Hei käsityöläinen! Toihan on ihan hirveetä tollanen, että äänet yllyttävät itsetuhoon! Älä vaan koskaan tee mitään mitä äänet käskevät tekemään! Itse en kuule ääniä, paitsi joskus oikein stressaantuneena kuulen tekstiviestin piippauksia eikä mitään viestejä kuitenkaan tullut ja kuulin kissan rouskuttavan ruokaa, mutta kun käännyin katsomaan niin kissa ei ollut syömässä. Yhtenä yönä kuulin asunnostani ylimääräistä hengityksen ääntä, mutta missään ei ollut ketään ylimääräistä henkilöä. Sairastan keskivaikeaa masennusta, josta olen kertonut noissa muissa ketjuissa. Toivon sinulle voimia ja viisautta pärjätä äänten kanssa 🌻🙂🌻

Kokemusta on, kun sukulaislapsi alkoi kuulla ääniä. Kaiken lisäksi hän on kuuroutunut pienenä. Tuosta kuuroudesta huolimatta hän "kuuli" sisarustensa puhuvan hänelle ja kiusaavan häntä. Yleensä äänet olivat negagtiivisia. Kyllä on vaikeaa saada lasta ymmärtämään, etteivät äänet ole oikeasti sisarusten sanomia ja ettei ainakaan kannata tehdä mitä äänet sanovat. Taustalla oli mitä ilmeisemmin masennus. Sopiva lääkitys löytyi ja äänet hävisivät suurimmaksi osaksi.

Itse aikoinaan kärsin "videoklipeistä", jotka kehottavat tekemään aika ikäviä asioita tiettyä kohdetta vastaan. Siis ikäänkuin näkisin lyhyitä youtube videoita, jotka kehottivat hyökkäykseen. Niin kauheata kuin se onkin, niin aloin yllättäen ymmärtämään miltä terroristeistä ja kouluampujista EHKÄ tuntuu. Hain lopulta apua. Ilmiö juurtui siitä, että elämäntilanteessani oli hankala tilanne, jossa eräs taho enemmän/vähemmän järjestelmällisesti terrorisoi minua. Ilmeisesti alitajunta kehotti minua vastahyökkäykseen.

Avautui yllättäen eräs virhe toimintamallissani, jonka olin sivuuttanut huomaamattani. Tilanne kuitenkin muuttui yllättäen ja varsinaisesta hoidosta ei ollut suurta apua, vaikka olin kyllä yleisesti hoitoon tyytyväinen ja kiitollinen.

Jos muilla soi "radio" sisimmässään, niin minulla oli "televisio" päällä kauhuelokuva versiona...

Heh, muistuu mieleeni tv-kanavan mainos.

"Aaargh! Ääniä... mä kuulen ääniä!"

- The voice (musiikkikanava) 🙂

Kiitos kaikille, jotka jaoitte kokemuksianne. Äänien kuuleminen ei ole mikään leikin asia, ja itsellänikin se luultavasti johtuu masennuksesta. Tuntuu kuitenkin, ettei minua oteta tosissaan, kuin kukaan ei uskoisi sanomisiini. Oletteko te muut saaneet apua? Ja onko teitä kuunneltu?

Hei! Minäkin olen kokenut nuo ElämänValon mainitsemat "videoklipit", joiden vuoksi hakeuduin sairaalahoitoon. Niissä olisin itse voinut tehdä väkivaltaa viattomille, eli juuri tuo kauhuelokuva. Olin kauhuissani!!! Kuulin myös ääniä sairaalassa, joissa olin milloin hyvä, milloin paha. Minäkuva oli murtunut ja sekaisin. Turvallinen sairaalaympäristö ja psykoosilääkitys auttoi, mutta pahoja ajatuksia on yhä ja kai ne jollain tavalla liittyvät itsetuhoisuuteen, koska samaan liittyi raju pelko tuomituksi tulemisesta. En ole muuten itsetuhoinen, ja elämässäni on iloisiakin asioita. Minulla ei ole nyt niin kovaa tunnistettavaa masennusta, koska olen oppinut sitä jonkin verran hallitsemaan omalla toiminnallani. Mutta ahdistusta on enemmän.

En ole maininnut äänistä psykologilleni, kai lääkitys auttaa? Eivät enää paljon vaivaa. Ei myöskään pahat kuvat, vaikka ajatuksia onkin. Olisi hyvä kuulla ilmiöstä lisää, oletteko saaneet ammattiauttajilta kommenttia, mistä johtuvat?

