Ahdistus pilaa elämän.

Ahdistus pilaa elämän.

Käyttäjä LapinKulta aloittanut aikaan 04.10.2014 klo 21:27 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä LapinKulta kirjoittanut 04.10.2014 klo 21:27

Moi!

Minulla on paniikkihäiriö.. Ainakin oman tiedostamiseni puolesta. Kerron nyt vähän tarinaa..

Olin 2v sitten täysin normaali, hyväkuntoinen kuntosalia rakastava nuori 20v mies. Asuin omassa pikku yksiössäni ja kävin töissä. Olin kovassa kunnossa ja en jättänyt kuntosalia mistään hinnasta pois. Sitten jäin työttämäksi. Tätä jatkui melkein 1vuoden verran, jolloin elämäni oli >8h samassa asennossa tietokoneella + kuntosali. Unirytmi oli päin persettä ja kahvia/nuuskaa kului paljon. Närästys alkoi. Venytellyt en yhtään. No ei se silloin haitannut, ennenkuin menin yksi ilta normaalisti nukkumaan. Minulle tuli rinnan kohdalle semmonen ”kohahdus”, en osaa sitä selittää paremmin. Tuntuisi samalta kuin jos olet nukahtamassa ja yhtäkkiä säpsähdät tavallaan hereille, mutta se tunne tulee rinnan keskelle ja tuntuu kuin keuhkot tyhjentyisi sekunnissa ja sitä havahtuu haukkoen ilmaa. Säikähdin, käteni puutuivat, pulssi kiihtyi ja pelko valtasi kehon, Se oli uusi tunne kropassa. Tästä alkoi tällä hetkellä 8kk kestänyt helvetti. Menin silloin automaattisesti sairaalaan, missä otettiin sydänfilmit yms ja diagnosoitiin paniikin oireiksi.

Tuo kokemus muutti elämäni suunnan. Aloin olemaan huolestunut, kuuntelin pulssiani, säikähdän jos sydän jätti lyönnin väliin yms. Minua alkoi huimata oudosti, tuli kuumia aaltoja, aloin vainoharhaiseksi, Aloin panikoida. Myöhemmin kävin vielä yksityisellä kardiologilla, joka sanoi että sydän on rakenteeltaan täysin terve, eikä lisätutkimuksille ole tarvetta. Jatkoin kuitenkin salilla käyntiä kaverini kanssa vielä noin 3kk ilman mitään ongelmia, kunnes sain ensimmäisen ponnistuspäänsärkyni kyykkyä tehdessä (googleta jos et tiedä). Se säikäytty syvästi ja sali loppui siihen..

Kävin vielä myöhemmin uudestaan paniikin kourissa lääkärissä, kun vasemmasta kädestä meni tunto ja rintaan sattui. Silloinkin lääkärissä meni koko yö. sydänfilmi otettiin tunnin välein ja kerran nappasivat filmille kammiovärinälyönnin
, sanoivat että se on täysin normaali. Joka ikinen verikoe, mitä sydämestä voi tehdä otettiin, pääkivut, mitä minulla oli usein ja kun kerran vielä huimasi päivittäin kuitattiin pois kun päästäni otettiin magneettikuvat. Olen siis perkele saanut lääkäreitten diagnoosin mukaan täysin terve sydämestä/päästä. Mutta miksi en osaa uskoa niitä?

Tuosta kaikesta on nyt 5kk takana ja olen onnistunut sinällään normaaliin elämään. Olen saanut työpaikan, ihanan tyttöystävän, jonka kanssa asun saman katon alla. Stressi on nyt rahan puolesta takana. Olen saanut homeopaatilta tabuja, mitkä hoitavat hyvin tätä ongelmaa, mutta ei kuitenkaan ole vielä poistanut tätä. Fysioterapiassa olen käynyt tarkistuttamassa paikkoja. Selkä/rintaranka aivan jumissa, pamautellut auki. Sanoi vielä että rintaranka on kollageenia myöten jumissa? Eli tuosta keskeltä rintaa pitäisi runnoa periaatteessa kovalla hieromaliikkeellä auki. Ei aukene kuulemma venytyksellä.

Kaikki kipuihin liittyvät vainoharhat olen saanut poistettua, eli jos rintaan pistää, niin kuittaan sen lihaskivuiksi, enkä vedä paniikkikohtausta päälle. mutta minulla on nykyään alkanut tulemaan nuita samoja tuntemuksia kuin mitkä laukaisivat koko tämän helvetin..

