löytänyt omaan elämääsi sen jonkun asian mikä nostaa sut joka aamu vuoteesta? Itse etsin sitä... En ole koskaan vielä sitä pysyvää asiaa löytänyt...
Sitten yksi kysymys naisille. Minkä takia en saa minkään näköistä vastakaikua tuolla oikeassa elämässä? Minkä takia miehen pitää tehdä ensin hirvittävästi töitä että edes joku nainen välittäisi ja sitten nainen voi murskata miehen vaikka pettämällä tai jättämällä?
Anteeksi naiset, mutta teidän täytyy ymmärtää kuinka paljon te merkaatte heteromiehille... Tai tuntuu että kaverikin tappoi sen takia itsensä kun ei löytänyt sitä oikeaa...
Haluaisin sitäkin vielä kysyä naisilta, että miten on hyvä tapa miehen lähestyä? Niitä näitä juttelemalla vai vakavia? Tuntuu että jotenkin saisin elämään sen tukijalan jos löytäisin jonkun, mutta se tuntuu aika toivottamalta...
minäitse89 kirjoitti 12.11.2017 13:22
TapsaTapsa kirjoitti 12.11.2017 12:50
minäitse89 kirjoitti 12.11.2017 10:3
Päässä pyörii pahat ajatukset. Lähinnä itsemurha... Kamalaa. En halua kuolla. Oon vaan niin hemmetin ahdistunut ja masentunut ja yksinäinen. En saa oikeen otetta tästä elämästä...☹️
Mulla itsellä on ollut yli 10 vuotta ahdistuneisuushäiriö, yliherkkyys ja paniikkikohtauksia. Lääkkeitä olen syönyt 8 vuotta. Pohjalla on käyty, tiedän mistä puhut.
Sun täytyy vaan luottaa siihen, että olet voimakkaampi mitä luulet. Ihminen kestää aika paljon paskaa, ennenkuin murtuu. Hoida lääkitys kuntoon ja hanki juttuseuraa. Oli se sitten terapia, vertaistukiryhmät tjms. Toisille asioista puhuminen ainakin itseäni on auttanut paljon ja lääkkeet toimii tukena.
Ja sitten tulee se oma ajattelu. Keksi itsellesi harrastuksia, missä saat ajatukset muualle. Oli se sitten kuntosali, lenkkeily, ompelukerho, videopelit, ihan mitä vaan. Pakota itsesi tekemään jotain. Tietysti olisi parempi, että harrastuksesta oikeasti pitää, mutta kunhan saat ajatukset ja energian suunnattua jonnekin muualle.
Itse olen heikkoina hetkinä kirjoittanut tänne foorumille, mutta tämäkin on aika hiljainen paikka eikä viesteihini ole aina vastannu. Sekin voi lannistaa, kun sillä tietyllä hetkellä tarvitsisi tukea. Toivottavasti tästä viestistä oli jotain apua. Koita jaksaa!
Kiitos TapsaTapsa viestistä. Se merkitsi minulle paljon.
Olen kyllä yrittänyt elää tasapainoista elämää, mutta mulla on hirveitä fyysisiäkin kipuja joille en mahda mitään. Kukaan lääkäri ei ole saanut niitä pois eikä mikään lääke vie niitä kokonaan pois.
Onneksi olen kuitenkin urheillut nyt joka päivä. Tiedät varmaan miltä se tuntuu kun ahdistaa niin paljon että haluaisi kuolla? Ja kun sitä ahdistusta on joka päivä... Ja joutuu turvautumaan Temestaan (rauhoittaviin). Tiedän että on vaan tää yksi elämä. Tai siis en tiedä vaan luulen. Mistä minä tiedän onko mitään Jumalaa...
Eikö tämä elämä tunnu sinustakin jotenkin toivottomalta, että joutuu keksimään koko ajan jotain ettei ahdistu ja koko ajan silti on ahdistunut vaikka yrittää ja yrittää elää mahdollisimman hyvää elämää... Jotenkin en ymmärrä että mikä tässä elämässä on se pointti? Siis että mitä me tässä tavoitellaan? Jotain taivas paikkaa vai?
Olen pelannut paljon jalkapalloa ja aloin ajattelemaan sitten niin että voittaminen on elämän tarkoitus, mutta kun tuntuu että sekin on aivan mitätön asia. Siis että tekee enemmän maaleja kuin vastustaja ja sitten pitäisi olla onnellinen? Olen 28 v. En tiedä onko se paljon vai vähän? Siis olenko nuori vai vanha? Vai jotain siitä keskeltä?
Oletko TapsaTapsa löytänyt omaan elämääsi sen jonkun asian mikä nostaa sut joka aamu vuoteesta? Itse etsin sitä... En ole koskaan vielä sitä pysyvää asiaa löytänyt...
Sitten yksi kysymys naisille. Minkä takia en saa minkään näköistä vastakaikua tuolla oikeassa elämässä? Minkä takia miehen pitää tehdä ensin hirvittävästi töitä että edes joku nainen välittäisi ja sitten nainen voi murskata miehen vaikka pettämällä tai jättämällä?
Anteeksi naiset, mutta teidän täytyy ymmärtää kuinka paljon te merkaatte heteromiehille... Tai tuntuu että kaverikin tappoi sen takia itsensä kun ei löytänyt sitä oikeaa...
