Hei  !

Sinä olet tärkeä kokisit vaikka kuinka ulkopuolisuutta, vierautta, turhautuneisuutta kaikkiin yrityksiisi ! Sinä olet ihan oikeasti tärkeä, merkityksellinen ... Älä luovuta, Sinulla ei tarvitse olla montaakaan ihmistä, paikkaa, jossa Sinut tunnettaisiin - opi, opettele tunnistamaan, tuntemaan itse itseäsi 😍! Etsi sitä omaa vahvempaa itseäsi, joka lohduttaa, tukee, ymmärtää, rakastaa sitä heikompaa, unohdetumpaa rakkautta kaipaava itseäsi, se on olemassa, se löytyy kyllä ! Ihan varmasti, ihan totta ! Se on olemassa, sydämen sopukoissa.... Oletko kuunnellut esim. Rakastavan ystävällisyyden meditaatioita ? Yms. Mm. Mari Rauhalan, mm. Kaikkea hyvää Sinulle 😍. Älä luovuta, pidä huolta itse itsestäsi *

• Muokattu kirjoittajan toimesta 4 vuotta, 3 kuukautta sitten. Syy: Kirjoitusvirhe

Missä vika? Oletko tehnyt työsi? Oletko ollut ahkera ja hyvä työntekijä? Älä luovuta, vaan mene itseesi, ja kysele itseltäsi: Mitä olen tehnyt ansaitakseni tämän kohtelun? Siitä se pikkuhiljaa selviää, oletko pitänyt taukoja väärinperustein!

Minun työn teossa ei ollut mitään vikaa. Olin aina ajoissa, täsmällinen ja tarkka. Työt pitää tehdä hyvin - mutta se ei riitä. Olen sosiaalisesti täysin lahjaton ja hyödytön.
Olin sopimaton työyhteisöön.

Mistä johtuu sopeutumisen puute? Työympäristöstä? Työkavereista? Sinusta itsestäsi? Jostain muusta?

Millä tavalla sinusta on ollut haittaa muille?

Minäkin jään usein ulkopuolelle, ainakin jos yritän olla "kaikkien kaveri". Vaihdoin siis täsmällisempään taktiikkaan: valitsen joukosta yhden, johon alan tutustumaan. Siitä sitten voi vähitellen tutustua muihinkin, kun on ainakin se yksi turvana.

Kuulemma aiheutan huonon työilmapiirin, vaikka esim. keskustelen samoista asioista kuin muutkin. Mutta jossain on kai näkymätön kielto, että minä en saa keskustella samoista asioista.

Yritän samaa, että valitsen muutaman joiden kanssa puhun enemmän, mutta yleisesti ottaen yritän parhaani olla avulias, kohtelias ja kiltti kaikille. Tuntuu silti, ettei se riitä. Ei saa olla epävarma, mutta ei saa olla yhtään itsevarma. Ei saa olla hiljainen, mutta ei pidetä siitäkään jos keskustelet. Sinun pitää osata jotain, mutta oikeasti et saa osata mitään. Keskitie siinä ettei tee väärin on niin olematon, että en tiedä miten se on olemassa.

Oletko siis puhunut heidän kanssaan asiasta? En usko, että mikään ei kelpaisi, vaan luulen, ettet ole vielä keksinyt tai kuullut oikeita syitä.

Minä esimerkiksi koin syrjintää, kun lapsena pyrin mukaan uuteen kaveriporukkaan. Minua kohdeltiin ilkeästi, vaikka en mielestäni kohdellut heitä huonosti. Myöhemmin tajusin, että huonon kohtelun taustalla oli todennäköisesti mustasukkaisuus. Tulin kesken kaiken väliin muuttamaan pakkaa, kun koitin kaveerata erityisesti yhden, vastaanottavaisimman henkilön kanssa - siis varastamaan heiltä kaverin.

Tuskin kukaan ihan huvikseen tai joistain olemattomista, epämääräisistä syistä ärsyyntyy, pahoittaa mielensä tai mitä ikinä tunteekaan. Pitäisi selvittää, mitä ne konkreettiset syyt ovat ja mitä niiden kumoamiseksi voisi tehdä.

