Voi sinua, et todellakaan ole yksin yksinäinen, meitä täällä on monta, minä muun muassa, nyt lomalla jota en edes halunnut viettää, sillä yksinhän tämä kuluu. Ei minullekaan kukaan soita, ei käy eikä välitä. Tsempataan tästä edes jotenkin.... Eino Leino on oivaltanut yksinäisyyden, olikohan hänkin?
Yksin oot sinä, ihminen, kaiken keskellä yksin,
yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot.
Askelen, kaksi sa luulet kulkevas rinnalla toisen,
mutta jo eelläs hän on taikka jo jälkehes jäi,
hetken, kaksi sa itseäs vastaan painavas luulet
ihmisen, kaltaises -- vierasta lämmititkin!
Silmää löytänyt et, joka vois sun katsehes kestää,
kättä sa et, joka ei liukunut luotasi pois.
Kylmä on ystävän mieli ja kylmä on armahan rinta.
Huulet liikkuvat vain, rinta on liikkumaton.
Leikkihin kumppanin löydät, et toden riemuhun, tuskaan.
Hiipua yksikseen tuntehes polttavin saa.
Ystävän, armaan vain oma kaipuus sulle on luonut,
houreen, jok' katoaa, kun sitä kohti sa käyt.
Niin olet yksin, sa ihminen, yksin keskellä kaiken,
yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot,
yksin erhees kätket ja yksin kyyneles itket.
Ainoa uskollinen on oma varjosi vain. ☹️ 😭 😞

Hei yksinäinen!
Mukava kun löysit tiesi tänne nettiin! Et ole yksin vaan voimme alkaa kirjoitella toisillemme ja tukea toisiamme. Minuun voit tutustua tarkemmin jos luet ketjuani, siinä olen paljastanut mikä minua vaivaa ja kuinka surkeaa elämäni tahtoo olla. Jos jaksat niin kirjoita uudemman kerran tänne ja kerro itsestäsi lisää. Oletko töissä vai sairauslomalla? Mitä harrastat vai meneekö aika sohvalla makoillessa kuten minulla? Oletko kiinnostunut hengellisistä asioista. Minä olen uskovainen ja turvaan Jeesukseen. Voin rukoilla puolestasi jos haluat. Minusta on tuntunut pitkään siltä että näin keski-iässä ei tutustu yhtä helposti ihmisiin kuin nuorempana. Minulla on vielä sellainen painolasti että tämä eläkkeellä olo tuottaa minulle niin suurta häpeää etten voi siitä kertoa ihmisille. En kuitenkaan ole yksinäinen sillä perheeni rakkaus on ympärilläni, tahdon vaan sanoa että ymmärrän kuitenkin myös yksinäisiä. oletko muuten koskaan miettinyt ryhtyväsi punaisen ristin ystäväksi. Minulla oli aikomus tehdä niin mutta esteeksi tuli se ettei ystäväkursseja ole järjestetty täällä minun kotipaikkakunnallani.
Nyt taidan keittää aamuukahvit kun kello on jo puoli kuusi. Kirjoittele lisää ketjuusi niin tullaan tutuiksi.

Kiitos molemmille vastaajille.
Eilen yksinäisyys vaan ajoi niin nurkkaan että elämänilo hiipui.
Kiitos, kyllähän minä tiedän, että on paljon yksinäisiä, mutta ei voi olla tuntematta itseään erilaiseksi ja oudoksi kun kulkee joka paikassa aina yksin. Työpaikallakin huomaan etten kuulu mihinkään "kuppikuntaan".
Kyllähän minä tietenkin töissä työkavereille juttelen ja vitsailen, mutta aina tunnen etten kuulu porukoihin. Minua ei kutsuta vapaa-ajan viettoihin, minun pöytääni ei istuta kahvitauolla, kaikkea sellaista mikä oikeastaan satuttaa, mutta niistä ei puhu.
Mutta en minä aina näin masentunut ole. Liikunnasta saan riemua ja voimaa. Joskus urheilen niin että illalla kaadun väsyneenä sänkyyn.
Olen kyllä ajatellut kaikenlaisia vapaaehtois auttamisia, mutta kynnys lähteä niihinkin on korkea. Tuntuu, että en kelpaa edes niihinkään!
Kaikenlisäksi minua masentaa se, että minulla on rintasyöpä epäily. Joudun tuskailemaan ja miettimään tätä kaikkea yksin. Siksi ehkä kirjoitinkin tänne, että saisi purkaa mietteitään. Olen nimittäin ajatellut, että en ota hoitoja jos käy niin, että epäily on oikea. Tämän kaiken kanssa painin nyt, mutta mielessäni mietin mistä kaikesta kuitenkin voin olla kiitollinen!
Kiitos kaikille ja tsemppiä kaikille ihmisille!
🌻🙂🌻🌻🙂🌻