Haluaisin sitäkin vielä kysyä naisilta, että miten on hyvä tapa miehen lähestyä? Niitä näitä juttelemalla vai vakavia? Tuntuu että jotenkin saisin elämään sen tukijalan jos löytäisin jonkun, mutta se tuntuu aika toivottamalta...
Ei täällä mun mielestä kannata taivaspaikan varjolla kööpötellä. Omasta mielestäni elämän tarkoitus on olla onnellinen. Mitä tahansa se sulle merkitseekään. Mulla on ollu kausia, jolloin oon tuntenu olevani aivan umpitunnelissa, millään ei ole mitään väliä jne. Mutta sun pitää löytää se JOKU asia, mikä tekee sut onnelliseks. Mistä asiasta saat jotain itsellesi, etkä vain anna pois. Luulen, että kaikilla ihmisillä on joku sellainen asia. Mullakin on ja sen ajatteliminen ja "jahtaaminen" antaa energiaa ja sen avulla jaksaa painaa. Elämässä pitää olla vastakohtia, jos kokoajan on kivaa niin sitten ei olekaan. On kiva tehdä asioita, joista väsyy, jotta sitten saa huilia niin on hyvä omatunto. Sekavia ajatuksia nyt tulee, itselläkin ollut pari raskasta päivää alla.
minäitse89 kirjoitti 11.11.2017 18:19
keltainensydan kirjoitti 10.11.2017 23:26
Kurjalta kuulostaa ☹️ Miltä sinusta tuntui ennen kuin alkoi ahdistamaan paljon?
Ihan hyvältä. Monta vuotta meni ihan hyvin, mutta nyt taas hirvittävä ahdistus ja liika-herkkyys on palannut. Tuntuu kuin ns. sielua viillettäisiin puukolla. En pysty kuvaamaan sitä paremmin. Aivan kuin se olisi henkistä puukottamista. Kauhea pelko ja kauhu on koko ajan sisälläni. Olen varmaankin yliherkkä. Joudun käyttämään lääkkeitä ettei se ahdistus kasva liian suureksi...☹️
On tuo kamala tunne varmasti ☹️ oletko tutkinut syitä ahdistuksesi takana? Luultavasti siihen ei ole mitään yksittäistä syytä, mutta mua on auttanut kun olen listannut ahdistuksen kohteita ja käsitellyt niitä pikkuhiljaa.
keltainensydan kirjoitti 14.11.2017 1:45
minäitse89 kirjoitti 11.11.2017 18:19
keltainensydan kirjoitti 10.11.2017 23:26
Kurjalta kuulostaa ☹️ Miltä sinusta tuntui ennen kuin alkoi ahdistamaan paljon?
Ihan hyvältä. Monta vuotta meni ihan hyvin, mutta nyt taas hirvittävä ahdistus ja liika-herkkyys on palannut. Tuntuu kuin ns. sielua viillettäisiin puukolla. En pysty kuvaamaan sitä paremmin. Aivan kuin se olisi henkistä puukottamista. Kauhea pelko ja kauhu on koko ajan sisälläni. Olen varmaankin yliherkkä. Joudun käyttämään lääkkeitä ettei se ahdistus kasva liian suureksi...☹️
On tuo kamala tunne varmasti ☹️ oletko tutkinut syitä ahdistuksesi takana? Luultavasti siihen ei ole mitään yksittäistä syytä, mutta mua on auttanut kun olen listannut ahdistuksen kohteita ja käsitellyt niitä pikkuhiljaa.
Keltainensydän: Tiedän kyllä syyn ahdistukseen... TapsaTapsa, mut tekee onnelliseksi liikunta ja musiikki ja ihmisten kanssa juttelu ja shakki... Tällä hetkellä olo on ihan siedettävä...
Kuolen,,,😞
Oon nukkunu vaan neljä tuntia. Hengitys vaikeuksia vähän. Pelottaa jonkin verran... Rintalihakseen sattuu koska olin salilla...
Kaikki kääntyy vielä paremmaksi.
Itse käyty pohjalla monesti ja oon ihan satavarma että en tule heräämään enää tässä elämässä silleen: "Aa, ahdistus ja masennus on poissa." Tuskin. Varmasti tässä on mulle loppuelämäksi taakkaa kannettavana ja selvitettävää.
Mutta mä koitan ottaa hetkellä vain sen verran ku jaksan kantaa. Koitan ottaa vain murto-osan masennuksesta ja ahdistuksesta mukaani päivän toimiin ja loput mielikuva-ajatella pois. Toimii joskus ja joskus ei auta. Oon menny hammasta purren viime viikot töihin mutta tänään jäin sängyn pohjalle. Ei vaa kyennyt. Ehkä huomenna pääsen taas elämän syrjään kiinni.
Ihan kauhee luuseriolohan tässä tulee, etenkin ku mulla ei oo kaveriporukassa ketään kellä ois ihan vastaavan kovaa oireilua. Tietty kaikilla pukkaa silloin tällöin harmaita jaksoja mutta eihän ne ole mitään verrattavissa krooniseen masennukseen tai muihin mt sairauksiin.
Olet vielä nuori. Tässä on koko elämä aikaa kehittyä ties millaiseksi supertyypiksi. Vaikutat aidolta ja rehelliseltä ihmiseltä. Sellaisesta voisi moni kylmä nykyihminen ottaa mallia.
Voimia päiviisi🙂👍
Kiitos Ketkuli. Sulle myös tsemppiä!🙂👍