Eli tuntuu kuin semmonen ”säpsähdys” tulisi tuohon keskelle rintaa ja keuhkot olisivat äkkiä tyhjät ja tuntuu hetken etten hengitä? En osaa tätä paremmin selittää… =( Rintaa muutenkin ahdistaa monesti. Vähän niinkuin norsu istuisi sen päällä..

Tuo on ehkä pahin ongelmani. Sen lisäksi että kuuntelen/tarkkailen itseäni, mikä on ihan vitun tyhmää. Joskus töissä saatan pysähtyä hetkeksi ja kuunnella pumppaako sydän.. huoh. Sitten sekin on omiaan laukaisemaan paniikin, jos alan kuuntelemaan sydämen pulssia ja olen yhtättiä en kuulekkaan/tunne sitä. Kuulostaa niin tyhmältä kun nyt kirjoitan tätä..

Toinen mikä vaivaa minua on kuntosali. Rakastin tuota harrastatusta, enään en uskalla mennä sinne. Kävin muutaman viikon tyttöystävi kanssa, mutta hän lopetti koska ei tykkää salilla käymisestä. Kävi senkin ajan vain minun tukena siellä. Kaverini eivät käy salilla, joten sieltäkään en saa tukea.. Olen saanut salilla nyt 2pahaa paniikkikohtausta, mitkä ovat iskostuneet varmaan tuonne päähän, että se on paha paikka olla. Sittenkun sinne pitäisi mennä yksin kaikkien ihmisten keskelle niin sehän tulee ihan varmasti. Se aiheuttaa valtavasti stressiä. Olin kovakuntoinen ja lihaksikas. Nyt on lihat kadonneet huomattavasti ja rasvaprosentti lisääntyy ja itseinho kasvaa.

En siis ole käynyt missään tutkimuksessa, mutta oireet viittaavat siihen ja kuitenkin kun kaikki pitäisi olla reilassa. Enkä halua mennä psykiatrille/lääkärille, koska olen vannottanut että en koska mielialalääkkeisiin ikinä. Päästä tämä lähtee ja siellä se hoidetaan. Haluaisin nyt vaan vertaistukea/neuvoja miten saan tuon rinnan auki ja kivut loppumaan ja kaiken maailman motivaatio ja tsemppipuheita..

En siis ole ikinä kirjoitellut tai jutellut toisten paniikkihäiriöisten kanssa, mutta kokeillaan nyt olisiko tästä jotain apua.. Kiitos jos jaksoitte lukea

Käyttäjä Seinävastassa kirjoittanut 06.10.2014 klo 00:51

Hei!

Ikävä kuulla ahdistuksistasi, ja siitä miten se on vaikuttanut omaan arkiseen rytmiisi. Kerrot, ettet haluaisi mennä tapaamaan psykiatria, sillä pelkäät, että sinut laitettaisiin lääkkeille, mikä on ihan ymmärrettävää. Mielialalääkkeiden sivuvaikutuksista kun on aina vaikea sanoa. Onko sinulla kuitenkin joku jolle jutella ahdistuksistasi, tuntuuko sinusta että puhuminen auttaa? Vaikket haluaisikaan turvautua lääkkeisiin, voi puhuminen ammattilaisen kanssa joskus auttaa, sillä ammattilaisella voi olla rakentavampi näkökulma ongelmiisi, verrattuna kehen tahansa toiseen kuuntelijaan. Kerrot myös, että rintasi oireilee, etkä oikein ymmärrä mistä se johtuu. Vaikka sanot käsittelleesi jo paniikkioireet, täytyy muistaa, että ihminen on kuitenkin psyko-fyysinen kokonaisuus, ja vaikket tiedosta joitain ongelmia, voivat ne alitajuisesti vaikuttaa kehoon. Siksikin voisi olla hyvä, jos voisit ammattilaisen kanssa käydä puhumassa ahdistuksestasi. Ikävää kuulla, että 8 kuukauden aikana olet vieraantunut itsellesi rakkaasta saliharrastuksesta. Niinkuin sanoit itsekin, salilla käynti on aiheuttanut sinulle pahoja assosiaatioita, ja minun neuvoni olisikin, että yrität taas korvata ne pahat assosiaatiot hyvillä. Treeniohjelman kanssa voi ottaa rauhallisesti: voisit periaatteessa ajatella aloittavasi salilla käynnin uudestaan, sillä nyt olet eri tavalla avoin kehosi tuntemuksille, vaikkakin ehkä hiukan yliherkkä tällä hetkellä. Rauhallinen treeni voi tuottaa taas positiivisia kokemuksia salilla käymisestä, jotka voivat muovata taas salillakäynnin osaksi turvallista arkea. Toivottavasti tästä oli apua!