Minkälaisiin tilanteisiin äänien kuuleminen liittyy, yksinoloonko? Minä kärsin paljon yksinäisyydestä omaisten ollessa kaukana. Olisi hienoa kuulla, onko vielä muita kuviakin kokeneita, oletteko löytäneet apua, ja millaista?

Varmasti ilmiö minullakin liittyy ahdistukseen, jota on kasautunut vuosia vaikeiden kokemusten myötä. Olen kokenut paljon kiusaamista ja syrjintää. Lisäksi järkytti lähipiirissä sattunut kuolemantapaus, jonka läpikäymiseen on mennyt jo kolmisen vuotta.

Hyvää jatkoa kaikille teille ääniä ja kuvia kokeneille!

Mä kuulen myös ääniä joskus.Mulla on vakava masennus ja yleistynyt ahdistuneisuushäiriö.Joskus kun oon yksin ja ahdistaa niin alan kuulemaan ääniä,kännykän soimista,kiljuntaa ja ihmisten puhetta.Yleensä ihmisten puhe on niin epämääräistä etten erota sanoja mutta se on vihamielistä ja pelottavaa ja välillä kuulen että joku huutaa mun nimeä.Myös ulkona pimeällä kuulen herkästi ääniä.Jos oon sisällä ja oon ahdistunut ja kuulen ääniä niin en voi tehdä muuta kuin istua nurkassa itkemässä ja kuunnella musiikkia niin kovalla kuin vaan pystyn,se on ihan hirveää.Välillä viiltelen,hakkaan seinää tai puren kättäni helpottaakseni oloani.Kipu auttaa edes hiukan.Mulla on ollut lääkitys monta vuotta,alle 14-vuotiaasta,nyt oon 20.Ensin oli muutaman vuoden pelkkä seronil,sanoin ettei se auta kun olin tosi masentunut muttei lääkäri uskonut.Masennus paheni ja lääke vaihdettiin sertraliniin,ei mitään vaikutusta.Sitten lisättiin mukaan risperidon eikä auttanut.Sen jälkeen lisättii joukkoon venlafaksiini muttei auttanit vieläkään.Nyt menee sertralin,risperidon ja mirtatsapiini,viimeisin on mennyt nyt kolme viikkoa muttei vaikuta yhtään.Alan tulla epätoivoiseksi,masennus ja ahdistus vaan pahenee.Oon asunut kuntoutuskeskuksessa melkeen kolme vuotta ja olo vaan pahenee.Kotona mulla oli paljon parempi olo ja ahdistuneisuushäiriökin puhkesi vasta täällä,pari vuotta sitten.

Minullakin tuo äänien kuuleminen alkoi ensin ihan "pikkuäänistä", kuten kännykän ja ovikellon soimisesta ja koirien haukkumisesta. Näitä ääniä ei kuitenkaan kukaan ottanut todesta ja niiden sanottiin olevan ohimenevää. Kesti puoli vuotta, kunnes nuo äänet sitten pahenivat ja aloin kuulla niitä itsemurhaan kehottavia ääniä. Vielä tänäkään päivänä en ole saanut niihin mitään lääkettä, vaikka kokeilussa on ollut mm. Abilify ja Zyprexa. Niistä ei ollut mitään apua.

Mitä kaikkea pitää tapahtua ja mihin kaikkeen pitää ryhtyä, jotta minut otettaisiin todesta ja saisin näihin ääniharhoihin apua? Alan olla neuvoton...

Itse en ole koskaan kuullut ääniä, mutta sen sijaan kyllä "äänettömiä" ääniä. Yhteen aikaan ne oli sellasia, et jos kävelin maatietä pitkin ja iso auto tuli vastaan, niin ihan kun joku olis mun mielessä kysynyt että mitäköhän tapahtuis jos hyppäisit auton alle tai liikennevaloissa kun odotin valojen vaihtumista "joku" kysyi että mitä tapahtuis jos hyppäisit kovaa ajavan auton alle. Pelottavaa oli et oikeesti aloin miettiä että mitäköhän jos.. vaikkakaan en sittenkään kyllä olis niin tehnyt oikeesti.

Joskus esim. apteekissa ystävällisen myyjän hymy on saanut "jonkun" mun sisällä kehottamaan vastaamaan että haista paska!

