Parikymppinen kirjoitti 28.11.2013 16:36

Oon parikymppinen nainen ja asun kihlattuni kanssa kivalla paikalla pääkaupunkiseudulla. Kaikki on päällisin puolin hyvin, mutta sisäisesti tuntuu pahalta.

Mieheni tekee arvostettua työtä ja aikoo vielä hakea lääkäriksi seuraavassa haussa. Hänen vanhempansa ovat hyvin koulutettuja, kuten myös hänen sisaruksensa. Minä taas olen amiksen käynyt lähihoitaja joka ei taaskaan päässyt amk:hon opiskelemaan. Mua myös kiusattiin koko yläasteen ajan henkisesti. Lähes koko koulu osallistui siihen huutelemalla ilkeyksiä eikä kukaan opettaja puuttunut siihen. Kärsin sosiaalistentilanteiden pelosta tämän vuoksi, enkä mennyt lukioon luokallani olevien kiusaajien mentyä sinne. Oon tällä hetkellä työtön (ollut noin kuukauden), koska irtisanouduin eräästä vanhustenhoitopaikasta sen raskauden vuoksi, eikä uusia työpaikkoja meinaa löytyä. (tuolla paikassa oli kova hoitajapula ja kaikki ylityöt meni omaan piikkiin) Miehen äiti kysyy joka kerta tympääntyneenä töistäni/opiskeluistani kun nähdään ja mua hävettää etten ole päässyt parempaan koulutukseen ja nyt oon vielä työtön. Miehen vanhemmat laitto jopa rahaa useamman satasen mieheni tilille, koska ovat niin huolissaan rahallisesta tilanteestamme. Miehen isosisko (yli 30-vuotias) sano mulle kerran jopa suoraan ettei arvosta lähihoitajia. Mua hävettää ja ahdistaa koska tunnen olevani niin epäonnistunut elämässäni. Mieheni lohduttaa että kyllä mä vielä saan koulupaikan ja töitäkin, mutta jotenkin tuntuu niin pahalta kaikki. Kukaan muu mun sukulaisista kuin mieheni ei tiedä koulukiusauksesta. Mulla on päivittäin ahdistuskohtauksia ja vatsakipuja, nytkin nieleskelen kyyneleitä kun kirjoitan tätä. Kun syön, niin minulle tulee helposti huono olo (tätä on ollut noin vuoden), koska tuntuu etten saisi syödä. Olen 166cm/60kg ja aika normaalivartaloinen, en tiedä mistä tuo syömisahdistus tulee, koska pidän kuitenkin ruuasta. Mitä mun kannattaisi tehdä? ☹️

En tiedä olenko paras neuvomaan, mutta kokeilen ainakin. Ensiksi kannattaisi käydä lääkärissä, jos ahdistus tuntuu sellaiselta ettei sen kanssa kestä elää. Sosiaalisten tilanteiden pelkoon on lääkkeitä tarjolla, mutta taitaa psykoterapia olla se mikä vaivan parantaa. Varmaankin liittyy ahdistukseen tuo syömis ongelma. Itselläni ainakin, jos kamalasti ahdistaa niin syöminen on vaikeaa. Liekö taustalla lievä syömishäiriökin.

Oletko miettinyt jos hakisit nyt aikuisiällä lukioon? Voi olla tietty jo kertausta asioista jotka on sinulla jo hallussa.

Toivottavasti tästä oli nyt edes jotain apua. Voimia.

Omasta kokemuksesta arvelisin että syömiseen liittyvä ahdistus aiheutuu kaikesta muusta ahdistuksesta; kehotan sinua pysymään lujana vaikka se vaikeaa onkin. Olet noiden mittojen perusteella ihannepainossasi!

Mikä sinua itseäsi kiinnostaa? Lähde siitä liikkeelle, ja kartoita vaihtoehdot. Koita olla välittämättä vähättelevistä kommenteista, ja kehoittaisin puhumaan myös miehesi kanssa tästä koko kuviosta. On todella väärin että joudut kestämään sellaista vähättelyä!!!!

samoissa mitoissa olet kun minäkin ihan normia siis varmaankin johjtuu noi vatsakivut jännityksestä ja hermoista ja ruoka on yks mitä moni käyttää kun ahdistunut. Voisit puhua miehellesi noista vähättelyistä ja sanoa hänelle että kaipaat tukea tässä asiassa, koska et halua yksin selvitä aisian kanssa. Pahoinvointiki johjtuu hermoista useimmiten tai peloista.

Kiitos teille vastanneille, tuntuu paremmalta kun voi purkaa ajatuksiaan jollekkin.

