Äidin kuolema ja ahdistus
Äitini kuoli viime viikolla. Välillä itkettää hirveästi ja olen hirveän ahdistunut. Surun lisäksi ahdistaa se kaikki mitä pitää tehdä – hautajaiset, perunkirjoitus, tavaroista ja asunnosta huolehtiminen. Olen ainoa lapsi niin ettei ole ketään muuta joka tämän voisi tehdä. Minulla ei ole ketään ystäviä jotka auttaisivat. Minulla on useita mielenterveysdiagnooseja ja olen autistinen ja puhelimella soittaminen ahdistaa minua hirveästi. Pelkään myös jatkuvasti että se soi koska en yleensä uskalla vastata siihen ja sitten olen ahdistunut kun en tiedä oliko se jotain tärkeää.
Minulla on riippuvuus Opamoxiin. Normaalisti sairaanhoitaja jakaa minulle lääkkeet dosettiin kaksi kertaa viikossa jotta niiden käyttömäärä pysyy kurissa. Nyt joululoman takia lääkkeet jaettiin puoleksitoista viikoksi ja eihän ne tietenkään ole riittäneet. Minun pitää ilmeisesti huomenna mennä terveyskeskukseen vinkumaan asiasta ja pelkään että minulle huudetaan siellä. Mutta kun se Opamoxi kuitenkin edes jotenkuten pitää ahdistuksen poissa. Olen yrittänyt olla ottamatta sitä ja sitten olen viillellyt itseäni kun en keksi muutakaan konstia ahdistuksen lievittämiseksi.
En oikein tiedä mitä minulla oli tässä tarkoitus kysyä. Ehkä vain toivon että joku vakuuttaisi minulle että kyllä ne käytännön asiat selviävät ja että osaan hoitaa ne.
Hei,
Paljon voimia sinulle. Otan osaa äitisi kuoleman johdosta.
Uskon, että harjoittelemalla puhelimessa puhuminen helpottuu. Älä ota siitä liikaa stressiä.
Terveellinen ruoka, liikunta, luonnossa käveleminen, musiikin kuuntelu ja jokin mieleinen harrastus voivat auttaa ahdistukseen.
Voi, otan osaa minäkin. Oma äitini on kuollut, ja hänen sairastamisensa ja poismenonsa oli todella synkkää aikaa elämässäni. Sinulla noita ongelmia tuntuu kasautuvan. Tämä vuodenvaihde on todella hankalaa aikaa, koska lääkärit ja terapeutitkin lomailevat. Jos silloin on ongelmia, niin eipä saa apua oikein mistään.
On tosin aivan normaalia, että ahdistaa kun joku läheinen kuolee, saati oma äiti, joka on aina ihmiselle se kaikkein ensimmäinen ja siten ehkä myös suurin rakkaus...Muistan hyvin, miten hajalla itse olin silloin.
Perunkirjoitukseen saa yleensä apua hautaustomistosta kuten muihinkin käytännön asioihin. Uskon, että selviät kyllä kunhan saat asiantuntevaa apua. Terapia on sitten asia erikseen.
Ensin pitää vain itkeä ja itkeä ja surra... se kestää kauan. Toisista ihmisistä on apua, kaikki yleensä ymmärtävät tuon tilanteen. Sanoisin, että suuressa ja akuutissa hädässä kaikki keinot ovat sallittuja. Voit kirjoittaa tunteistasi, jos puhuminen tuntuu hankalalta. Tunteiden sanoittaminen yleensä helpottaa akuuttia tuskaa. Tsemppiä siis!
Hyvä Ystävä!