Hei Silvu

Minulla on tämä sama tunne töistä ja itsestäni. En kuulu joukkoon — etenkin töissä — yksinkertaisesti ikinä. Ja olen ratkaissut sen niin että olen todellakin työtön. Työttömänä oleminen on mulle ollut paljon parempi kuin töissä oleminen. Olen aina halunnut olla mahdollisimman hyvä koulussa ja sitten töissä, tein paljon ylitöitä ja keskityin intensiivisesti siihen että tein kaiken niin hyvin kuin mahdollista. Silti kokemukseni oli lopulta se, että en kuulu joukkoon ja minua hyväksikäytetään ja pakotetaan tekemään asioita, esim ylitöillä. Kun tämä korttipakka murtui, on ollut vaikeaa palata siihen samaan. En ole edes hakenut töitä kahteen kolmeen vuoteen. Aluksi oli erittäin hankalaa hyväksyä sitä etten ole enää töissä ja putosin kärryiltä, suuri kaiken valtaava tunne epäonnistumisesta. Mutta olen löytänyt pikkuhiljaa myös paljon hyviä asioita sinä aikana kun olen ollut työttömänä. En välitä hiukkaakaan siitä että olen taloudellisesti "muiden vastuulla". Ylipäätään koitan mahdollisimman vähän olla muiden ihmisten seurassa perheen ulkopuolella. Olen koittanut hyväksyä sitä että en vaan ole samanlainen kuin muut, eikä ole tarvetta kuulua joukkoon. Olen sitä mieltä että se on ominaisuuteni, etten kuulu joukkoon. En tiedä mistä se johtuu ja olen koittanut sitä pohtia koko elämäni, sillä tämä tunne on seurannut minua tarhasta alkaen. On tottakai haavoittuvassa asemassa ilman ystäviä ja töitä, mutta olen koittanut nähdä tämän ajan kasvuprosessina, niin että opin, ettei ole pakko kuulua joukkoon, ei ole pakko koittaa miellyttää muita kaiken aikaa ja koittaa sillä saada heidän hyväksyntäänsä. Toivon tottakai, että joskus voin vielä tehdä töitä, mutta se aika tulee varmasti jos on tullakseen. Mielestäni tärkeää voi olla myös sen hyväksyminen, että on erilainen ja aina ei tosiaan ole pakko miellyttää muita.

Minusta on kummallista, että joku ei millään keksi, mikä on syynä ulkopuolisuudelle. Ainakin itse syrjimistä koettuani herkistyin oman käytökseni tarkkailuun. Sen vuoksi mietin tarkkaan mitä sanon ja teen. Ja se onkin sitten kierre, kun hiljaisiahan usein pidetään outoina eikä kovin moni vedä mukaan juttuun.

Olen koittanut haalia sellaisia ihania ihmisiä lähelleni, jotka huomioivat kaikki. Ja niitä on löytynyt! Itsekin koitan ryhmässä huomioida niitä, jotka tuntuvat jäävän ulkopuolelle.

Hei!

Halusin sanoa että mä kuulen sut ja tunnen miten pahalta susta tuntuu. Se ei oo sun syy että oot jääny ulkopuolelle. Sä et oo viallinen. Ja sä et oo yksin. Se että miten paljon sä oot nähnyt vaivaa siihen että tekisit oikein ja muilla ois hyvä olla kertoo jo miten hieno ihminen sä olet! Muiden reaktiot kertoo usein enemmän heistä itsestään kun meistä, ja usein taustalla voi olla oma paha olo tai käsittelemättömiä asioita, tai vaan huonot tavat. Mutta ne ei ole meidän vastuulla. Ootko sä miettinyt mitä on ne asiat joita sä itse tahdot tehdä ja tuoda muille ihmisille? Mitkä asiat on sulle tärkeitä. Mikä tuo sulle iloa? Kaikkia ihmisiä ei voi koskaan miellyttää eikä pidäkään, mutta voi auttaa ajatella mitä itse tahtoo antaa, ja unohtaa mitä muut ajattelee.

Mä en tiedä oliko tästä apua, mutta halusin vaan tulla sanomaan että sä et oo yksin ja on ihmisiä jotka haluaa olla sun tukena. ❤

Silvuh kirjoitti:
Ikinä en kuulu joukkoon. Olen aina ulkopuolinen. Koti elämässä ja sellaisessa se ei haittaa yhtään, mutta heti kun yritän pärjätä töissä niin se ei onnitu. Työntekeminen on helppoa, mutta kaikki aina kaatuu ihmisiin, koska en ikinä kuulu joukkoon. Yritän aina muuttaa käytöstäni sen mukaan jos saan suoraa palautetta jostain mitä teen, mutta se ei tunnu ikinä riittävän. Ihan sama mitä teen niin en koskaan tee oikein. Miksi olen niin viallinen, että aiheutan vain pahaa muille, vaikka juuri sitä yritän välttää? Ja vastaus ei ole, että ole täysin oma itsesi.. Silloin ainakin tiedän, että mikään ei onnistu. Olen yrittänyt löytää keskitietä muille sekä itselleni, mutta olin sitten keskitie, ovimatto tai omaitseni.. Mikään ei ole oikein.

Tuo ulkopuolisuus on omalla kohdalla ollut omaa valintaa. Johtuu ensimmäisen työpaikan ilmapiiristä ja tilanteesta silloin nuorena.

Vaikka olen sosiaalinen, ehkä oli omaa introverttiyttä tottua siihen että teen vaan omat työni niin hyvin kuin voin enkä puutu enkä tartu miten toiset toimii omissa töissään. Piut paut kuuntelin puheita toisista, en ole koskaan luottanut kuulopuheisiin perustuviin juttuihin. Jos oli yhteisiä työtilanteita, ihan ok meininki oli. Näin työyhteisössä. Työtä tehdessä nuorten parissa menikin kaikki energiat aika tarkkaan. Samalla alueella asuvan toisen työalan työkaverin kanssa pidettiin löyhää yhteyttä, mikä yhteys putkahti yllättäen eloon vuosikymmenien jälkeen, harvinaisena tosin.