Käyttäjä Serafine kirjoittanut 08.10.2014 klo 19:00

Moikka!

Inhottavia nuo paniikkikohtaukset, tuntuu että aika monelle ne tulee vähän eri tuntemuksina. Mulla esimerkiksi paniikkikohtaus tuntuu siltä etten saa henkeä, huimaa, kädet puutuu ja vapisen, mutta pahinta on se pakokauhu, ja kun omasta itestään ei oikein voi paeta 🙂.. Voit käydä lukee tuon mun jättämän viestiketjun SSRI:t ja paniikintäyteinen syksy, niin tiiät mistä puhun..

En tietenkään ole lääkäri, enkä osaa arvioida että tarviisitko lääkitystä tuohon sun ongelmaan, mut kyllä itse näiden omien kokemusteni perusteella välttelisin lääkitystä niin pitkään kun vaan pystyy elämään normaalia elämää.

Ja ihan ehdottomasti jos vaan rahatilanne antaa myöten, niin kannattaa käydä juttelemassa jonkun terapeutin kanssa, uskon että ihan muutamakin kerta voi auttaa.. Toinen, mikä mulla joskus auttoi kun paniikit ei vielä olleet niin pahoina, oli akupunktio. Samoin kaikki mindfulness-tyyppiset rentoutukset, monipuolinen ruokavalio, vitamiinit ja se liikunta(!!)

Älä hyvä ihminen missään nimessä jätä sitä saliharrastusta. Ensinnäkin jos sulle tulee se paniikkikohtaus siellä salilla, se menee myös ohi. Koitat vaan keskittyä siihen liikkeeseen mitä oot tekemässä, tai keskittyä ihan mihin vaan muuhun kuin siihen oloon, antaa sen paniikin tulla ja mennä. Jos tuntuu liian pahalta meet vaikka pukkariin vähäksi aikaa tms. Ja ainahan sieltä salilta voi myös lähteä pois.

Kuvittelisin muutamia vuosia itekin salia harrastaneena, että siellä salilla sais ne rinta/kipu/jäykkyydet pois sieltä rinnasta. Kannattaa vaan varmistaa et liikkeet tekee oikein..

Mutta siis mun neuvot: varaa aika terapeutille (ihan vaikka katot netistä jonkun yksityisen terapeutin, joka on erikoistunu ahdistuneisuushäiriöihin.. täällä missä ite asun tunti maksaa ilman kelakorvauksia noin 70€, mutta on todellakin sen arvoista) ja käy juttelee. Äläkä missään nimessä jätä sitä saliharrastusta parin tyhmän paniikkikohtauksen takia!

Tsemppiä!

🙂👍🙂👍🙂👍

Käyttäjä LonelySoulz kirjoittanut 10.10.2014 klo 17:08

Tsau!

Itselläkin tuota ahdistusta ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa on ilmennyt jo penskasta, mutta 18-vuotiaana sitten tuli diagnoosit ja lääkitys. Monenlaista lääkitystä kokeiltiin ensin juurikin masennukseen ja ahdistukseen, joka tuntui mahdottomalta ja ylitsepääsemättömältä!!!
Alussa tuntui että mikään kombinaatio ei auttanut ja olo lähes halvaantunut. Missään ei voinut käydä eikä kiinnostanut. Lisäksi olin huumeriippuvainen ja elämä oli toisinaan aikamoista tasapainoilua veitsen terällä.

Nyt olen altistanut itseäni jonkin verran sosiaalisille tilanteille (joka on kyllä vaatinut toisinaan ylim.rauhoittavia) ja huomannut että en ehkä olekaan ainut noita tilanteita pelkäävä ja selviydyn niistä kuitenkin. Nyt kaikenmaailman hullunmyllyn rauhoituttua (huumeiden käyttö ja itsetuhoisuus, monipäihderiippuvuus) olen ollut pari vuotta kuivilla.

