Aina matkalla jonnekin

Aina matkalla jonnekin

Käyttäjä Waileamakena aloittanut aikaan 30.04.2021 klo 19:39 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Waileamakena kirjoittanut 30.04.2021 klo 19:39

Vappuaatto ja makaan sohvalla juoden simaa, koira kainalossa. Enpä ole vuosiin juhlinut tätäkään mokomaa juhlaa, on jo pitkään ollut mulle aivan ”tavallinen viikonloppu”. Ryyppääminen ei enää kiinnosta, ja olen muutenkin niin yksinäinen ettei seuraakaan olisi edes tarjolla. 

Minulla on ainoastaan yksi ystävä. Kerkesimme tässä juuri olla pari vuotta ”erossa” hänen muutettua hetkeksi muualle, mutta pari viikkoa sitten hän palasi takaisin ja tavattuamme ekaa kertaa kahteen vuoteen, tuntui kun ei oltais erossa oltukaan. On minulle oikeasti todella tärkeä ihminen, häneen voin luottaa ja kertoa melkeinpä kaikesta. 

Siitäkin huolimatta että minulla on edes se yksi kullanarvoinen ystävä, koen yksinäisyyttä. Asun yksin koirieni kanssa, ainoat ihmiskontaktit ovat työpaikalla. Ensi viikolla aloitan uudessa työpaikassa, toivottavasti viihdyn siellä ja tapaan uusia, mukavia ihmisiä. Takana on liian monta vuotta jolloin olen tavannut vain ilkeitä ihmisiä ja kohdannut tulehtuneita työyhteisöjä. En jaksa sitä enää, haluaisin vaan joskus löytää työpaikan jossa saisin rauhassa olla osa hyvää työyhteisöä, ja jossa kaikki tulevat juttuun keskenään.

Minulla todettiin toistuva keskivaikea masennus vuonna 2014. Välillä kaikki olikin sitten taas ihan ok, mutta viimeiset pari vuotta on kaikki lähtenyt taas pikkuhiljaa alamäkeen, syynä rahahuolet, yksinäisyys ja ne ikävät kokemukset työssä. On tullut pohdittua pitäisikö mennä lääkäriin, mutta en jaksa toimia. Jotenkin sitä taas vaan ajattelee, että kyllä tää tästä. Enkä jaksaisi sitä lääkärirumbaa taas uudelleen mikä oli viimeksi. Ajattelen myös, että joku muu voi olla kipeämmin avun tarpeessa kuin minä. Minä olen vaan niitä jotka tuhlaavat lääkärien ja hoitajien aikaa. Joku muu tarvitsee heitä ehkä enemmän kuin minä.

Jokunen vuosi sitten kirjoittelin täällä viimeksi, nyt halusin aloittaa puhtaalta pöydältä ja katsoa kuinka pitkälle tämä kantaa. Tavallaan sitä kai kaipaa jotenkin jonkinlaista huomiota, toivoa, että edes joku kävisi joskus lukemassa mitä olen tänään tänne rustaillut. Itse lueskelen paljon muiden kirjoituksia, mutta olen valitettavan surkea kommentoimaan mitään. En halua ainakaan kommentoida mitään masentavan kuuloista, vaan yrittää mieluummin olla rohkaiseva jos toisella on huolia. Kaikkeen kun tuppaa aina löytymään ratkaisu. Ehkä en jaksa enää nyt kirjoittaa enempää, pölistävää olis kyllä paljonkin, mutta kerkiihän sitä…

Oikein mukavaa Vappua kaikille 😘

Käyttäjä Ĺähdössä pois kirjoittanut 01.05.2021 klo 01:07

Minäkin odottelen Vappua ristiriitaisissa tunnelmissa. En oikein juhli Vappua mutta olisihan se hyvä syy iloita elämästä. Olen eronnut n. 2 vuotta sitten 21v parisuhteesta enkä ole vielä päässyt siitä yli. Tyttäriä 15 ja 20v on ikävä ja uusi tyttöystävä on toisella puolella maapalloa odottanut jo 1,5v.

Mietin elämäni lopettamista joka päivä. Se tuntuisi parhaalta ratkaisulta. Elämä on samaa paskaa joka päivä. Mikään ei muutu. Itsemurha on mielessä aamulla kun herään, päivällä ja illalla. Mitä minusta jää on kasa tuhkaa...

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 01.05.2021 klo 11:30

En ole itsekään jaksanut oikein enää juhlia vappua tai mitään muutakaan juhlaa. Tavallisia päiviähän nämäkin vaan ovat.

Minullakin oikeastaan muutama ystävä joita tapaan joka viikko.

En ole juonut alkoholia itsekään vuosiin.

Elämä on vain toistoa. Herään, juon kahvia, käyn ulkona ja kaupassa, syön, luen ja menen nukkumaan. On pakko vain jaksaa, koska ei sitä voi heittää kaikkea lekkeriksikään. Tai voi, mutta se vasta kärsimystä olisikin.

Mitä enemmän ikää tulee lisää niin sitä yksitoikkoisempaa elämä tuntuu olevan.

Se voi olla ettei tämä elämä kyllä hirveästi mitään riemun kiljahduksia aiheuta.

