Alan vasta ymmartaa
Hei!
Olen uusi taalla ja vasta viimeaikoina alkanut etsia vastauksia oireisiini. Olen jo nelikymppinen ja lapsena ja nuorena menettanyt vanhempani seka isovanhempani. Olen ollut ujo ja arka mika on vaikuttanut opiskeluihini (jaaneet kesken pelatessani mm. esitelmien ja lopputoiden pitamista). Nuorena kaytin paljon alkoholia jolloin uskalsin etsia seuraa. Alkoholin olen onneksi pystynyt jattamaan kokonaan. Tyoelamassa aloin huomata pahoja jannityksia esimiesten kanssa toimiessa, paassa humisi ja pyorrytti, jarkevaa sanaa en saanut suustani riippuen kuinka korkeassa asemassa pomo oli. Olen myos jattanyt tyopaikkoja uskaltamatta irtisanoutua kasvotusten pomon kanssa..
Paljon on mahtunut mukaan vastaavia tilanteita ja olen elanyt pitkia stressikausia (lapsettomuushoitoja, laheisten kuolemia ym.) ja nyt huomaan olevani pisteessa etta en osaa enaa arvioida onko kaytokseni normaalia! Olen jatkuvassa valmiustilassa ja siloittelen asioita etta konflikteja ei tulisi (kotitoissa, lasten ja miehen valilla jne., en osaa rentoutua vaan santailen kotityosta toiseen, tietokoneelle lukemaan uutisia kymmenennen kerran paivassa ja kotoa lahtiessa ravaan vessassa ja tarkistan hellat ym. moneen kertaan.
Pahinta on kuitenkin vieraiden ihmisten kanssa toimiminen. Auktoriteettien tai virastoihmisten kanssa sydan hakkaa ja kadet tarisee ja jos heilta tulee kysymyksia, menee kieli solmuun. Muutenkin ihmisten kanssa keskustellessa menen jatkuvasti kananlihalle ja saan vilunvaristyksia ja mita itsevarmempi ihminen on vastassa sita varmemmin kieleni on solmussa enka loyda jarkevia sanoja.
Puhelinsoitot vieraille ihmisille aiheuttavat sydamentykytysta ja kasien tarinaa ja jalkojen heikotusta kuin myos jos puhelin tai ovikello soi. En myoskaan mielellaan mene pihalle jos siella sattuu olemaan naapureita.
Tassa jonkin verran taustaa ja tata kirjoittaessa huomaan kuinka jarjettomalta kaikki kuullostaa..Toivon kommentteja teilta jotka tunnette asiaa tai joilla muuten vain omakohtaisia kokemuksia. Kiitos kun luitte🙂
Hei!
Minulla jäi kahdet opinnot kesken, viimeisimmät juuri lopputyövaiheessa ja syynä oli pakokauhuksi yltyvä jännittäminen. Tunnen aina seurassa olevani jotenkin ylimääräinen, kun en keksi mitään sanottavaa. Itsetuntoni on surkea, olen hävennyt itseäni niin paljon. Olen kuitenkin löytänyt itselleni työn.jota osaan ja jaksan tehdä. Ihmisten kanssa siinäkin ollaan, mutta saan olla ikäänkuin vähän syrjässä mikä sopii minulle. Palkka tosin on minimi. Eli paljon on minunkin elämää muovannut ihmispelko ja arkuus. Perheeni on minulle parasta terapiaa, he rakastavat minua eikä minun kotona tarvitse tuntea huonommuutta.
Siis meitä on muitakin, et ole ainoa. En nyt muista mitä muuta kirjoitit, kun en osaa katsoa yhtäaikaa sinun viestiäsi ja omaani, Toivotan sinulle hyvää jatkoa!
Kiitos Arka vastauksestasi!
Tuota koulukammoani on varmasti pahentanut kokemukset yla-asteella, tuohon aikaan ei paljon oppimisvaikeuksia tutkittu ja matematiikka oli minulle todella vaikeaa. Opettajaksi sattui viela todella pelottava vanhempi nainen joka otti minut silmatikuksi luokassa. En koskaan viitannut kysymyksiin koska en osannut ja han joka tunnilla iski silmansa minuun ja pakotti vastaamaan. Lisaksi han siella luokan edessa kuulutti kuinka minun ei kuuluisi olla ollenkaan hanen matematiikan luokassa koska en ole samalla tasolla kuin muut! Olin silloin 13-vuotias ja vasta menattanyt aitini syopaan, eli elama sekaisin muutenkin. Jarkyttavaa kaytosta opettajalta. Opettajien kanssa keskustelu aiheuttaa minulle siis vielakin sydamen tykytysta ja kasien tarinaa!