Ahdistaa olla suomalainen

Ahdistaa olla suomalainen

Käyttäjä Nimetön aloittanut aikaan 02.09.2015 klo 17:06 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä kirjoittanut 02.09.2015 klo 17:06

Muualla Euroopassa pakolaisille tarjotaan ruokaa ja hätämajoitusta, Suomessa on kokouksia joissa yhdessä päätetään ettei tähän pitäjään oteta pakolaisia. Tai tehdään kylttejä joissa käsketään pakolaisten painua vittuun.

Yhdelläkään suomalaisella ei ole niin huono tilanne kuin sotaa pakeneville pakolaisille.
Miksei kerrankin voisi katsoa muualle kuin omaan itseensä. Ei voi olla vain aina minä ja minä.

Käyttäjä daleg55 kirjoittanut 03.09.2015 klo 17:51

Valtaosa suomalaisista ymmärtää auttaa mutta ne jotka pelkäävät Isis-terrorismin leviävän myös tänne pohjolaan pakolaisten mukana, vastustavat pakolaisten vastaanottoa. Pelko on ymmärrettävä sillä pakolaiset tulevat Syyriasta ja Irakista, jossa Isis vainoaa siellä asuvia. Ne jotka vastustavat pakolaisten ottamista, miettivät onko pakolaisten joukossa Isis-värvääjiä.

Toivottavasti viranomaiset huomioivat tällaisen toiminnan olevan mahdollista täysin häikäilemättömiltä terroristeilta. Terrorismin tarkoitus on kylvää pelkoja ja ovat siinä onnistuneet koska väestö Syyriasta ja Irakista pakenee EU:n alueelle.

Hyvä kysyä mikseivät pakolaiset pyri itään, esim. Kiinaan josta on tullut maailman suurin talous?

Käyttäjä kirjoittanut 03.09.2015 klo 19:51

Kyllä minua surettaa kuva siitä pienestä pojasta joka löytyi kuolleena rannalta. Ei voi oikein mitään täältä tehdä kuin kirjoitella ja ihmetellä miten joidenkin elämä meni tuollaiseksi.

Käyttäjä LonelyWolf kirjoittanut 03.09.2015 klo 21:28

Minäkään en pysty ymmärtämään sitä ennakkoluulojen määrää mitä näissä pakolaiskeskusteluissa liikkuu. Miten voi empatiakyky olla niin hukassa? Kaikki on muka itseltä pois. Niin uskomattomat junttia touhua. Suututtaa miten joukossa tyhmyys tiivistyy. Onneksi silti ajatteleviakin ihmisiä on olemassa. Valitettavasti vain kovaäänisimpiä ovat ne tyypit, jotka yleensäkin kirjoittelee aiheesta kuin aiheesta järjettömän typeriä kommentteja roskalehtien kommenttiosastoille.

Käyttäjä kirjoittanut 04.09.2015 klo 08:38

He eivät mene Kiinaan tai muualle itään, koska ne rajat on suljettu ja vaaditaan viisumeja.
Minusta on kauheaa nimittää terroristiksi ihmisiä jotka pakenevat kauhuissaan sodan alta pois. Tai edes epäillä, että he ovat terroristeja.

Onneksi ilmapiiri on muuttumassa tai ei enää tarvi lukea kaikkein kauheimpia juttuja, kun maan päälehdet sulkivat kommentointipalstat.

Käyttäjä kirjoittanut 04.09.2015 klo 10:49

Nyt pienen lapsen ruumis on saanut nimen eli
hiljaisen ruumiin huuto.

Kenenkään jo valmiiksi ahdistuneen tukinettiläisen ei pidä avata linkkiäni.
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1441329432473.html

Käyttäjä tähtivaeltaja kirjoittanut 04.09.2015 klo 18:21

Mikään asia ei -valitettavasti- ole mustavalkoinen.
Kärsiviä pitää auttaa, mutta jossain vaiheessa massiivinen kansainvaellus ei ole se oikea ratkaisu! Jokin ei näissä nykymaailman vaelluksissa täsmää.
Hyvinvointivaltio ei kaikkea kestä. Ihan normaali laskutaito riittää vuntsimaan mitä se kestää tai mitä ei.
Onneks olen jo sitä itäluokkaa, että haudassa ei enää mikään huoleta 😀

Käyttäjä kirjoittanut 04.09.2015 klo 20:27

Ruotsin ulkoministerin Margot Wallströmin mukaan Suomen kannattaa pakolaiskeskustelun yhteydessä muistaa oma historiansa ja Ruotsiin lähetetyt sotalapset, kertoo Yle.
Wallström puhui toimittajille Luxemburgissa järjestettävän EU:n epävirallisen ulkoministerikokouksen alla.

