Moikka
Ajattelin nyt vähän selvittää päätäni tähän.
Ahdistaa. Ahdistaa neurologinen sairaus, siitä puhumine ja sen ajattelemine. Ahdistaa se kun en saa suustani mitä haluun. Esim. haluun kertoo läheisille mun ongelmista ja että mä rakastan niitä. Ahdistaa se etten uskalla tehä oikeestaan mitään uutta. Ahdistaa yrittää hakee töitä, koska on rajoituksia. Oon siis työtön koska valmistuin jst. Ahdistaa sekin et ahdistaa. Ahdistus on sietämätöntä.
Mää viiltelen. Satunnaisesti mut kuitenkin. Teen sitä sen takii, et se oikeesti auttaa siihen ahdistukseen. Eli en haluu tappaa itteeni, en vaan jaksa sitä ahdistusta. Okei, vois keksii paremmanki keinon koska ne arvet on perseestä, mut sellast ei nyt aina löydy.
Oon ihan hukassa, mun ajatukset on ihan sekasin.. En tiedä mitä mä haluun elämältä. Oon 21-vuotias
Ahdistus on tuttua. Osittain se liittyy nuoreen ikään. Jollain tavalla se helpottaa iän myötä.
Itse yrittäisin hakee keskusteluapua, luotettavasta, osaavasta ihmisestä. Mielenterveystoimistosta? Seurakunnalta?
Älä vahingoita itseäsi. Hae tukea ja anna ajan kulua.
Kyllä asiat järjestyy.
Ihmeellisiä asioita tapahtuu (myös positiivisia).
Mailis kirjoitti 2.8.2015 21:48
Ahdistus on tuttua. Osittain se liittyy nuoreen ikään. Jollain tavalla se helpottaa iän myötä.
Itse yrittäisin hakee keskusteluapua, luotettavasta, osaavasta ihmisestä. Mielenterveystoimistosta? Seurakunnalta?Älä vahingoita itseäsi. Hae tukea ja anna ajan kulua.
Kyllä asiat järjestyy.
Ihmeellisiä asioita tapahtuu (myös positiivisia).
Oon kuullu tätä niin usein. Jonkun pitäis vaan istuttaa toi ajatus syvälle mun päähän ☺️
Mutta siis kuitenki kiitos tosi paljon vastauksesta<3
Valmistumisen jälkeen kaikki on menny perseelleen... Sairauden takia saatan viel joutua osa-aikaeläkkeelle että saisin osa-aikaisia töitä... Ja lisä aasvustusta jostain.. Ehkä mun pitää yrittää keskittyy muuihin eikä itteeni enää ollenkaa koska se tuo vaan pahan mielen.