Kuullostaapa tekstisi tutulta..
Olin itse myös koko ala-asteen koulukiusattu ja koko koulun hampaissa. Millon olin läski,millon vammanen,millon huora ja millon mikäkin. Kiusaaminen loppuenlopuksi meni siihen, että mun sormia taiteltiin liikeratojen yli ja päätä hakattiin metalli naulakkoon. Olen itse aika hyvin jo sujut noiden koulukiusaamis juttujen kanssa ja jotenkin olen päässyt niiden yläpuolelle.
Liian useinhan se menee niin ,että poikkeat jollain tavalla massasta niin olet se jota koulukiusataan.. Vaikka olen pyöreähkö, olen oppinut nyt vasta hyväksymään sen ,että olen hyvä juuri tälläsenä,kun olen ja ajattelen myös että ala-asteella, olin koulun isompi kokoisia tyttöjä ja sen takia sitten kiusasivat mua.

Olen itse myös sairastanut tämän seitsemän vuoden aikana,kun olen kärsinyt eri mielisairauksista myös sosiaalistentilanteiden pelosta.. luettelossa myös mukana: yleistynyt ahdistuneisuushäiriö,vakava masennus,paniikkihäiriöt ja liiallinen jännittäminen.

Olen joutunut keskeyttämään monia kouluja ja nyt vihdoinkin alan olemaan melko lähellä jo valmistumista... Olen käynyt samallaisia epäonnistumisen tunteita läpi varmasti mitä sinäkin käyt,mutta jokainen meistä joutuu vaan kahlaamaan ne omat montut. Vaikka miehesti siskosi ei pitäisi lähihoitajia minään niin se on hänen mielipiteensä ja arvosta sinä itseäni kuitenkin enemmän kun tämä "sisko". On typerää luokitella ihmisiä mihinkään luokkiin ammattipätevyyden takia.

Pidä pintasi ja ala tykkäämään itestäsi,ole itsellesi armollinen ja tyytyväinen siihen mitä olet ja mitä teet.

Mielestäni teet tärkeää työtä ja kun sellanen työpaikka löytyy missä on hyvä olla. Lähihoitajan ammatti ei ole tänä päivänä helppoa ja aivan liian vähän arvostusta saava ammatti.

Hyvää joulun odotusta sinulle! 🙂

Kiitos sulle ja samoin hyvää joulunodotusta!

konttri kirjoitti 5.12.2013 12:48

Omasta kokemuksesta arvelisin että syömiseen liittyvä ahdistus aiheutuu kaikesta muusta ahdistuksesta; kehotan sinua pysymään lujana vaikka se vaikeaa onkin. Olet noiden mittojen perusteella ihannepainossasi!

Mikä sinua itseäsi kiinnostaa? Lähde siitä liikkeelle, ja kartoita vaihtoehdot. Koita olla välittämättä vähättelevistä kommenteista, ja kehoittaisin puhumaan myös miehesi kanssa tästä koko kuviosta. On todella väärin että joudut kestämään sellaista vähättelyä!!!!

Kiitos sinulle ja muille jotka olette tsempanneet! Parempi olo tulee siitäkin kun saa purkaa oloaan..

Kiitos teille kahdelle ensimmäille ilmoittauneelle..Teillä vaikuttaisi kuitenkin olevan "ihan mukava lapsuus". miten joulunne meni?? Olin mieheni kanssa vanhempani luona ja "sain" isäni kanssa aikaan tappelun..isäni huusi minulle "olet hullu, näen sen silmistäsi". Olisi tehnyt mieli lyödä isää, mutta päätin ottaa häntä poskista kiinni ja rauhoittaa tilannetta, mikä ei auttanut yhtään.. Välillä ottaa niin v..... pattiin, kun tuntuu ettei kukaan ymmärrä sitä, mitä tuntee sisimmässään. Minua ei olla koskaan pidetty tyhmänä, päinvastoin, olen liian kriittinen ja löydän kriittisyydelle selityksiä aina. Lisäksi itselläni viitteitä epäilevyyteen, joka tekee elämästäni enemmän hel...tiä. On hyvä käydä juttelemassa joissakin paikoissa, mutta välillä tuntuu, että mitä enemmän puhun, sitä enemmän minua v.......aa. Varsinkin ihmiset, jotka kuvittelevat ymmärtävänsä mille minusta tuntuu. Teksteistä päätellen huomaan muutamassa ensimmäisessä olevan samankaltaisuutta, en tiedä onko se hyvä vai huono asia.mutta se helpottaa, en ole yksin.

minuakin vituttaa usein juuri samanlaiset tunteet että olet ei ymmärretty kärsinyt itsekkin kaikenlaisia mielisairauksia noh paniikkihäiriö, sosiaalisten tilanteiden pelko, liiallinen jännitys erilaisiin tauteihin sairastumisen pelko kuten mietin aina mikäköhän tämäkin on tulenko kipeäksi kohta onko minulla tulossa mahatauti,tulenko hulluksi, meneekö tilani pahemmaksi, saanko taas kohta jonkun rakko ongelman tapasin saada niitä joskus vuosia sitten sitten ne loppui kun seinään päättelin ne johtuvat kanssa mielenterveydestä. Itseäni ärsyttää kun soittelemme jouluna hyvää joulua vanhempien kanssa Isäni sanoo vain noh tiedäthän tää on tätä en mä niin välitä joulusta suutun, koska olisit nyt perkele jostain välittänyt kun olimme pieniä luuliko meistä oli ne pyhät hauskoja. Monet koulut minäkin lopettanut juuri näitten pelkojen takia tai romahdusten yhtäkkiä tulee joku moodswingi ja sitten itkee ja ahdistusta itkee ahdistusta ei halua mennä mihkään ja palaa takaisin normaaliksi, kun vitutus tulee sellainen minähän haluan vielä kokea jotain.