– Kannattaisi muistaa oma historiansa, Wallström sanoi ja viittasi toisen maailmansodan aikaisiin tapahtumiin.

– Tuolloin otimme Suomesta turvaan yli 70 000 sotalasta, ulkoministeri jatkoi.

Lähde: Yle

Käyttäjä kirjoittanut 04.09.2015 klo 20:55
Käyttäjä hanne3 kirjoittanut 05.09.2015 klo 05:53

Minuakin ahdistaa olla Suomalainen ja asua Suomessa. Tuntuu, että koko yhteiskunta on niin itsekeskeinen kuin olla ja voi. Aina vaan minä ja minä. Suomessa on vaikea olla erilainen. En osaa kuvitella itseäni pakolaisten asemaan, mutta voi vain miettiä millaiset olot heillä saattaa olla Suomessa.

Käyttäjä daleg55 kirjoittanut 05.09.2015 klo 10:22

tähtivaeltaja kirjoitti 4.9.2015 18:21

Mikään asia ei -valitettavasti- ole mustavalkoinen.
Kärsiviä pitää auttaa, mutta jossain vaiheessa massiivinen kansainvaellus ei ole se oikea ratkaisu! Jokin ei näissä nykymaailman vaelluksissa täsmää.
Hyvinvointivaltio ei kaikkea kestä. Ihan normaali laskutaito riittää vuntsimaan mitä se kestää tai mitä ei.

Olen samaa mieltä ja niin oli myös Presidentti Niinistö eilisessä IL-nettilehdessä. Pakolaisongelma ei ratkea Euroopassa koska kaikkia pakolaisia apu ei pysty tavoittamaan. Luultavasti lapsiperheet tulevat jäämään huonommalle avulle kuin yksinäiset miehet.

Lisäksi on uutisoitu että Balkaniltakin tulee Suomeen ja Ruotsiin "sotapakolaisia" mutta heidät sentään käännytetään jo rajalla.

Pakolaisongelmassa onkin sotaa pakenevien lisäksi muuttoliikettä Välimeren maista koska siellä alkaa olla jo ahdasta. Kaikille ei työtä ja toimeentuloa riitä ja sitä uskotaan löytyvän Pohjolasta. Valitettavasti se alkaa loppua myös täältä.

Käyttäjä kirjoittanut 05.09.2015 klo 11:48

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1441428597384.html

Sipilä antaa kotinsa pakolaisille ja sanoo myös näin

"Sipilä pahoitteli, että Suomessa käydään ”ääripäiden keskustelua” eikä päästä keskustelemaan ”tasapainoisesti ja rakentavasti ihmisten arjen huolista

– Jokaisen meistä pitäisi katsoa peiliin ja miettiä, mitä me jokainen voimme asialle tehdä, Sipilä sanoi"

Käyttäjä kirjoittanut 05.09.2015 klo 12:04

daleg55 kirjoitti 5.9.2015 10:22

Pakolaisongelmassa onkin sotaa pakenevien lisäksi muuttoliikettä Välimeren maista koska siellä alkaa olla jo ahdasta. Kaikille ei työtä ja toimeentuloa riitä ja sitä uskotaan löytyvän Pohjolasta. Valitettavasti se alkaa loppua myös täältä.

Suomessa näyttää olevan tälläkin hetkellä 30000 työpaikkaa vapaana. Kun katsoo monstereita, molia ja muita työtä tarjoavia sivuja.

Ne ovat ns. paskahommia joita suomalaisten ei kannata tehdä koska sos.tuet ovat lähes yhtä suuria. Vapaana on siivoojien, myyntineuvottelijoiden, linja-autojen kuskien jne töitä.
Esim. Lappiin ei koskaan saada sesonkiaikaan tarpeeksi työntekijöitä.
Jos nämä sotapakolaiset jäävät tänne nyt töihin eivät he vie kenenkään suomalaisen työpaikkaa vaan tekevät ne paskahommat.

Käyttäjä Nymphalis Antiopa kirjoittanut 05.09.2015 klo 21:07

Olen eri mieltä. Suomessa on todella köyhiä ihmisiä, asunnottomia muka hyvinvointivaltiossa sekä kaikesta karsitaan. Ahdistaa todella, mutta siksi että tulevaisuus pelottaa.

Käyttäjä Nymphalis Antiopa kirjoittanut 05.09.2015 klo 21:46

Kannattaisi katsoa Arman ja Aymara-lapset niin tietää jotain oloista joissa naiset ja lapset elävät.

Käyttäjä kirjoittanut 05.09.2015 klo 22:21

Minua hävettää, ikinä elämässäni en ole näin paljon hävennyt itseäni.

Iltalehdet, nyt-liite, mtv3 ym sulkivat nettikeskustelut ja minä purkaakseni omaa ahdistustani, menin avaamaan asiasta keskustelun.