Hei. yksinäisyyden tunne on aika eristävä kun se saa vallan. Juuri tuo häpeä mistä mainitsit oli minullekin aikoinaan kun elin yksin se pahin mikä esti menemästä mihinkään. Häpesin itseäni kun olin yksinäinen. Enkä kehdannut mennä oikein mihinkään niin pelkäsin muiden arvostelua. Mutta sitten jotain tapahtui. Ensinnäkin menin kirkkoon, siellä en tarvitse ketään toista parikseni vaan saan olla yksin siellä, eikä kukaan ihmettele eikä kysele. Jotenkin koin että sen jälkeen en enää ollut niin yksin vaan Jumala oli kanssani. Sitten menin tanssikursseille, sinnekkin voi mennä yksin eikä kukaan ihmettele, lavatansseihin voi mennä yksin eikä kukaan ihmettele. On monia paikkoja joihin voi mennä yksinäänkin ja voi tuntea olevansa porukan mukana. Metsä on minun rakas paikka jossa yksin oleminen ei haittaa.
Elän nyt parisuhteessa, mutta yhä vain yksinäisyys välillä ahdistaa ja se on sitä ettei kukaan ihminen voi sitä yksinäisyyden tunnetta poistaakaan. Joillakin se on ja varmaan kuuluu perusluonteeseen, ehkä sitä voisi käyttää voimavarana jossain, esim. runojen kirjoittamisessa? tai jossain luovassa tekemisessä.

Kiitos salainen55,
hienoa että olet löytänyt kumppanin!
Niin kai se on, että se kuuluu ehkä minun perusluonteeseeni. Tuntea itsensä ulkopuoliseksi ja yksinäiseksi. Kyllä minä osaan yksinolostani nauttiakin. Jopa tarvitsen aikaa olla yksikseni.
Mutta silloin kun ei ole ketään jolle puhua, eikä avata sisintään, eikä saa yhteyttä kehenkään tuntuu todella pohjattoman yksinäiseltä. Varsinkin näin kesällä ja juhlapyhinä.
Näin keski-ikäisenä tuntuu mahdottomalta löytää ystäviä tai edes kavereita. Ehkä liikun sellaisissa paikoissa joissa ei tutustu kehenkään.
Kuljen paljon luonnossa ja harrastan enimmäkseen liikuntaa. En ole koskaan osannut tanssia, enkä tiedä miten uskaltaisin mennä sellaiseen!
No kuitenkin, mukavaa kesän jatkoa!

Minäkin aloitan yksinäisen kesälomani maanantaina. Olen päättänyt viettää aktiivisen liikunta- ja ulkoiluloman, kaikesta huolimatta. Käyn paikoissa, joissa yksinoloa ei heti kummeksuta. Esim. käyn paljon uimahallissa, saan siellä hyvää liikuntaa ja olen ihmisten joukossa. Kirjastossa käydessäni näen paljon myös muita yksin kulkijoita. Näin tunnen kuuluvani suureen yksinäisten ihmisten joukkoon.🙂

Hei Ilmanen,
Toivon sinulle mukavaa lomaa, 😎, ehkä se aurinkokin rupeaa pilkistelemään pilvien raosta enempi.
Itselläni loma meni tänä vuonna vähän mönkään, mutta ehkä saan vielä kokea seuraavan kesän.
Kävin tosi paljon lenkkeilemässä, lueskelin, kävin kirjastossa, piirtelin. Ja suurta nautintoa saan istuskelusta järven rannalla. Veden äärellä mieli rauhoittuu ihanasti.
Myös ulkojumpat ovat olleet mahtavia!
Kaikkea hyvää sinulle!

hei ,minäkin olen yksinäinen ,mutta lääkkeistä on apua .nytkin tykkään metsästä ja lähteestä sielä .olen hiljainen ,mutta tykkäänkin sellaisista ihmisistä jokka on hiljaisia .olen jo 57v. ja kärsin paljon silloin nuorempana ,mutta nyt lääkkeet auttaa .ja kaikkein paras olis saada ystävä joka on yksinäinen .