Kerro jollekin,esimerkiksi kuntasi sosiaalityöntekijälle tilanteestasi vaikka sähköpostilla, jos et uskalla soittaa. Olen itse ainoa lapsi ja äiti kuoli 4.3.2016. En tiedä taloudellista tilannettasi, mutta vähävaraisena turvaudu kuntasi oikeusapuun. Kunnilla on lakimiehiä/naisia oikeusavustajina. On tärkeää, että perukirjan teko eli äitisi omaisuuden "luettelointi" eli perukirja tehdään oikein. Lakimies tai vastaava laillistettu henkilö laatii perukirjan ja paikalla on oltaava myös virallinen todistaja. Olet perijä ja sinun pitää tietää, mitä olet perinyt ja mikä on sen rahallinen arvo. Mikä lienee koulutustaustasi? Mutta ota yhteys oikeusaputoimistoon. Tai ainakin terveyskeskuksessa kerro, siitä miten hämmentynyt olet. Hautajaisiin neuvoo paikallinen seurakunta eli esimerkiksi pappi tai muu vastaava. Lisäksi hautaustoimisto tietää paljon arkusta ja muusta hautajaisiin liittyvästä. Ota kaikki kuitit taltee varsinkin ennen kuin perukirja on tehty! Älä jää yksin. Viranomaisilla on velvollisuus auttaa. Vetoa vaikka autismiisi, sonulla ei ole "tavallisen" ihmisen valmiuksia hoitaa näitä asioita ja vielä surun keskellä. Perukirjaa ei tarvitse tehdä heti. Koeta ensin sada hautajaiset aikaan.
Esmerelda, otan osaa äitisi kuolemaan.
En ole joutunut sinun tilanteeseesi. Isäni kuoli, kun olin niin nuori, etten mitään joutunut tekemään. En siis osaa oikein sanoa sinulle mitään rohkaisevaa ja tukevaa, kun käyt läpi virallista prosessia. Mutta suru voi olla, ja se kai onkin tosi voimakasta alussa, ja se vie aikansa. Eikä ehkä koskaan häviä täysin, mutta helpottaa, ja siihen voi tulla kiitolllisuudenkin sävyjä. Pahin synkyys häviää.
Uskon kuitenkin, että selviät! 😍
Esmeralda olen todella pahoillani, että joudut kohtaamaan äitisi kuoleman yksin ilman muita läheisiä. Oma äitini kuoli kun olin nuori aikuinen ja isäni hoiti suurimman osan käytännönjärjestelyistä. Meitä auttoi kovasti, että äitini oli täyttänyt oman "näin minä haluan" vihkosen, jota sitten vain seurasimme. Eniten itseäni ahdisti ne asiat, joista ei ollut tiedossa, mitä äitini olisi halunnut ja mistä piti tehdä päätöksiä yhdessä äitini vanhempien ja isäni kanssa. Ehkä tässä sinun tilanteessasi se ainoa hyvä puoli on siinä, että saat päättää itse asioista ilman, että niistä tulisi jo valmiiksi raskaassa tilanteessa erimielisyyksiä.
Sellaisen neuvon antaisin, että unohda se mitä "yleensä" kuuluisi tehdä, pakollisten asioiden lisäksi. Esimerkiksi jos hautajaistilaisuuden järjestäminen ja siihen osallistuminen olisi sinulle enemmänkin ahdistava kuin surutyötä helpottava asia niin voit hyvin esimerkiksi sopia polttohautauksesta niin että uurnan haet viikkojen tai jopa kuukausien kuluttua (pidemmästä säilytyksestä tosin joutuu maksamaan) ja sirottelet tuhkat uurnalehtoon jonakin sinulle merkityksellisenä tai muuten sopivana päivänä.
Jos äitisi kotoa ei helposti löydy papereita, joissa olisi hänen toiveitaan niin ehkä auttaisi sinua http://www.memoriahautaus.com "opas hautausjärjestelyihin" ja "näin minä haluan" vihkosen käytännön kohdat ja miettiä mitä äitisi olisi halunnut ja jos et tiedä vastausta tee niin kuin itse haluaisit omalla kohdallasi toimittavan.
Olisiko sinun mahdollista aloittaa puhelujen sijaan asioiden hoitaminen niin, että kävelet hautaustoimistoon paikan päälle ja pyydät sieltä apua ja ohjausta, missä järjestyksessä edetä?
Voimia surutyön ja käytännönjärjestelyiden kanssa.
Moi Esmeralda!
Voimia vaikeaan tilanteeseesi. Suruun auttaa parhaiten aika, eikä mukavia ja kauniita muistoja vie sinulta kukaan. Sinulle olikin vastattu täällä palstalla jo todella hyviä neuvoja ja ohjeita käytännönjärjestelyihin sekä jaksamiseen. Anna aikaa itsellesi sekä ota vastaan apua.
Valoa talveesi.
-Emilia, NettiSaapas Kotka