Olen ollut monta vuotta pahasti masentunut ja itkenyt hirveästi. Silmät ovat kipeät itkemisestä, ja rintaan sattuu vollottamisesta. Masennuksen keskelle on tosin ilmestynyt jostain valonpilkahduksia, mutta mahtavana itkijänä jatkan edelleen puuhaa. Itkemisenhän pitäisi olla terveellistä ja helpottavaa. Minulla se tuntuu jo menneen liiallisuuksiin. Ajattelin nyt kokeilla, pystyisinkö olemaan viikon itkemättä. Tarkkailisin, mitä minussa tapahtuu ja mitä ajatuksia liiikkuu, kun tuloksena on itkukohtaus. Mikä voisi olla vaihtoehto, kun itku on tunkemasssa esiin? Raportoin kokeen tuloksesta, jos jaksan.
Kertokaa tekin kokemuksianne! Onko itku terveellistä vai imeekö se mukanaan yhä suurempiin syvyyksiin?
Ensimmäinen päivä meni hyvin, en itkenyt. Aamuisin otan yleensä pienet aamuitkut. Tänäänkin oli ruveta itkettämään, kun joka paikkaa särki, en meinannut päästä sängystä ylös ja mietin, että kukaan ei vastaisuudessakaan ole minua tukemassa eikä lohduttamassa, kun sairauteni pahenee. Muistin kuitenkin, että on Älä itke -viikko, enkä itkenyt. Laskujeni mukaan itku yritti päälle ainakin kuusi kertaa, mutta muistin viikon teeman ja pysyin "kuivilla". Katsotaan nyt, miten tämä etenee. Tämä päivä oli nyt ainakin miellyttävämpi kuin monet itkuiset päivät.
Tsemppiä sulle !
Itsekin olen siinä jamassa että kyllä se itku tulee aina jossain vaiheessa päivää.
Jospa yrittäisin myös olla edes päivän itkemättä!
Kiva kun raportoit tänne kuinka kokeilusi sujuu. Olen hengessä mukana !
🙂👍
Itkeminen on aika jännä juttu.
Se, että itkee ihan hillittömästi ei tunnu hyvältä ja se vie hirveästi voimia.
Mutta pahalta tuntuu sekin, kun ei itke ollenkaan. Kun itku vaan ei tule vaikka kuinka itkettäisi. Silloin tietää, että todella musta aika on edessä. Kun ei pysty itkemään, on täysin tukossa eikä mikään tunnu miltään. Ja kun se lähtee purkautumaan, niin itkukausi on todennäköisesti edessä. Sellainen itku, mille ei tunnu löytyvän mitään syytä, mikä vain tulee ajasta ja paikasta riippumatta.
Pahinta on just se, etten tiedä, koska itku tulee. Nolottaa, jos sattuu olemaan vaikka junassa tai kaupassa. Siinä sitten valehtelee ummet ja lammet, että allergiaahan tämä.
Jaksaako? kirjoitti 5.5.2012 9:51
Itkeminen on aika jännä juttu.
Se, että itkee ihan hillittömästi ei tunnu hyvältä ja se vie hirveästi voimia.
Mutta pahalta tuntuu sekin, kun ei itke ollenkaan. Kun itku vaan ei tule vaikka kuinka itkettäisi. Silloin tietää, että todella musta aika on edessä. Kun ei pysty itkemään, on täysin tukossa eikä mikään tunnu miltään. Ja kun se lähtee purkautumaan, niin itkukausi on todennäköisesti edessä. Sellainen itku, mille ei tunnu löytyvän mitään syytä, mikä vain tulee ajasta ja paikasta riippumatta.
Pahinta on just se, etten tiedä, koska itku tulee. Nolottaa, jos sattuu olemaan vaikka junassa tai kaupassa. Siinä sitten valehtelee ummet ja lammet, että allergiaahan tämä.
Totta, Jaksaako?! Itkemisessä ääripäät ovat pahat, sekä täysitkeminen että nollaitkeminen. Alkaa tuntua siltä, että olen tässä kokeilussa päätymässä kohtuuitkijäksi. Koe on nyt kestänyt kolme kokonaista vuorokautta. Olen itkenyt kaksi kertaa hyvin pikaiset lyhytitkut välillä ilta-aamu. Päivisin olen itkun pyrkiessä esiin muistanut, mikä viikko on, ja itkuntulo on pysähtynyt. Ikävä asia on unohtunut nopeasti ja pää alkanut askarrella jonkin muun asian kanssa. Koe jatkuu.
Itse olen aina itkenyt aika vapaasti julkisuudessa, mutta yleensä itkeminen taitaa Suomessa olla pikemminkin liiaksi tuomittu kuin hyväksytty asia. En ole koskaan ymmärtänyt, miksi itku on niin vaarallista, mutta nauru hyväksyttävää. Onhan kansoja, jotka ilmaisevat kaikkia tunteita. Jossakin päin maailmaa myös kosketetaan lähimmäisiä, esim. halataan ja suukotetaan poskelle - halaaminen kykllä on täällä kyllä lisääntynyt ilahduttavassa määrin. Ehkä meillä läheisyys on niin vaarallista, että toisen itkeminen tekee kiusallisen olon: tuohon olisi ehkä suhtauduttava jotenkin, ehkä jopa lähestyttävä?
Hei..🙂
En itkenyt vuosiin..päätin etten itke vaikka mitä sattuisi. Sitten sairastuin syöpään. Vesi hana aukesi ja itkin kaikki itkemättömät itkut, lapsuuden raumat, muutkin kaltoin kohtelut vuosien varrelta. Itkua tuli unissa ja päivisin tynnyrit täyteen. Aloin pikku hiljaa voida paremmin ja itkukin väheni. Nyt osaan itkeä sopivasti. Olen todennut että itku on annettu meille puhdistukseksi.
Terkkuja ja voimia.
Lupasin raportoida kokeen tuloksista, mutta Masa tuossa hoki, että mitä turhia omaa kirjoitusta ylös nostamaan. Sanoin sille, että lupaus on lupaus.
Koe oli ihan onnistunut. Raportoinkin jo tärkeimmät väliaikatiedotuksissa. Aina ei ole pakko ruveta itkemään ensimmäisestä sysäyksestä. Kun ei heti räjähdä itkuun, ajatukset kääntyvät yllättävän nopeasti muihin asioihin. Teemaviikon jälkeen on kyllä ollut voimakkaitakin itkutuokioita, mutta koe vähensi selvästi kokonaisitkemismäärää. Projektin myötä vähempi itkeminen taisi tulla tavaksi. Se tuntuu hyvältä asialta.
Hyvä että sanoin "Masalle" suorat sanat ja tulit antamaan loppuraportin! Minä ainakin sitä jo odottelin 🙂.
Itselläni on nykyään heikko kohta kaikki erosta ja yksinäisyydestä kertovat laulut. Usein on ihan pakko pari kyyneltä vuodattaa, ihan vaan niiden koskettavien sanojen takia.
Muuten tämän oman elämän surkeuden itkeminen on vähentynyt.
Hyvä jos sinäkin tämän kokeesi ansiosta onnistuit vähentämään itkemistä. Kokonaanhan sitä ei saakkaan lopettaa. Olen aina sanonut lapsillekin, että itku ei auta, mutta helpottaa.