Alku hukassa, loppu lähtenyt
Tähän on tultu, olen 31-vuotias, kahden lapsen äiti. Olen naimisissa. Olen jaksanut hyvin tähän asti, nyt jotenkin olo on rampautunut.
Minulla on takanani raskaita asioita joista olen luullut selvinneeni. Nyt kuitenkin haamut heräilevät henkiin.
Vanhempani erosivat minun ollessa 13-vuotias, siitä asti olen ollut hyvin yksin. Jäin jonnekkin välimaastoon ja piiloon kaikilta. Enimmäkseen olin isäni luona, hänen kaupunki asunnollaan. Hän itse teki töitä maatilallaan paljon, joten olin siis itsekseni.
Eroa seuraavat vuodet ovat kuin mössöä mielessäni, muistini ei toimi, pätkiä siektä täältä. Äitini löysi heti uuden miehen, alkoholistin. Erinäisiä tapahtumia, kuten se että uudenvuoden aattona oma äitini parkuu parvekkeen alla että isäpuoli yritti tappaa, päästä sisälle. Uusi äitipuoli ja isä istuvat keittiössä. Itse voisi kuolla häpeään kun oma kaveri istuu vieressä.. no, juoppo isäpuoleni tappoi itsensä ja äiti jatkoi huonomies makuaan mukaillen eteenpäin.
Isästäni yksi siskoistani on kertonut pahoja asioita, pedofiliaa.. Siskoni sairastaa skitsofreniaa, joten kukaan ei usko häntä. Paitsi minä. Tiedän tapauksen jossa isäni ja siskoni viettivät iltaa yhdessä, isäni olisi halunnut maata tyttärensä kanssa. Huh, miten kamalaa on edes kirjoittaa näin…😞
Sitten muistan miten isäni illalla kerran minua laittaessaan nukkumaan hiveli paljaita rintojani, olin n.8 vanha. Syytin itseäni asiasta, käännyin jotenkin niin että hänen kädet hyväilivät minua… Satuttaa ajatus…
Myös ystäviäni isäni on yrittänyt iskeä.
Tämä on vaikeaa, olen edelleen isän tyttö..
Olen aikeissä soittaa jollekkin ammattilaiselle, pelkään vaan etten osaa olla rehellinen. Tämä vyyhti on niin suunnattoman kokoinen, olen sitä keräillyt jo monia vuosia.. Niin paljon on tapahtunut noina teinivuosina jotka kasvoin vailla aikuista rinnallani. On suoranainen ihme että olen elossa, terve ja menestynyt elämässäni.
Puhdas tahto selviytyä, näyttää paskalle maailmalle ettei se voi minua voittaa on kuljettanut tähän asti, nyt se ehtyy… Ja minua uuvuttaa…🤕