Minulla taas on sellainen fiilis, että tavallaan voi aina olla tyytyväinen itseensä esim. silloin kun on mennyt johonkin sosiaaliseen tilanteeseen vaikka on ahdistanut, ja sitä kautta tuntee itsensä jotenkin rohkeaksi tai "paremmaksi". "Suuremmaksi". Että on voittanut itsensä...

No, jep. Ton käsitän yritän itsekkin mennä sosiaalisiin tilanteisiin vaikka yleiseen saunaan ja uimaan vaikka ahdistaa jäätävästi.

Vaikkei itselle tulekkaan "voittaja olo" niin on voittanut se ahdistuksen ainakin hetkeksi.

HerKaramazov kirjoitti:
DKT-terapiassa oli kosteja ajatus kehien katkaisuun - mutta ei ne keinot mulla toimineet. No, sanoivat että keinoja pitää kokeilla sata kertaa sitten ne alkaa toimimaan...

Mulla loppuu usko pariin kertaa.

Hei mimmosia konsteja DKTterapiassa? Tuntuko ne liian vaativilta vai liian helpolta/vaikeilta, mistä kohtaa? Haluisitko avata jotain konstia?

Mua ahdistaa vain yleisesti koko ajan, eikä se liity mihinkään tiettyyn. En jumita muissa ajatuksissa paitsi siinä, etten parane koskaan ja tää on aina tätä. Olen kärsinyt tästä vuosia työuupumuksen jälkeen. Tai no, ahdistus lisääntyy, jos lupaudun johonkin tai on pakko tehdä jotain. En vain pysty sitoutumaan mihinkään. En ole löytänyt hirveästi keinoja tämän kanssa olemiseen, kun en nauti elämästä lainkaan. Ei ole voimia harrastaa mitään. Päivät on aika kitumista. On ollut parempia jaksoja, mutta sitten taas väsyn ja homma palaa lähtöruutuun. En edes tiedä, mikä ahdistaa. Minusta tämä on vain jässähtänyt päälle. Kaikki on ihan hyvin - paitsi olen tietty työkyvytön, mikä surettaa.

Mistä saataisiin toivoa 😊?

DKT-terapiassa pyritään järjellä käsittelemään ahdistusta, vihaa, epäonnistumisen tunnetta, pelkoja,

- Jos ahdistaa kovasti; kokeillaan kylmää suihkua, tai kasvojen kastelua kylmään veteen. Suunnataan ahdistus tunteesta huomio televisiolla, tv-peleillä, liikunnalla pois. Ei sii pyritä ymmärtämään syitä tunteisiin vaan suunnataan huomio tunteista vaikka aisteihin.
Mä olen käynyt aikaisemmin dynaamisessa psykoterapiassa jossa etsitään syitä peloille, ahdistukselle, vihalle. DKT:ee ei pyri etsimään syitä, vaan muuttamaan käyttäytymistä suhteessa tuntemuksiin.

DKT-terapia pohjaa zenbuddhalaisiin psykologisiin oppeihin, sillä erotuksella että dkt:sa uskotaan käytös muutoksen löytyvän hyvinkin nopeasti. Idässä luostareissa munkit treenaa muutosta 10h päivässä useita vuosia. Mä lähden liikkeelle oletuksesta että jos ihminen haluaa muuttaa käytöstää niin on huippua jos hän pystyy muuttamaan käytöstään 5-kertaa kymmestä. Nyt tarkoitan jotain muutosta joka on perustunut vaikka epähuomioon, tai tiedostamattomuuteen.

Mä näen että syiden esille kaivaminen tuo syvemmän muutoksen, kuin pelkän käytöksen muuntaminen järjen tasolla.

Ihmisen mieli on oikeesti hidas ja jos sitä lähdetään muuntamaan on hyväksyttävä monesti pitkätie.
DKT:ssa ei ole aikaa tutkia tuntemuksia tai pohtia syitä siinä mennään "pureskelematta".
Joillekkin dkt:ee sopii, on ihmisiä jotka eivät halua "pönkiä menneisyyttä" tai eivät usko alitajuntaan missään hyvässä mielessä. Silloin he uskovat järjen oivalluksiin ja toimivat sen mukaan.