Urheilu auttaa jonkin verran. Kun tekee parin kilometrin juoksulenkin niin jaksaa tätä toistoa paremmin. 🙂

 

 

Käyttäjä Waileamakena kirjoittanut 02.05.2021 klo 17:18

Lähdössä pois: Toivottavasti sulla on joku taho joka sua auttaa nyt. Ja jos ei ole niin hae apua. Tiedän miltä ne itsetuhoiset ajatukset tuntuu, itse olen saanut sellaisiin apua silloin kun jaksoin sitä pyytää.  Sulla on kuitenkin lapset jotka riittänee jo syyksi elää 🙂

 

Kävin tänään vihdoin metsässä meidän yhdellä lempipolulla ulkoilemassa koirien kera. Viimeksi oli vielä lunta ja jäätä, ja maa oli märkä, eikä metsään meno silloin huvittanut ollenkaan (plus että mun vedenpitävämmät ulkokengät on tiensä päässä eivätkä pidä enää kosteaa niin hyvin). Ihanaa oli kävellä taas vihreyden keskellä havunneulasten peittämää polkua. Muistin taas miten hyvä olo metsässä ollessa tulee! Vaikka ei pitkää lenkkiä tehtykään niin olipa virkistävää. Tämän päälle ajattelin käydä vielä tekemässä lyhyen fillarilenkin. Kunto on rapistunut aivan liikaa, selkäkivut ovat vaivanneet ja oon ollut viime kuukaudet tosi kipeänä kropasta. Muutama päivä sitten kävin kokeilemassa kalevalaista jäsenkorjausta ja se toi niin toivorikkaan olon että yritän nyt pitää paremmin huolta itsestäni. Mulla oli puoli kroppaa niin jumissa, ja käsittelyn jälkeen olen huomannut niin monen kipupisteen hävinneen. Kun on ollut niin kipuinen koko ajan, ei jaksa innostua mistään muustakaan. Ehkä tämä kivuttomampi lähtö kohti kesää tekee mielestäkin vähän levollisemman.

Ei tunnu kyllä yhtään siltä että huomenna menen uuteen työpaikkaan. Ei jännitä yhtään, päinvastoin, olen enempi innoissani.

Käyttäjä Waileamakena kirjoittanut 09.05.2021 klo 21:18

Olipa kiva viikko uudessa työpaikassa! Uudet kollegat oli mukavia ja heiltä uskalsi kysyä kaikkea mitä mieleen tuli. Loppuviikolla ilahduin jopa niinkin pienestä asiasta, kuin siitä että yksi kollega halusi pyytää minut Facebook-kaverikseen, seuraavana päivänä toinenkin pyysi ja laittoi vielä viestiä perään ja kyseli viikonloppusuunnitelmistani. En edes muista koska joku olis viimeksi ollut kiinnostunut mun viikonloppuohjelmastani...  Ens viikko olis vielä perehdytyspainotteista, sitten pääsen tekemään jo ihan itsenäisesti vuoroja. Odotan sitä jo innolla, että pääsen sisään hommaan ja pärjään itsekseni.

Mutta jottei hyvin alkanut ura uudessa työpaikassa pitäisi ajatuksia liian iloisina, niin pitäähän sitä vähän murhettakin saada kerättyä... Eilen huomasin koiran kaulassa pari paukamaa. Ajattelin että olisko punkki ollut ja siksi turvonnut, tai sitten tökännyt johonkin kasviin ulkona ja iho ärsyyntynyt. No ei vissiin oo kumpaakaan. Nyt sitten ajatuksissa pyörii kaikenmaailman kasvaimet ja syövät sun muut kamaluudet... 🙁 Kaiken päälle murhetta lisää pienet taloushuolet juuri nyt; saan vanhan työn loppupalkan ensi viikolla, mutta se on vaan muutaman satasen, ja uuden työn eka palkka tulee reilun kahden viikon päästä. Piti maksella sillä parilla satasella velkoja, mutta kaipa se menee kohta eläinlääkäriin jos nuo patit koiran kaulassa ei ala hävitä itsekseen. No ihan sama, maksuhäiriömerkintä löytyy jo joten antaa tulla vaan lisää velkaa perittäväksi.

Eniten ketuttaa, kun ajatukseni on myydä asunto pian, pakko saada vaan vielä pari korjaustyötä valmiiksi. Saisin siis rahaa velkojen kuittaamiseen ehkä jopa kesän aikana. Saisin asiani vihdoin kuntoon. Nyt kaikki on mennyt ihan päin puuta kun pieleen menneen työpaikkavalinnan takia olen kituuttanut koko kevään surkealla liksalla ja jouduin käyttämään vararahastoni jotta sain asumiskulut maksettua.

Ahdistaa siis jonkin verran.

Minun piti viime viikolla vastailla työterveyden lähettämään alkukartoituskyselyyn, siinä kyseltiin myös mielenterveyteen liittyviä asioita. Ajattelin ensin että vastaan ettei mulla oo mitään hätää, mutta sitten mietin että jospa nyt kuitenkin vastaisin todenmukaisesti. Nyt pitää vielä varata vastaanottoaika, katsotaan mitä siellä sitten tulee eteen.