Äitini jäähyväistilaisuus oli tänään
Tänään jätettiin jäähyväiset äidille. Veljeni halusi että arkku on auki, minä että kiinni. Aiemmin meni veljeni katsomaan äitiä ja oli tarkoitus että arkku suljetaan sen jälkeen. Yksi veljistäni ei kuitenkaan kyennyt liikkumaan arkulta, seisoi siinä kauan, liian kauan. Kävin hakemassa hänet pois istumaan…
Laulettiin 2 laulua, toinen kertoi linnuista ja toisen olin itse valinnut, kappaleen Avaruus(Walking in the air). Itkua ja surua…
Ajattelin etten mene arkulle kun se oli auki koska halusin muistaa äiti niinkuin hänet viimeksi näin, iloisena vilkuttamssa torin laidalla minulle kun sovittiin että seuraavana päivänä tulee käymään. Olin yllättynyt miten äidin näkeminen minuun vaikutti, siinä oli pelkkä kuori, äiti oli sisältä mennyt pois. Se helpotti jotenkin oloani kun näin ettei hän enää ollut paikalla.
Tunnistan myös tuon että näkee toisen väkijoukossa. Itse olen jo monesti luullut nähneeni äidin kävelemässä jossain. Äidin takki, kengät ja käsilaukku on minun auton tavaratilassa. Otin ne (kun hänen ent. mies pyysi hänen naulakostaan) ja vein ne autoon. En ole pystynyt tuomaan niitä kotiin, olkoon autossa niin kauan että pystyn.
Oli hullua käydä äidillä ja penkoa toisen tavaroita. Laitoin jotain vaatteita säkkiin ja toin kotiin. Mietin myös mitä niille kuuluisi tehdä. Olemme samankokoisia eli ne sopisivat minullekkin. Äidiltä ei mitään mammonaa jäänyt eli ne vaatteet ovat ainoat ja tietysti huonekaluja joita en saa meille mahtumaan. Jotenkin tuntuu että jos käytän hänen vaatteitaan hän olisi minua lähellä, niin äitikin olisi varmaan halunnut. Mielummin niin kuin se että heittäisin kaikki pois…
Tuo on ihan totta että välillä on parempi päivä, silti joka aamu alkaa sillä kuristavalla tunteella että äiti on poissa. Päivän mittaan se menee hetkiksi pois kunnes illalla huomaan ajattelevani vain sitä. Itken hetken ja koitan piristyä.
Ärsyttää kun ihmiset on tunkemassa koko ajan jotain ajanvietettä, että ”olis muuta ajateltavaa” . En halua muuta ajateltavaa, miksi en saisi ajatella äitiäni jota kaipaan?? Muuta ajateltavaa…?! Kummallista.
Kävin luontaistuotekaupassa hakemassa rauhoittavaa, sainkin jotain Relax nimistä ainetta. Rauhoittaa aika hyvin, sitä voi ottaa päivälläkin, ei aiheuta tokkuraisuutta eikä riippuvuutta.
En tiedä kerroinko jo, mutta soitin maananataina patologille ja lääkkeiden yliannostuksesta on kyse, ei ainakaan muita syitä ole. Kun kävin äidin luona tiistaina oli siellä lasi jossa oli pohjalla vielä kokonaisia pillereita, lattialla paljon pillereitä. Se lasi oli aivan valkoisen jauheen peitossa, sisä ja ulkopuolelta… mitä äiti on oikein ajatellut????
Livia,
voimia sinulle.
Äitini siunaustilaisuus on lauantaina, kauhulla odotan ylihuomista.
Veljeni tuli tänään ja sisko saapuukin huomenna.
Tämä taitaa tosiaan olla totta kun kerran sukulaisetkin perheineen lentelee tänne asti.
Veljen tulo hieman helpottaa, hänen kanssa voin puhua äitistä eikä tarvi vähän aikaan ystäviä rasittaa omalla surulla ja rikkinaisuudella.
Siunauksessa enoni, äitin veli, aikoo laulaa. Muistan mummin hautajaisista kuinka silloinkin tuntuu liikuttavalta, voin vain kuvitella miltä se mahtaa tuntua äitin hautajaisissa.
Äitin oli jo sairaalassa nähnyt kuolleena, olin siellä huoneessa hänen kanssa monta tuntia.
Se ehdottomasti auttoi hahmottamaan tapahtunutta, en ainakaan kovin helposti voi kuvitella, että hän on vielä elossa jossakin (vaikka kyllä välillä sen teenkin).
Siunaustilaisuudessa on arkku kiinni.
Olen samaa mieltä siitä, että ruumiin näkeminen helpottaa siinä mielessä, että ymmärtää että tosiaan se on tyhjä ruumis, josta henkilö on poistunut. Se on nyt vain jätetty kuori ja sen luota voi poistua paremmin mielin.