Olen juuri 30 täyttänyt ja 10 vuotta sitten kärsin juurikin noista sinun mainitsemistasi vaivoista ja vähän muustakin.Laihduin yli kymmenen kiloa kahdeksassa kuukaudessa koska en voinut syödä mitään,ruokahalu katosi täysin.Rintaa painoi,itketti ja pyörrytti.En voinut lähteä paljon minnekään kotoa. Töissä yritin kuuliaisesti käydä.Koko showta kesti muutaman vuoden kaikkinensa,kunnes seinä tuli vastaan. Perheeni tuli apuun ja aloin saada hienoa apua psykiatrilta.En tiedä onko sinun tilanteesi yhtä ankea,mutta pahastakin ahdistuksesta voi päästä yli. Aloin pikkuhiljaa voida paremmin. Tällä hetkellä olen jälleen pienessä kriisissä,mutta kymmenessä vuodessa olen oppinut,että kriisit ja ahdistukset pienissä määrin vaan taitavat kuulua elämään. Tiedän kuinka pahalta se tuntuu,ahdistus on kamala tunne.Olen käynyt terapian ja voin ehdottomasti suositella sitä sinulle,se muutti elämääni suuresti. Mielestäni sinun kannattaa alkaa ainakin kääntyä lääkärille mikäli ahdistus vaan jatkuu ja jatkuu. Se rasittaa kehoa ja mieltä ja on noidankehä.

Samankaltaisia kokemuksia täälläkin päin ☹️ Kävin 2012-2013 ammattikoulua vaatetusalalla ja lopetin sen juurikin näistä syistä eli ahdistaminen ja suorituspaineet sekä sosiaalisten tilanteiden pelko. Ala oli sinänsä ihan ok koska tykkään tehdä käsillä töitä ja minua on sanottu taiteelliseksi mutta herranjestas se välinpitämätön ja kireä ilmapiiri ! Ei hyväksytty pientäkään erilaisuutta vaikka piti erityisopettajan tulla kertomaan luokan opiskelijoille että minulla on aspergerin oireyhtymä ja masennusta ettei ryhmän 16-vuotiaat ihmettelisi ujouttani&herkkyyttäni ja ahdistuskohtauksiani varsinkin ruokalassa, sekä vaatteet piti ommella lyhyessä ajassa suurenmoisella kiireellä ja sen ompelujäljen piti olla just eikä melkein täydellistä. Myös peruskoulu meni tämänkaltaisista syistä päin takapuolta.

Koulukiusaaminen ja syrjintä eivät ole ainoita syitä miksi stressaan mitä muut minusta ajattelee ja tyyliin apua nolaanko itseni-asenteeseen. Lapsuudessa minulla oli tiukka kuri ja isä suhtautui skeptisesti Aspergeriin ja suhtautuu vieläkin ja aliarvioi minua sen takia pitämällä minua vammaisena, avuttomana pikkutyttönä vaikka olen 21-vuotias suht. normaalin näköinen ihminen, en kummajainen. Myös poikaystäväni on joutunut isän aliarvioinnin kohteeksi masennuksen takia, ja pahinta mitä isä on tehnyt minulle ja miehelleni on melkein erottanut meidät koska luulee ettei me pärjätä yhdessä ja me muka ollaan vain hiljaa tietokoneella eikä sosialisoida juuri ollenkaan. Sen seurauksena sitten jouduin muuttamaan erilleen rakkaastani vaikka me seurustellaan vieläkin - halusi isä sitä tai ei.

Näistä syistä pelkään nolaavani itseni, purskahtavani itkuun julkisella paikalla, jännitän ryhmä/paritöitä, sanovani jotain väärin väärään aikaan tai mokaavani pahasti. Tämä mös vaikeuttaa minun ystävien saamista koska huono itseluottamus ja pelokkuus paistavat minusta voimakkaasti läpi, mikä karkottaa ihmisiä ja saa aikaan negatiivisia ennakkoluuloja erilaisuudestani vaikka minä nimenomaan toivoisin että joku tulisi juttelemaan minulle koska jännitän aloitteen tekemistä enemmän kuin mitään.

Toivon tänne vielä palautetta.