Olisi mukava saada lukea kokemuksia ”asiantuntijoilta”, eli joilla tämä kaksisuuntainen mielialahäiriö on todettu. Että olenko itse aivan hakoteillä, kun sellaista epäilen sairastavani?
Ehkä siis nyt syytä hieman kertoa mistä moinen epäily 🙂
Allekirjoittanut on 30-vuotias naisihminen, jolla viime kesän lopulla diagnosoitiin keskivaikea masennus, siihen olen nyt 7 kk syönyt Mirtazapin – lääkettä. Pahin alamäki tuntui kuitenkin syksyllä nopeasti tasoittuvan ja parin kuukauden jälkeen olo olikin jo omasta mielestäni ”normaali”. Aloitin syksyllä opiskelun ja olin siitä innoissani. Kävin depressiohoitajalla, muistaakseni viisi kertaa syksyn aikana ja pari viimeistä käyntiä olivat hyvin lyhyitä, kun tuntui ettei asiaa oikeastaan enää ole, sitten käynnit päätettiinkin lopettaa.
Tämän vuoden alkaessa homma sitten muuttuikin ihan täysin. Takana on nyt parin kuukauden jakso, jolloin sain asiani aika kehnoon kuntoon. Alkoholia tuli käytettyä, kylläkin vain viikonloppuisin, mutta sitäkin railakkaammin. Jossain vaiheessa huomasin, etten nukkunut enää juuri lainkaan, tuli valvottua aamuneljään-viiteen, viikollakin. Koin myös ihan fyysistä levottomuutta, paikallaanolo oli liki mahdotonta, ainakin jos sitä piti kovin pitkään yrittää. Kouluun en enää mennyt ollenkaan, keksin verukkeita miksi en sinne enää mennyt, kerroin kuitenkin läheisilleni yhä opiskelevani. Rahaa tuli käytettyä niinkuin ei olisi huolta huomisesta ja juuri sitä huomista en ajatellut ollenkaan. Ihmissuhteet ovat kärsineet, ihan kuin empatiakyky olisi kokonaan kadonnut. Olen harrastanut yhdenillan-juttuja enemmän kuin tarpeeksi, välittämättä siitä, onko partneri ollut vapaa vai varattu. Keskittyminen oli aivan hukassa ja tuntui että omasta ajatuksenjuoksustaankaan ei saa millään kiinni. Unettomina öinä aloin kirjoittaa runoja ja olinkin varma, että helkkarin hyviä sellaisia. Muutamassa yössä olin kirjoittanut liki 40 runoa ja pistin pystyyn jopa bloginkin, missä ne julkaisin.
Siinä osa vauhtikuukausien tapahtumista, mitä nyt mieleen tulee. Tällä hetkellä, kun tuosta on kulunut vähän aikaa ja vauhti on alkanut hiipua, niin monet tekemäni asiat tuntuvat järjettömiltä. Ja näiden omien jälkiensä paikkaaminen on äärimmäisen työlästä. Raha-asiat pitäisi saada kuntoon, jotenkin täytyisi paikata ihmissuhteita ja noh, koulun olen lopettanut. Tuntuu että en se ole ollut minä, joka noita asioita on tehnyt.
Soitin toissapäivänä lääkäriaikaa, jotta pääsisin sinnekin tätä purkamaan. Ajan sain, ja se on 19.4. Tuntuu jotenkin olevan niin kaukana. Itse olen kuitenkin nyt vahvasti sitä mieltä että tässä nyt ei ole alunperin ollut kyse masennuksesta, vaan kaksisuuntaisesta? Jos jollain on samantyylisiä kokemuksia, lukisin niistä mielelläni
🙂
Hei!
No kuulostaa kaksisuuntaiselta,
yhdellä tutulla on sellainen.
Mutta mitään diagnoosia en nyt vielä lähtis
saati maallikkona, tuosta tekemään.
Eiköhän se selviä.
Tuli mieleen tässä se, miten tuo lääkitys reagoi alkoholiin?
Olisko siitä voinut tulla tuo "vauhtikausi"....