Kyllä muutkin terapiat toimivat järjelle alistuen...mutta on niin erilaisia ihmisiä ja erilaisia traumoja, joiden kanssa yritetään elää.

Jollekkin toimii uskonto ohjenuorana, toiselle filosofia, kolmas tarvii lääkityksen lopuksi elämäänsä, joku saa avun  dkt:tä, ja joku tarvii dynaamista terapiaa. Sitten on olemassa ihmisiä jotka tarvii kaikkia edellisiä🤗

Elämässä ei tyylipisteitä jaeta, oikeesti.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 4 kuukautta sitten. Syy: Korjaus

Tuo dkt-terapia sopisi varmaan mulle. Kun juuri se auttaa, että kohdistaa huomion muualle. Ainakin omalla kohdallani.

Tuntuu että nykyään annetaan liikaa arvoa itse-reflektoinnille. Toki toisia sekin voi auttaa. Mutta juuri se huomion suuntaaminen tavallaan ulospäin tuntuu toimivan.

Niin ei jaeta. Onneksi.

Missä tuota DKT-terapiaa tarjotaan? Vai voiko sitä itse opiskella? Kelan psykoterapiat on käytetty, eikä viiden vuoden karenssi ole vielä ohi.

Siinä DKT-terapiassa puhutaan taidoista. Tietoisuustaidot, Tunteensäätelysaidot, tehokkaan vuorovaikutuksentaidot, ahdingonsietotaidot. Sitten edelliset jakautuvat 5-10-osa-alueeseen.

Vaikuttaa intensiiviseltä paketilta. Noita kaikkia taitoja ois hyvä omata ainakin jnkn verran. Tuo ahdistusosio varsinkin. Jossa taidetaan tarvita noita aiemmin mainittuja, että aukeaa.

Omakin psykoterapia käyty vasta ja kaikki pöyhitty, mutta eteenpäin en kuitenkaan päässyt. Jotenkin tuntuu, että syitä ja traumoja löytyi, mutta kuitenkaan ei menty eteenpäin. Että mitä nyt. Oli ratkaisukeskeinen kognitiivinen psykoterapia. Joskus tuntui, että terapiassa oletukset on aika stereotyyppisiä. Nyt mä alan tajuta jälkikäteen, että tarvitsisinkin ihan erilaista terapiaa traumoihin, kenties läheisriippuvuuteen ja uupumuksen hoitoon. Ja nyt se vuosien terapia on sitten käyty.

Minulla sama homma. Kolme vuotta kävin psykoterapiaa ja lopulta sain huomata että ei sieltä keinoja löytynyt terapian jälkeiseen elämään. Olihan se mukavaa juttelua terapeutin kanssa, mutta olisin tarvinnut jotain konkreettista ohjetta. "Kun tunnet näin, tee näin"

Oli siitä se hyöty, että nyt tietää minkälaisesta on apua eteenpäin. Kun ei lannistu vaan koottuaan voimia hakeutuu semmoiseen, josta on jatkoon apua/tukea.

Minä en oikein tiedä, miten hakeudutaan johonkin muuhun hoitoon. Tuntuu hankalalta saada apua, jos ei itse pysty maksamaan 100€/krt. Psykoterapian jälkeen saa julkiselta vain satunnaisia sairaanhoitajan käyntejä, ei edes psykologia. Lääkäri sanoi, että kaikki keinot alkaa olla käytetty. Tiedän, ettei ole, mutta oli niin ahdistavasti sanottu. Joka kerta lääkäri sai minut huonompaan kuntoon sanoillaan ja ratkaisuillaan, enkä saanut vaihtaa lääkäriäkään. Ahdistaa oikein kirjoittaakin tämä asia.

Tuo on juuri ikävä tilanne. Oudolta tuntuu lääkärin suusta tuollainen kommentti. Hoitoon pääsy on liian vaikeaa. Julkisen puolen pitäisi tarjota helpommin terapiaa. Sillä ei monen tilanne pääsisi niin pahaksi kun nyt pääsee.