ajatukset sekaisin
Moi olen 23 vuotias mies, kirjoitan nyt ekaa kertaa tänne palstalle. Olen nuorempana sairastanut jonkin asteista anoreksiaa, diagnoosia minulla ei ole. Muutaman vuoden taistelun jälkeen sain jonkunasteisen niskalenkin tästä sairaudesta Se ei kuitenkaan poistunut arpia jättämättä, elämääni on jäänyt joitakin piirteitä, mutta olen jotenkin pärjännyt niiden kanssa.
Painoa on kertynyt vuosien varrella aina lievään ylipainoon asti. Kaverit sun muut ovat kuittailleet nousevasta painostani, se tuntuu ahdistavalta. Viimeinen tikki oli, kun kävin joulupäivänä syömässä vanhempieni luona, jolloin rakas isäni tokaisi että ”sinulla on poika maha kasvanut” Lisäksi olen menossa uutena vuotena sukulaisiin, en halua kuunnella enää kommentteja painostani tämä stressaa ja ahdistaa kovasti
Olen aloittanut rajun laihdutuksen joulupäivästä asti, syön vaan näön vuoksi, etten herätä huomiota syömättömyydelläni. Liikun paljon 1-2 tunnin sauvakävelylenkkejä joka päivä. Asun täälä hetkellä mielen terveykuntotujille tarkoitetussa tukikodissa, hoitajien läsnäolo vähän jarruttaa painon pudotustani. En silti uskalla puhua hoitajille näistä ajatuksistani, pelkään että he jotenkin syyllistäisivät minua
Onko teillä kokemuksia vastaavasta?
Itselläni ei ole henk. koht. kokemusta anoreksiasta, joskin siskoni väittää joskus kärsineensä anoreksiasta. Sisko kyllä laihtui teini-iässä viitisen kiloa ja harrasti tuona aikana aktiivisesti liikuntaa. Minulla on muistikuva, että olimme joskus mummulassa ja hän ei halunnut syödä iltapalaa, josta äiti taas suuttui, koska oli mielestään katsellut syömättömyyttä ihan tarpeeksi. Muistan nähneeni siskon kuuntelemassa äidin saarnaa itkien.
Sisko puhuu nykyisin siitä, kuinka hänellä silloin ja silloin oli anoreksia, mutta jotenkin minusta tuntuu, ettei hänellä kyllä sanan varsinaisessa merkityksessä sitä ollut, vaikka tietoisesti laihduttikin. Ehkä sellainen olisi voinut todella kehittyä, jos äiti ei olisi puuttunut asiaan. Tosin äidilläni on aina ollut tapana ylireagoida (tapa, jonka olen mitä ilmeisemmin perinyt), sillä hän sai joskus ensimmäisenä opiskeluvuotenani päähän, että minulla on anoreksia. Tämä ei pitänyt paikkaansa, vaikka elinkin ensimmäisen opiskeluvuoden huonosti nukkuen ja syöden.
Sinun tapauksessasi ajattelisin, että olisi parempi puhua läheisillesi tuntemuksistasi, jos vain mahdollista. Tuskin isäsi on mitään pahaa tarkoittanut ja pyytää anteeksi, jos sanot miltä hänen huolimaton kommenttisi sinusta tuntui. Kuten varmaan tiedät, anoreksia on sairaus, joka pahimmillaan voi johtaa kuolemaan. Älä siis leiki terveydelläsi vaan puhu mieluummin läheistesi kanssa ja kerro heille miltä sinusta tuntuu🙂👍
Hei,
Sinulla on varmasti vaikeaa asian kanssa. Vaikka tilanteemme ovat erilaiset ymmärrän sinua täysin.
Itselläni on ongelma vatsan turvotuksen kanssa ja siitä johtuen olen saanut paljon kuulla että näytän olevani raskaana tai ihan ku mulla ois jalkapallo mahassa. Tätä on todella vaikeaa kuunnella ja tällä hetkellä itsetuntoni on lähes olematon (mutta sekin johtuu monista muista asioista).
Minulle vaikeaa on vielä sekin että syytä tähän kummalliseen vatsan turvotukseen ei useidenkaan lääkäri käyntien jälkeen tiedetä..
Tähän on hyvin vaikea antaa neuvoa ja pahoittelen sitä. Itse en kuitenkaan suosittele sinulle mitään rajua diettiä. Mielestäni kannattaa syödä terveellisesti ja liikkua (mitä sinä jo teetkin) Lisäksi suosittelen sinua puhumaan hoitajille koska he voisivat auttaa ja asiasta puhuminen voisi helpottaa oloasi.
Toivotan sinulle paljon tsemppiä uuden vuoden sukulointi reissuun 🙂🌻