Joo, kun ihmiset yrittävät piristää tuntuu hassulta. He varmaan yrittävät parhaansa mukaan mutteivät vältämättä tajua, että surevan ihmisen tarvitsee tosiaan surra ja myös haluaa puhua kuolemasta ja sellaisista. Ainakin minulla pyörii mielessä joka päivä sellaisia kysymyksiä ja ajatuksia.
Oih Livia Rakas *haleja Sinulle* voimia, muuta en kykene sanomaan ☹️
Me valittiin pastorin kanssa äidin siunaustilaisuuteen kaksi tuttua virttä, vain pastori ja minä lauloimme, muille sukulaisille kirkossa virsien laulaminen on vierasta.
Minultakin kysyttiin kun kävin hautaustoimistossa että jätetäänkö arkku auki, sanoin että pidetään kiinni niin kaikille jää sellainen hyvä viimeinen muistonsa. minäkin itkin kun vein äidin parhaimmat pyhävaatteet hautaustoimistoon ja sanoin että nämä
laitetaan äidin päälle, kaduttaa kun en laittanut ruotsissa 10vuotta sitten syöpään kuolleen siskoni äidille lähettämää rintakelloa äidille hautaan mukaan, hän kyseli jatkuvasti sairaalassa ollessaankin mitä kello on, se olisi yhdistänyt äidin ja tyttärensä, mutta nythän he nukkuvat päällekkäin 😭
Minä itse en PÄÄSE irti äitini viimeisistä sairaalakuvista, joissa hän kolistelee sängynlaitoja ja huutaa Jumalaa apuun ja itkee aina vaan, kunnes käyn viimeisen kerran katsomassa häntä, kosketan hänen lämmintä kättään joka on kiinni, keskustelen hänelle että kaikki käy vielä hyvin, ole rauhassa, hoitajat sanovat ettei hänellä ole enää edes nielemisrefleksiä ☹️
Minulla on samanlainen tunne; äitini kuva on pöydällä mutta tiedän että siinä on vain kuori, itse äiti on jossakin, Taivaassa, Jeesuksen tykönä, Iloisena kaikkien edesmenneiden sukulaisten ja lastensa kanssa huolehtien minusta ja siskostani, odottaen minua sinne luokseen 😭
Minun äitini lähdöstä on kohta vuosi, ja edelleen kaikki on paikallaan, takki-kengät-aamutakki-lääkedosetti, ehkä joskus sitten..................
Minullakin on yhä muistoja raastavia itkukohtauksia, kukaan ei osaa/kykene auttamaan, vain seurakunnan päivystävä pastori ymmärtää minua, minä heräilin monena yönä kuullen äitini hennon äänen olohuoneen vuoteeltaan "repsu, tule auttamaan äiti pissalle" 😭
Et Sinä kaipaa muuta ajateltavaa, ole oma itsesi. Luen viestiäsi kyynelsilmin sillä tuo kirjoituksesi tuo äitini niin lähelle minua. Antaisivat olla Sinun rauhassa ja tehdä mitä tahdot, minä ainakin tahdoin vain olla hiljaa kotona koirani kanssa ja muistella äitini askeleita, iloista naurua 😭
Samana yönä kun äitini lähti, aamulla minä hain päivystävältä lääkäriltä rauhoittavaa, olin itku kurkussa koko ajan vaikka otin 3 tablettia kerrallaan minkä lääkäri määräsi, kunnes pääsin kotiin turvaan jossa romahdin ja itkin pitkään. yhäkin käytän noita lääkkeitä, tosin vähemmän ja vain tarvittaessa.
Äitisi on ajatellut että Hän ei jaksa enää, minunkin äitini kertoi kun näki pöydälläni itsemurhasta kertovan kirjan "kuinka kertoa itsemurhasta" josta tein päättötyön, äitini näki tuon pöydällä, tulin kotiin ja äiti meni minun huoneeseeni ja otti kirjan käteen sanoen "mitä tämä oikein on? minäkin nuorempana ajattelin itsemurhaa mutta sitten ajattelin lapsia jotka jälkeen jäävät" onneksi sain äitini ymmärtämään että kirja oli vain päättötyötäni varten, kunnes äiti lähti pois, nyt olen tosissani monesti laskenut montako tablettia tarvitaan yliannostukseen jos tahdon pois täältä.
En tiedä kauanko jaksan tätä, toivottavasti Äitini antaa minulle voimia.
Muista Livia Rakas, että äidilläsi ei nyt enään ole mitään ongelmia taivaassa, ei ole mitään kipuja, ei selkää koske ei mitään maallisia vaivoja.
Hän katselee ja seuraa Sinua, neuvoo elämässäsi, ilmestyy ehkä uniisi neuvomaan mitenkä Sinun tulee toimia.
Anna vain ajalle aikaa, kunnes olet Hänen kanssaan jälleen.
Jumalan Siunausta Sinulle
*haleja*
t.Reima