Olen itse samaa mieltä että älä jätä sali-harrastusta pois. Itse tein sen virheen aikoinaan ja on kurjaa kun ei ole pienintäkään normaalia asiaa elämässä vaan kaikki pyörii ahdistuksen ympärillä. Lisäksi salilla käydessä koin ainakin itse että sain jonkinlaista itsevarmuutta ja purettua samalla ahdistustani. En lukenut koko ketjua läpi joten minulla ei ole täyttä kuvaa sinun oireilustasi, mutta koeta ihmeessä käydä treenaamassa jos vain pystyt. Aluksi vaikka kerran viikossa, ja sitten lisäät jos tuntuu että kykenet tässä vaiheessa siiihen. Joskus auttaa ottaa myös joku ystävä tai muu läheinen mukaan, joka potkii vähän perseelle päivinä jolloin tuntuu että ahdistus on herra lääkityksestä huolimatta.

Mutta en todellakaan ole paras neuvoja tähän, itselläni on tuo ahdistus edelleen vaivana. Ehkä lievempänä kuin ennen, mutta siihen päälle kaikki vanhat muistot huumeiden käyttöajasta yms.pyörivät mielessä. Alunperin aloin käyttääkin päihteitä etten olisi niin ahdistuntu ja jotta kykenisin olemaan "normaali", mutta siitä alkoi pitkä helvetti jota kesti useita vuosia, vieroituksia ja lääkekatkoja. Lääkärikin oli yhdessä vaiheessa sitä mieltä että en välttämättä selviä elossa huumeita vastaan taistelussa, ja elämässäni oli jakso jolloin en edes halunnut niistä eroon. Mutta päätin lopulta ettei se ole sitä mitä elämältäni haluan ja minulla on muitakin vaihtoehtoja.

Olin siis opiaatti- ja amfetamiiniriippuvainen ja käyttö oli suonensisäistä, tai oikeastaan riippuvainen kaikista päihdyttävistä lääkkeistä, eli ns.monipäihderiippuvainen. Jätin sen elämän taakse vaikka tiesin ettei yksikään ystävä sieltä "seuraa perässä". Selvisin kuitenkin pahimmasta ja käyn säännöllisesti nykyään hoidossa päihde ja mielenterveysongelmieni tiimoilta. Eli olen ns.kaksoisdiagnoosipotilas. Käyttö aiheutti minulle tiettyjä pysyviä ongelmia jotka eivät välttämättä koskaan parane ja sairastuin myös c-hepatiittiin.

Anteeksi että meni vähän aiheen ohi, mutta pointtina oli se, että aina tässä elämässä kannattaa olla jokin, mikä kannattelee. Jos sinä olet harrastanut treenaamista, niin koeta pitää siitä kiinni hyvä ystävä 🙂👍 Kun vain jaksaa yrittää, se palkitaan lopulta, olen aivan varma siitä! Toivon sydämeni pohjasta, että saat ahdistuksesi ainakin siedettävälle tasolle 🙂

Käyttäjä Ippaliina kirjoittanut 10.10.2014 klo 20:05

Moi vaan!

Jäin miettimään tuota sinun kuvaustasi kohtauksesta: "No ei se silloin haitannut, ennenkuin menin yksi ilta normaalisti nukkumaan. Minulle tuli rinnan kohdalle semmonen "kohahdus", en osaa sitä selittää paremmin. Tuntuisi samalta kuin jos olet nukahtamassa ja yhtäkkiä säpsähdät tavallaan hereille, mutta se tunne tulee rinnan keskelle ja tuntuu kuin keuhkot tyhjentyisi sekunnissa ja sitä havahtuu haukkoen ilmaa."

Saatan olla väärässä, mutta olisikohan kyseessä ollut niin sanottu unihalvaus?
Unihalvaukseen liittyy juuri tai voi liittyä juuri painotunne rintakehän päällä ja hengen ahdistus ja se liittyy nukahtamisen ja heräämisen rajamaille. Unihalvausta on tutkittu ja se on nimetty yölliseksi kauhukokemukseksi. Olen itsekkin saanut pari kertaa unihalvauksen, mutta se on oirehtinut eri tavoin. Se on varmaan pelottavinta mitä ikinä olen kokenut, vaikkakin vaaraton. Googletttamalla löydät tietoa unihalvauksesta.
Tsemppiä.