Ajattelija vs toimija- minussa
Hei! Tuli mieleen että todella moni ongelmistani johtuu siitä että en tee asioille mitään. Ajattelen asioita ja sen jälkeen alan murehtimaan niitä koska ikään kuin aivoistani puuttuu synapsit jotka antaisivat käskyt tehdä asioille jotain. Pohdin liikaa asioitakaikilta eri kanteilta ja tulen täysin vakuuttuneeksi että on parempi vain antaa olla kun kaikissa puolissa on hyviä ja huonoja puolia noin niin kuin ennakkokäsitteissäni. En uskalla tehdä vääriä ratkaisuja tai edes ratkaisuja suuntaan tai toiseen. Olisipa päättäväisyys pillereitä olemassa, vähän tehokkaampia kuin kahvi… Kofeiini saa minut tekemään asioita pienessä mittakaavassa ainakin.
Minullakin on tuollaista melkein koko ajan, etten pysty päättämään mitään. Minulla se on yksi masennuksen oireista. Kahvi hiukan auttaa välillä, muttei aina. Myös ahdistus lyö päätöksentekoni jumiin samalla tavalla täysin. Se repii juuri sillä tavalla kahteen suuntaan, että on ikään kuin perusteita puolesta ja vastaan ja on mahdotonta tehdä asialle mitään. Sitten kun on pitkän aikaa oikein huonoa vaihetta, niin hoitamattomia asioita alkaa kertyä hirveät kasat ja osa niistä hankaloituu jo senkin takia, että ne on myöhässä. MInulla on nytkin paljon asioita, jotka on hoitamatta päätöksenteon vaikeuden takia. Ongelma on minussa jossain syvemmällä kuin niissä itse asioissa silloin, kun tulee tuo päättämätön tila (joka on melkein aina).
Mikä yhteensattuma! Aioin juuri kirjoittaa samasta asiasta omaan ketjuuni.
Siis minulla on ihan sama ongelma. Tuntuu, että puuttuu draivi tehdä asioita. Olen jumahtanut pitäisi/olisi -ajatukseen. Saatan esimerkiksi katsella, että olisipa hieno sää mennä ulos valokuvaamaan, mutta en vain saa aikaan. Pitäisi puhdistaa ilmanpuhdistaja, niin että saisi laitteen taas käyttöön, jos se vaikka helpottaisi tätä köhää, mutten vain saa itseäni tarttumaan hommaan.
En tiedä, että onko tämä masennusta, keskittymishäiriötä vai huonoa itsetuntoa. Vai olenko vain näin helkkarin saamaton? Kenties peräti laiska? En tiedä, mutta itseinhoa tämä ainakin ruokkii.
Mulla on sama. Ajattelen tosi paljon mitä teen ennen kuin teen... jos teen. Oon itsetutkiskelun kautta huomannut kolme asiaa mitkä on elämän mittaan tehnyt tän vaikeammaksi:
1. Mielekkään tekemisen puuttuminen. Mulla oli nuoruudessa haave jota en terveyssyistä kummiskaan pääse toteuttamaan - aloin kokea ettei mulla ole mitään minkä vuoksi elää ja kehittyä, joten jäin paikalleni. Elämästä on tullut pelkkää pakon vuoksi toimimista. Apua siihen, että löytäisin uusia keinoja päästä mielekkäisiin asioihin käsiksi en ole saanut myöskään mistä seuraa...
2. Kyynisyys ettei omat teot muuta mitään. Ihan sama mitä teen, perseelleen menee ja usko loppuu kesken. Sosiaalinen ahdistus, "normalisoitunut" ajatusmalli että ihan sama mitä teen, se on aina väärin (käsittelen enemmän kolmosessa) ja tukiverkon täysi puuttuminen läpi elämän ovat syöneet mun itsetunnon nollaan.
3. Kokemus syrjäytymisestä ja kiusatuksi tuleminen menneisyydessä ja sitä kautta myös kyseisestä asiasta itsensä opettaminen. Kiusaaja on usein, muttei aina, narsisti tai sosiopaatti - ihminen jota yleensä luonnehditaan "tee ensin, ajattele sitten" tyyliseksi vaikka välillä nää voi myös olla tosi laskelmoivia... ja demonisoin seurauksena tota piirrettä kaikissa, jopa ittessäni jos vähänkään ilmaisen ja tilanne ei mennytkään kuten olin ajatellut: "oonko nyt itse narsisti voi ei!"