Heips!
Hyvä että osaat sanoa oman väsymyksesi...se on suuri askel.
Viestissäsi ei käynyt ilmi, kuinka vanhoja lapsenne ovat?
Minulle nousi mieleen oma aika kun lapset olivat 2- ja 3- vuotiaita. Vanhin oli 13 sekä uusioperhe kyseessä. En tiedä, ehkä olin silloin masentunut, vaan elin sitä arkea. Lasten isä oli myös poissa kotoa, vaan ei työn vuoksi. 😉
En tiedä saako tämä sinuun sitä voimaa, vaan toivon niin. Löydät sinne sinun luoksesi sen hetken, josta nautit ja unelmoida sitä mikä on sinun.
Lapsista kuitenkin saa sen voiman, koska he ovat kuitenkin se aitous. Tekevät asiat luonnollisesti, josta he n😉auttivat.
Voimahalaus sinulle 🌻🙂🌻

Myrskyisä, koettu on täälläkin...on ollut loppuunpalamista ja masennusta, sikäli mikäli noita edes niin voi erottaa toisistaan.

Hyvä, jos saat nukutuksi. Yksi masennuksen muoto taitaa ollakin tuollainen, jossa aina vain nukuttaa. Itse olisin aikanaan kiittänyt suureen ääneen, jos olisin saanut nukutuksi. Oli vaikeaa olla siinä "mustien seinien umpikujassa", kun ei unikaan tuonut juuri helpotusta ja jos nukkui, seurana olivat ainaiset painajaiset. Masennuslääkkeiden syönnin aikaan tosin univaikeuksia ei ollut. Silloin sitä tosiaan vain odotti, että tulee ilta ja pääsee unen armahduksen maahan.

Tänä päivänä herään uuteen aamuun iloiten. Uutta odottaen, jaksaen tehdä kaikenlaista ja nukun yöni hyvin, ilman unilääkkeitä ja ilman masennuslääkkeitä. Se on suurta onnea! Sitä todella osaa arvostaa! Luulin joskus, ettei minulla koskaan ehkä tule olemaan nykyisenkaltaista aikaa, mutta niin vain on.

Toivotan voimia sinne arkeesi! Lapset antavat paljon, mutta tarvitsee sitä jaksamistakin heidän kanssaan.

Kiitos vastauksistanne 🙂. Meillä on lapset 4v, 7 v ja 8v eli aikas "isoja" jo. Mutta masennukseni on alkanut aikoja sitten, kun olin naimisissa lapseni isän kanssa joka alisti ja hallitsi minua monen monta vuotta. Onneksi sain vihdoin voitettua pelkoni ja kerättyä voimani ja lähdin. Viime syksynä tuli viimeinen niitti, en ollut aikoihin nukkunut, syönyt jne. Nukuinkin melkein yhteen soittoon kuukauden alkuunsa sairaslomalla lääkkeiden avulla, kiitos vanhempieni tuesta ja avusta lapsen kanssa silloin.
En myöskään osaa kuvitella, että tästä koskaan "paranisi", tilanne on ollu tälläinen jo niin kauan. En millään löydä ulos pääsyä tästä olosta...
Välillä yritän miehelleni puhua, mutta hän ei oikein osaa tukea vaikka haluaisi. Hän ei pysty tai osaa nähdä elämää ja asioista minun silmilläni. Suurimman osan ajasta tuntuu ettei kukaan ymmärrä ja tuntuu turhalta edes yrittää kenellekään kertoa.
Enää ei jaksa kuunnella, että koita jaksaa... Tässä on koitettu jaksaa ja voittaa kaikki myrskyt ja surut. Nyt vaan ei jaksa olla enää se joka aina jaksaa ja kestää, on vahva...

Myrskyisä kirjoitti 1.6.2012 9:33

Kiitos vastauksistanne 🙂. Meillä on lapset 4v, 7 v ja 8v eli aikas "isoja" jo. Mutta masennukseni on alkanut aikoja sitten, kun olin naimisissa lapseni isän kanssa joka alisti ja hallitsi minua monen monta vuotta. Onneksi sain vihdoin voitettua pelkoni ja kerättyä voimani ja lähdin. Viime syksynä tuli viimeinen niitti, en ollut aikoihin nukkunut, syönyt jne. Nukuinkin melkein yhteen soittoon kuukauden alkuunsa sairaslomalla lääkkeiden avulla, kiitos vanhempieni tuesta ja avusta lapsen kanssa silloin.
En myöskään osaa kuvitella, että tästä koskaan "paranisi", tilanne on ollu tälläinen jo niin kauan. En millään löydä ulos pääsyä tästä olosta...
Välillä yritän miehelleni puhua, mutta hän ei oikein osaa tukea vaikka haluaisi. Hän ei pysty tai osaa nähdä elämää ja asioista minun silmilläni. Suurimman osan ajasta tuntuu ettei kukaan ymmärrä ja tuntuu turhalta edes yrittää kenellekään kertoa.
Enää ei jaksa kuunnella, että koita jaksaa... Tässä on koitettu jaksaa ja voittaa kaikki myrskyt ja surut. Nyt vaan ei jaksa olla enää se joka aina jaksaa ja kestää, on vahva...

Myrkyisä ☺️❤️
Jaksamiselle ja kestävyydelle on aina se hetki, jolloin täytyy kuunnella itseä. Olla se "heikko" ja ajalle pysähtyneisyys...jotta voi mennä eteenpäin. Kun se tunne on ettei kukaan/ kenelläkään ole sitä ymmärrystä niihin vaikeisiin/ hankaliin asioihin ja kun ei saa itsekään selvää niistä omista tunteista. Kun on harvassa niitä, jotka todella aidosti välittävät ja kannustavat silloin kun tukea tarvitsemme. Se myötäelämisen taito ja aito ystävyys luo uutta perustusta elämälle.

Jokseen minusta tuntuu, että sinä osaat purkaa sitä omaa olotilaa sanoin. Vaikka ymmärrän, että niitä omia asioita on vaikea "julkisesti" lähteä purkamaan. Vaan kerro omin sanoin. Itse purin päiväkirjaan vaikeina hetkinä. Se on sinun ja päiväkirjasi välinen juttu.

Kerroit ettet ole syönyt...Mikä ruoka saa sinut hyvälle tuulelle tai mikä on ns. lempiruokasi? Se mikä saa elinvoimaa on ananas ja vesimelooni. Ota värit käyttöön, leikittele niillä....ne on myös voimaannuttavaa energiaa. Ja jos pystyt kuuntelmaan musiikkia, niin rauhoittavaa tunnelmaa luova, joka menee syvälle sydämeen.

Toivon, jotta kirjoitat myös tänne palstelle tai pystyt kertomaan ne syvimmät tunteet mitä sinulta löytyy!
Halaus äityidelle ja naiseudelle.
🌻🙂🌻