15.9.2008
Kirjoitan tänne tuntojani kun taas ottaa niin pannuun, siksi kirjoitan kun jonkun ajan päästä tämä tuntuu naurettavalta. Tämä todella rassaa minua, taas kerran yritän muistaa että toista ei voi muuttaa, muutos on tultava itsestään.
Lähdin pyhäaamuksi työhön kello 7 isäntä jäi nukkumaan, ja hyvä niin.
Töistä tullessa talo tyhjä illallinen lasi pöydällä, mitään elämisen merkkejä ei kotona. Silloin kiehahti, isäntä ei muistanut minun tulevan aiemmin kotiin sitten varttia vaille 3 ajaa niin että tie pölisee kotiin. Ei mitään tokaisee vain että eikö ne ala formulat kun katsoin pesäpalloa.
Nyt joku ajattelee että mitä tässä, mutta kun hän on niin työnarkomaani että vetää töissä niinkuin salaa nytkin olisi tullut kotiin ja lippalakki päässä touhunnut niinkuin olisi ollut kotona kauankin.
Minä ajattelen hänen jaksamistaan ja terveyttään ei syö, elää kahvilla. Pakollisia töitään hän on jo vähentänyt mutta uutta löytyy………..
Illat syö jugurttia, jäätelöä ja makeaa????????????
Itse olen hakenut osa-aika eläkettä, että olisi yhteistä aikaa mutta haaveeksi jää yhteiselo. Minusta olisi ollut kiva tulla kotiin kun olisi tuoksunut kahvi , hellassa tuli ja isäntä olisi odottamassaa.
Olenkohan lapsellinen , EN OLE Niin kauan olen jankuttanut ja riidelty ja soviteltu ja hän ei muuksi muutu. Aina kun hän on kotona on kireä ilmapiiri kun tiedän hänen halajavan töihin.
Ja tässä kaikki pähkinänkuoressa.
Haluaisin meidän olevan enemmän yhdessä, hänen terveellistä ruokailuaan eihän me olla enään nuoria.
Ikäni olen toivonut, että ruokailtaisiin yhtä aikaa se ei onnistu meillä . Hän ärähtää että osaa syödä kun on nälkä. Niin minä olen aina kuin odottavalla kannalla, kun kuitenkin haluaisin eheää elämää, ei ole paljon vaadittu mutta ei onnistu.
Siksi kait tämä pyhäpäivän kotiintulo tuntui niin ikävältä Kun minä odotan aina.
Jos joku ajattelee että anna olla niin en voi minä haluan että olisi jotku kelloajat normaaleille asioille. Toki joustan jos sovitaan mutta kun ei edes soita muutoksista, ja suuttuu kun mainitsen asiasta
Nyt tuntuu että en jaksa enään.