apua kaiken suhteen kaivataan
Tarvisin nyt apua. Oon jotenkin ihan hukassa oman juttuni kanssa.
Oon käyny about vuoden aikana n. 20 kertaa depressiohoitajalla, ja nämä käynnit loppui koska hän tekee vain lyhytterapiaa ja molemmat koettiin, että se on antanut kaiken mitä mahdollista. Olen käynyt kaksi kertaa psykiatrilla, joka otti minut nyt psykiatrian poliklinikan asiakkaaksi. Tänään tapasin ekan kerran psyk. polin psykologin, joka oli ihan jees-tyyppi, ei mitään valitettavaa. Eihän tunnissa ehdi paljon tutustua. Hän kysyi lopuksi, että haluanko kunnalliselle puolelle terapiaan, jossa ei ole tarjota viikottaisia aikoja vai psykoterapiaan n. 70 kilometrin päähän, jossa olisi aikoja paremmin. Hän voisi pitää molempia. Kysyin kumpaa hän suosittelee, ei osannut vastata. Mulla ei jotenkaan mitää hajua.
Psykiatri on määrännyt mulle aamuun voxraa ja iltaan sertralinia. Tarvittaessa otan ataraxia ahdistukseen. Musta tuntuu, ettei noista lääkkeistä oo kauheasti apua, mutta koska ei haittavaikutuksia ole, niin ei niitä ole vaihdettukaan. Tuntuu myös, ettei lääkäri usko mun ahdistuneisuuteen. Eilen viimeksi auton ratissa teki mieli tehdä vaikka ja mitä kun ahdistus oli niin järjetöntä ja atarax ei riittänyt mihinkään. Haluaisin lääkityksenkin kuntoon. Psykiatri tarjosi viimeksi vaan kasan nettisivuja ja lopuksi sanoin ehkä kolme lausetta ja nyt kannassa lukee, että potilas paljon virkeämpi kuin viimeksi?! En saa jotenkaan häneltä suunvuoroa ja en koe, että hän uskoo mua.
Mitä te tekisitte mun tilanteessa ja mitä sanoisitte? Miten saada viesti perille? Olisin todella kiitollinen kaikesta avusta! Oon ihan hukassa ja toivoton tän tilanteen kanssa.
Hei! Minulla samanlaisia ongelmia ollut hoitavan tahon suhteen. Minua ei ymmärretä ja tuntuu etten saa mitään hoitoa. Ei minunkaan lääkkeet auta. Tunnen etten ole koskaan tarpeeksi hyvä missään. En osaa olla edes oikeanlailla masentunut (epätyypillinenmasennus). Olen jo ainakin 15 vuotta yrittänyt etsiä apua tähän oloon löytämättä sitä. Valitettavasti en osaa auttaa sinua. Kiitos sinulle kirjoituksesta. Nyt tiedän että en ole ainoa ihminen joka tuntee noin. Koitetaan vaan jaksaa, koska muuta ei voi.😞
Moi!
Täällä kans yksi joka ei osaa olla missään kovin hyvä, edes siinä että olisi ns. oikeasti sairas 8D kun omata mielestäni en vaan ole, muilla menee aina huonommin, ihan sama kuinka monta kertaa päivässä ajattelen kuinka helpompaa kaikilla muilla ja mulla olisi jos vaan kuolisin pois.
Kävin 3 vuoden psykoterapian, missä valehtelin aika nätisti vikat pari vuotta kun en halunnut että se ihana täti tuntisi että olen epäonnistunut. En kertonut puoliakaan syömis- alkoholi- ja itsetuhoisuusongelmistani, koska en myöskään kokenut että nekään olisivat olleen riittävän vakavia. Mikä ihme tässä on 😀 pistän ahdistuneisuuden piikkiin.
Mutta tosiaan, itse olen tosi helposti sellainen ihminen joka vahingossakin esittää että kaikki on hyvin, ja sysään tunteet nurkkaan. Näin jälkeenpäin olen miettinyt, josko minulla olisi auttanut se, että olisin kirjoittanu aina ylös vihkoon nämä ahdistuksen tunteeni, kaikki ne hirveät asiat mitä huudan itselleni pääni sisällä, mitä pelkään muiden ajattelevan tms. Niin sitten ne olisivat paperilla ylhäällä, ja ne voisi sitten näyttää sille hoitotaholle. Tosin vielä tuossa itsekkin pelkäisin että sanoisivat vaa "No mutta ethän sinä ole tälläinen, älä tuollaisia kuuntele." Koska SE ON NIIN TURHAUTTAVAA, kyllä mä tiedän. Tiedän liiankin hyvin. Niin hyvin että se kääntyy taas siihen että mitä mä muka mistään tiiän xD
Anteeksi kauhea avautuminen. Mutta koittakaa tuota ylös kirjoittamista. Mulla on mukana aina blaastausvihko, mihin päästän pahimmat ajatukset ulos. Jotenkin helpottaa nähä ne paperilla itsekkin.