Mukavaa että meitä samanhenkisiä onkin jo näin monta, kun olettaa, että on aivan kummajainen.
Aloittaja kirjoittaa syöpäepäilyistään ja ettei aio ottaa hoitoja siihen. minulla on kaksi läheistä naista jotka ovat saaneet hoitoa ja elävät tänäänkin ja voivat suhteellisen hyvin. Neuvoa et kysyny, joten en sitä anna, ja kun ei ole omakohtaista kokemustakaan.
Yksinäisyydestä on kokemusta. jo lapsena olin yksinäinen, touhusin omia juttuja ja tykkäsin piirtää ja kirjoittaa, siihenhän tarvitsee yksinäisyyttä. Joten jos sinullakin on taipumusta piirtää ja kirjoittaa niin ala ihmeessä tekemään sitä.
Niinkuin toisetkin täällä, tykkään metsässä olemisesta ja eräretkistä, mutta vain omia polkuja ei valmiita polkuja, siinäkin haen sitä yksinäisyyttä.
Sehän se luo paineita, kun haluaa olla välillä yksin ja sitten kun haluaisi olla jonkun seurassa, ei olekaan ketään jonka luo mennä. Eikä kehtaa soitella kun pelkää häiritsevänsä ja nyt kun ikää on tullut ja elän parisuhteessa niin asiaakaan ei ole enää niin paljon. Jotenkin olen huomannut että parisuhdekin aiheuttaa lisä yksinäisyyttä, ikävä kyllä, erilaista yksinäisyyttä vain kuin ennen. nyt tiedän että huushollissa ja elämässäni on toinen ihminen, kun ennen se yksin olo oli vaikeaa kestää, ja olen kyllä iki onnellinen että löysin kumppanin jonka kanssa elää. Mutta elin yli 15v yksin ennen tätä. Nuorempanan olin naimisissa, mutta riitaisa ja alkoholin huuruinen liitto ei muuta kuin lisäsi erakoitumistani. Että monessa olen ehtinyt olla ja tähän on nyt tultu. olen aika hyvässä kunnossa ja puhumalla, kirjoittamalla ja uskaltamalla hoitaa ongelmiani olen niistä selvinnyt, ja kaiken takana on Rakastava Jumala, sitä unohtamatta. tsemppiä meille kaikille!

Hei yksinyksinäinen!
On hienoa että jaksat harrastaa liikuntaa. Oletko koskaan miettinyt kirjeenvaihtoilmoituksen laittamista nettiin. Minulla on viisi kirjeystävää sitä kautta ja yksi heistä asuu niin lähellä että voisi tavatakin. On se niin piristävää kun huomaa postin tuoneen kirjeen. Kaksi kirjeystävistäni on masennuksen takia eläkkeellä kuten minäkin. Niinkuin nyt varmaan olet huomannut et ole yksinäisyydentunteen kanssa todellakaan yksin. Minä en ole yksinäinen kun minulla on mies ja tytär sekä kaksi aikuista poikaa. Ymmärrän silti yksinäisiä. On varmaan vaikea keksiä sellaisia menoja ja paikkoja joissa olisi hyvä tutustua ihmisiin. Seurakunnan tilaisuuksissa olen käynyt yksin (tosin siitä on jo vuosia) mutta silloin tuntui että kaikilla muilla oli kaveri mukana.

Kiitos teille viesteistänne,
onhan se lohduttavaa kuulla ettei ole ehkä niin kummajainen kuin itse luulee.
Olen hirveän huono aktiivisesti etsimään seuraa ja tekemään aloitteita ja jopa pitämään yhteyttä. Varmaan sen verran huono itsetunto etten usko kenenkään oikeasti haluavan seuraani.
Olen jotenkin jämähtänyt liikaa junnaamaan paikoilleen.
Mutta on minussa viime aikoina jonkinlaista muutosta tapahtunut siihen suuntaan, että olen negatiivisuuden sijaan ruvennut lisäämään positiivista ajattelua. Esimerkiksi joka päivän ajattelen jotain asiaa josta voin olla kiitollinen. Se kyllä kohottaa mielialaa kun hetken kiittää mielessään. Tulee ainakin itse paremmalle tuulelle.
Mutta onneksi edes töissä saa jutella ihmisille. Lomalla rupes suorastaan ahdistamaan kun viikkotolkulla oli itsekseen!