Hei, olen 25-vuotias nuori nainen. Ongelmanani on vuosia, oikeastaan koko ikäni (en osaa määrittää alkukohtaa, kai se hiipi huomaamatta) jatkuneet mielialaongelmat. En ole koskaan ollut itsetuhoinen enkä mielestäni masentanunutkaan. Elämääni on kuitenkin jo kohtuuttoman kauan varjostanut erilaiset ahdistuneet olotilat, epävarmuus, huono itsetunto, hallittuna pysynyt agressiivisuus, itkuherkkyys, mielialojen ailahtelu, passiivisuus, flegmaattisuus, ilottomuus, turhuuden tunne, henkinen velttous ja mielenkiinnottomuus..

Taustaksi sanottakoon, lapsuuteni oli melko tavallinen, en löydä sieltä syytä mistä tämä voisi olla lähtöisin. Hiukan henkistä koulukiusaamista, mutta varmasti kaikki ovat sitä jollain tasolla kokeneet. Minulla on diagnostisoitu jo ala-asteella kilpirauhasen vajaatoiminta joka tunnetusti aiheuttaa masennusta ja muita psyykkisiä ongelmia, mutta en 15-vuoden ja kahden eri lääkityksen aikana ole näihin asioihin mitään eroa huomannut. E-pillerit aloitin vasta myöhäisellä iällä, joten tiedän että nämä ongelmat eivät niistä tulleet. Eivät itseasiassa vaikuttaneet mihinkään suuntaan mielialassa.

Itsetuntoni on aina ollut huono, olen ollut ylipainoinen pariin otteeseen ja tällä hetkellä lähellä alipainon rajaa painoindeksissä. Silti peiliin tuijottelen kriittisenä ja toivon olevani laihempi. Silti olen melko holtiton syömisteni kanssa. En vain koe olevani koskaan riittävän hyvä kenellekään sellaisena kuin olen ja silti olen liian saamaton edes pyrkimään itseäni parantamaan. Tätä pahensi vielä se, kun avopuolisoni lähti toisen matkaan tuossa reilu puoli vuotta sitten. Sen jälkeen ne vähätkin rippeet itsetunnostani katosi.

Elämän pitäisi olla kunnossa kaikin puolin. Minulla ei ole rahahuolia tai pelkoa työpaikan menetyksestä, läheisilläni on kaikki suhteellisen hyvin, en juo, en polta, käyn lenkillä koirani kanssa päivittäin ja minun pitäisi olla fyysisesti terve lukuunottamatta tuota kilpirauhasta.

Olen löytänyt uuden suhteen, josta jaksan kokea tolkutonta epävarmuutta aivan taukoamatta. Tarvitsisin koko ajan jotain vakuuttelua siitä miten ihana ja mahtava olen ja aina tulee paha mieli ja epävarmuus kun miehellä on mitään muuta menoa; ja lisätäkseni tähän, tämä epävarmuus ei johdu exäni petturuudesta, samalta minusta tuntui jo hänen kanssaan ja epävarmuus ei mitenkään johdu siitä että pelkäisin puolison olevan uskoton. Pelkään vain niin kovin olevani turha, tarpeeton, epähaluttava ja huonoa seuraa. Vaikka minulle ei aseteta vaatimuksia, koen etten voi millään täyttää niitä.

Ollessani tämän uuden (tai silloin kun olin exäni kanssa) puolisoni kanssa, kaikki on hyvin. Minulla on hyvä mieli ja levollinen olo juuri niin kauan. Muun aikaa yleensä alkaa heti ahdistaa se miten on jotenkin ihan tarpeeton eikä ole mitään annettavaa kenellekään eikä itselle. Se on kamalaa kun samaan aikaan vielä tuntee olevansa täysin tyhjä sisältä mutta silti hirveän herkkä tunteilemaan, jos joku tätä ymmärtää.. Ennen kuin kenenkään kanssa seurustelin, eli 22-vuotiaaksi asti, näitä onnen hetkiä ei juuri ollut. Ehkä nuo negatiivisetkin tuntemukset ovat vähän voimistuneet saadessaan positiivisen vastakohdan, mutta en edes halua tietää kuinka syvälle olisin vajonnut ilman ihmissuhteita. Tai ehkä olisinkin täysin tunteeton kone joka toistaisi päivittäistä rutiinia välttääkseen kaiken mikä voisi mieltä liikuttaa.

Ehkä myös suuri ongelma on se, että peitän tämän kaiken läheisiltäni. Minulla on vahva itsekontrolli ja salailun tarve, eikä minusta yleensä näe päälle mitään mielialojani. Olen varovainen mitä kenellekään sanon. Yleensä hyvin siisti ja viimeistelty ulkonäköni on myös vain kuori jonka alle piilotan epävarmuuteni; saatan näyttää siltä kuin itsetuntoni olisi katossa. Se on kuitenkin kuori jonka alle on helppo kaikki piilottaa, ja samalla ainoa asia jonka avulla pidän itseni kasassa. Jos kykenen pitämään itseäni kauniina peiliin katsoessa, pystyn huomattavasti paremmin pysymään kasassa. Vaikka eihän siitä se sisällä oleva olo muutu.

Eli kysynkin, olisiko jollain neuvoja millä voisin helpottaa oloani tai mistä voisin hakea apua/ saada diagnoosin? Olen niin kyllästynyt siihen miltä minusta tuntuu, olen varma että minusta ei aina ole tuntunut tältä. Vaikka en niin pitkälle muistakaan.