Sillon tällön -tosin erittäin harvoin- kun kuljen esim. mun miehen ohi ja hän on selin, on tullut mieleen että mitä jos pistäsin sitä veitsellä. En ole koskaan uskaltanut hänellekään kertoa siitä, koska ymmärrettävästi toinen saattaisi säikähtää toden teolla.

Noi tollaset asiat on vaivannu mua erityisesti sillon kun on ollut erityisen ahdistava elämäntilanne ja onneksi en ainakaan vielä ole noudattanut "kehotuksia". Sit jos oikeesti alkaa pitää kehotuksia varteenotettavina, on jo kiire ammattiauttajalle!

Minunkin äänet ovat samankaltaisia kuin "Takkuli":lla. Nyt on soinut päässä laulu, herään yöllä ja on kuin radio olis pään sisällä. Siksi aikaa kun teen jotain se loppuu, mutta heti kun hiljenen niin se alkaa. Eilen äänet pauhasi ja arvosteli muita ihmisiä, kun olimme paikassa missä soi kova musiikki ja ihmiset olivat "vauhti" päällä, tulin hyvin kireäksi ja aloin riidellä mieheni kanssa ja oli lähdettävä pois. yritin puhua että ahdistun siellä.
Vuosia sitten minulla oli samankaltainen ongelma. Sisälläni oli kuin jokin agressivinen opettaja, joka koko ajan saarnasi miten pitää elää ja miten väärin elän ja olen elänyt, koko ajan paasasi. yritin nukkua, en saanut unta, kun valpastuin siihen ääneen. Silloin elämäntilanteeni oli vakava, tervehdyin alkoholismista, en kyennyt töihin, muutto vieraalle paikkakunnalle stressasi ja yleensä tulevaisuus pelotti. Elämäni oli hyvin sekavaa ja ihmissuhteet rikkinäisiä, repiviä.
Nyt elän normaali miehen kans, on rauhallista, taloudellisesti pärjään ihan kohtalaisesti, on mukavia harrastuksia ja ystäviäkin muutama. Mikään ei pitäisi olla vinossa ja aiheuttaa ahdistusta. Ainoastaan yksi ongelma on, en ole löytänyt ns. hengellistä kotia, eli ystäväpiiriä jolla olis samankaltainen usko Jumalaan. En haluais mennä "lahkoihin", ne jotenkin ahdistaa, vaikka kuljenkin joskus niiden kokouksissa. Kirkossa käyn joskus, mutta se tuntuu kummalliselta rituaalien takia, kun en ymmärrä monimutkaisia rituaaleja ja puvustoja, kuvia, patsaita. Käyn kirkossa kun en muuallekaan osaa mennä.
Ihmettelen vain miksi taas alkaa tällainen sekava olo.

käsityöläinen kirjoitti 27.9.2011 17:32

Tahtoisin kuulla muidenkin ääniä kuulevien tarinoita ja ennenkaikkea tapoja, joilla kestää äänet ja miten tulla toimeen niiden kanssa. Olisi mukava kuulla myös ääniä kuulevien läheisiltä, miten he asian kokevat.

Kuulen ääniä päivittäin jos lähelläni on ihmisiä. Eniten ääniä kuulen kun olen käymässä kaupungissa. Kuuntelen musiikkia ja en reakoi kun kuulen nimeäni mainittavan. Vältän ressiä sillä ressaantuminen lisää harhoja kuten ääniä ja näköharhoja.

Kaverit ymmärtävät ja heitä ei häiritse minun harhat.

Vastaus löytyy kun sitä rukoilee ja hakee ja tottelee myös.
Luin ja etsin vastausta sekä juttelin muiden ihmisten kans ja asia selvisi: ääniä kuulee myös kirjallisesti ja musiikillisesti lahjakkaat, sekä sellaiset joilla puuttuu suojamekanismi itsensä ympäriltä. Äänet ilmaantuu stressin yhteydessä. Sanatarkkaan en muista mitä kaikkea sain tietää, mutta laulu loppui ja äänet vaimeni, kun puhuin niistä enkä alkanut pelkäämään ja häpeämään niitä. Ja stressiä minulla on, sitä on vain ollut vaikea myöntää ja tunnistaa.
Kirjoitan päiväkirjaa joka päivä ja nyt en ollut kirjoittanut moneen viikkoon, piirrän, soitan ja laulan itsekseni, en muille ja sitäkään en ollut tehnyt aikoihin.
Ihana tunne tuli kun tajusin etten ole tulossa sekavaksi vaan ihan normaalia minuahan tämä on!