Itselläni on pms-oireena ollut lähes maanis-depressiivinen
käyttäytyminen koko ajan,
ensin hirveä "pakkomielle" tehdä ja koheltaa,
sitten iskee masennus, kuin jättiläisaalto 😟
Mutta vaikka olisikin sulla kaksisuuntainen,
niin lääkitys siihenkin löytyy.
Ja eiköhän ne vauhtiajan pieleen menneet asiat
järjesty, päivä kerrallaan, pikkuhiljaa.
Helppoa ei ehkä, mutta ihan todennäköistä kumminkin. Voimia 🙂👍
Hei,
Kuulostaa kovasti bipolta. Minulla on tutkittu asiaa, perheessäni on yksi diagnosoitu ja ystäväpiirissäni on muutamia. Tällä hetkellä lääkäri ei ole antanut minulle oikeastaan tarkkaa diagnoosia.....nyt hoidetaan toistuvaa masennusta. Lääkäri myös sanoi että ns. hypomaniani voisivat olla luonteenpiirteitä, olen hyvin impulsiivinen henkilö, mielialat vaihtelevat useinkin päivän aikana. Inhottavaa tässä on se ettei oikein tiedä onko jokin vialla vai ei. Lääkityksenä on SSRI:t. Yleensä ne aiheuttavat maniaa, jos sairastaa kaksisuuntaista. Perheenjäsenelläni maniat ovat samankaltaisia kuin sinun kuvailemasi....rahaa palaa, ei nukuta, viinaa menee, millään ei ole väliä. Ainoa millä hän saa elämän pysymään raiteillaan, on ehdoton alkokielto ja lääkkeiden oikea käyttö. mutta mutta, yllättäen kun otetaan muutama kalja lääkkeet jää ottamatta ja siitä se sitten lähtee. Tiedän että manian jälkeen on olo aivan karmea, siinä vaiheessa omaisten tuki on todella tärkeä. Suosittelen lääkäriin menoa, testeillä ja seurannalla asia selviää. Jaksamista sinulle!
Kiitokset vastauksista. Tuohon, miten lääkkeet ja alkoholi yhdessä "toimivat", on paha sanoa mitään. Olen kuitenkin viime syksyn aikanakin käynyt kerran tai kaksi kuussa kaupungilla kavereiden kanssa. Joten kuvittelisin, että yhteisvaikutus olisi näkynyt jo aiemmin. Ja huolestuttavaa käytös on jo siksi ollut, että olen normaalisti (mikä nyt enää onkaan normaalia) hyvin rauhallinen persoona. Porukassa aina otan sellaisen tarkkailijan roolin ja pysyttelen taustalla. Mutta nämä asiat varmasti saavat selvyyden, kun vajaan parin viikon päästä lääkärille pääsen. Tai ainakin toivon niin, että selviävät 🙂
Se täytyy mainita, että onnekseni minulla on todella mukava omalääkäri, jonka luona asiointi on helppoa, madaltaa huomattavasti kynnystä avun hakemiseen.
Ja eiköhän nämä asiat tästä pikkuhiljaa selkiydy, ponnistuksiahan se vaatii ja paljon. Lääkkeisiin minulla on ihan positiivinen kanta, kunhan vaan saa elonsa jotenkuten tasapainoon 🙂
Mutta vielä kiitokset ja jaksamista kaikille ongelmiensa kanssa painiville ja läheisille myös 🙂👍
Nonniinsa, tiistaina tuli käytyä omalla tohtorilla, enkä ehtinyt puoliakaan oirehtimisista kertoa, kun hän jo sanoi epäilevänsä tätä kaksisuuntaista. Jotenka sain sitten lähetteen psykiatrian poliklinikalle, jonoja on kuulema sellaset 1-3kk... Nykynen lääkitys tuohon mielialan nostamiseen puolitettiin ja muutaman viikon päästä se pitäis lopettaa kokonaan.
Hyvä juttu siis että asiat on nyt vähän edistyny ja olotila on suht normaali (mikä se nyt taas sitten onkaan se normaali) 🙂
Aurinkoista pääsiäistä 🌻🙂🌻