Loppui koulu ja kiusaaminen. Mikään ei ole ohi siltikään, ikinä. Joka päivä muistot vainoavat ja en muista edes päivää jolloinka en olisi mielessäni taas välitunnilla tai kotsanluokassa piinattavana. Nykyään kaiken pitäisi olla kunnossa ainakin ulkopuolisen silmin. Silti vihaan ihmisiä, varsinkin tietyn ikäisiä miehiä, vihaan suomalaisuutta. Kavereita on, luottamusta ei, vuosien terapia auttoi ja ei auttanut. Näen itseni välillä leijonana, välillä rumana kuin mikä, useammiten rumana. Pidän ihmistä pohjimmiltaan häijynä, säälimättömänä ja kylmänä, myös itseäni. Haen kadulla kulkevien ihmisten kasvoilta turvaa, flirttaillen, toisinaan haen vahvistusta pessimistisyydelleni. Kokemukseni liittyy henkiseen väkivaltaan, eristämiseen ja mies-vihaan. Onko muita? haluan kuulla teidän kokemuksia..
Heippa
On tosi kurjaa kun sinua on koulussa kiusattu siihen olisi kyllä pitänyt heti
puuttua sillä se pystyy todellakin jättämään elinikäiset arvet elämään.
Mielestäni sinä voit vihata sellaisia ihmisiä jotka sulle on tehnyt harmia / pahaa
mutta se on totta että paljon on ilkeitä ihmisiä mut ei kaikki ole.
Mut jatkuva viha syö kyllä sinua?
Vaikka on vaikeata niin ajattele asioita positiivisesti?
Miksi sinä miehiä vihaat ?
Onko joku sulle tehnyt pahaa?
Kirjoita lisää elämästäsi.
Kaunista kesää sulle
Hei. Minua myös kiusattiin aikoinaan koulussa. Alaluokilla heiteltiin roskia ja myös syljettiin ruokalautaseen, kaadettiin jogurttia pulpettiin, ammuttiin viivottimella nappeja päähän, valehdeltiin, nimiteltiin kaikilla haukkumanimillä, joukolla kaadettiin maahan ja revittiin vaatteista, haukuttiin kun huonot vaatteet, haukuttiin kun olin köyhästä perheestä, välitunneilla heitettiin kerrankin jääpallolla kasvoihin, eikä siitäkään tekijä joutunut tilille ...
Olin kroonisesti sairas, jouduin olemaan pois paljon. Olin kauhean ujo, jäin jälkeen muista kun olin poissa, en uskaltanut kysyä tunneilla, enkä nähnytkään takapulpetista kovin hyvin mutten uskaltanut siitäkään sanoa. Opettajatkin oli puoluellisia ja toivat sen myös julki, olin vain köyhien pentu. Silmälasit olivat kauhistus ja silmälasien omistaja oli silmälasikäärme.
Kiusaaminen eri muodoissa jatkui opintiellä myöhemminkin. Niistäkään kouluista en saanut hyviä arvosanoja, vaikka olisin voinut saada. Jos en osannut lähdin lintsaamaan, olin sairas vaikken aina ollut... Jotenkin selvitin koulun saaden paperit kuitenkin. Sitten tuli työelämää, ikää, ystäviä, uusia ihmisiä, kokonaan uusia kuvioita. Vuodet vierivät. Huomasin jossain vaiheessa, että osaan puhuakin jopa ääneen, sanoa mielipiteeni, kysyä..
Hain uudelleen täydennyskoulutukseen. Päätin että tämänpä koulutuksen hoidan viimeisen päälle. Tein tosissani töitä, sain loistavia arvosanoja. Huomasin että pärjään. Uskalsin kysyä jos en jotain tiennyt. Ikuinen Alisuorittaja huomasi että pärjää. Sitten tuli toinen täydennyskoulutus. Jälleen päätin, että hoidan hommat, ja etenin kuin jyrä. Enin osa ryhmästä ei hoitanut hommia kuin ns. vasemmalla kädellä. Olin aivan priimus. Opettajat eivät karsastaneet, vaan olin todella pidetty. Muutamat olivat kateellisia, yritti yksi lannistaa, mutta sain esitelmät ja muut tehtyä, vaikka vanha pelkopeikko vaani taustalla. Sain aivan loistavat arvosanat.
En tiedä miksi vihaat miehiä ja suomalaisuutta. Jouduin myös seksuaalisen väkivallan kohteeksi, aikuisella iällä. Nyt näen sen ihmisen hirveässä jamassa. Hän on siinä tilassa, ja minä olen jaloillani. Mulla on ihana ihmissuhde, työ, elämä, hällä ei ole mitään. Sain turpaan aiemmin avioliitossakin, jouduin lähtemään keskellä yötä, koin halveksuntaa, nimittelyä, vähättelyä. Erosin vuosien prosessoinnin jälkeen, ja sain uuden ihanan ihmissuhteen, joka vain paranee koko ajan. Olen tosissani kiitollinen hänelle. Räjähtelen yhä välilä ja olen "outo", mutta hän tietääkin prikulleen taustani, ja että se ei voi olla vaikuttamatta, eikä näköjään kyllästy;)
En jaksa enää olla aivan kaikesta ja kaikille ja koko ajan katkera, osaan - ainakin välillä 😉 - iloita siitä mikä on hyvin. Esimerkiksi olen perusterve, joskaan en mitenkään kaunis. Paljon on vikoja ja puutteita, jos ulkonäköä rupean muihin vertaamaan. En maailman rumin, mutta en tottavie kauneinkaan.
Pessimisti olen kyllä perusluonteeltani, ja elän asioita etukäteen ja takakäteen, analysoin ja spekuloin. Tarvitsen myös paljon onnistumisen kokemuksia, vaikka ihan pieniäkin. Olen myös kova luokittelemaan ihmisiä, laitan heitä eri karsinoihin. Ehkä en pääse siitä koskaan. Valitettavasti osun usein oikeaankin "tyypittelyssäni."
Kuitenkaan en usko että sentäs ihan jokainen on kylmä, säälimätön ja häijy. En myöskään itse. Toki kokemukset muovaavat ihmisen, ja on vahvoja persoonia ja heikompia.
Mutta epäreilu elämä on, se on joillekin - ainakin ulospäin näyttää siltä - kuin silkkiä vaan ja toisille se vaikuttaisi olevan ainaista selviytymistaistelua..
Kiitos järkevistä kommenteista.. Itsellä tuo luokitteleminen on myös tyypillistä, ihmiset putoavat omiin lohkoihinsa, se on kai jokin puolustuskeino, tapa suojautua tuntematonta kohtaan. Viha on aika voimakas sana. Suomalaisuudessa vihaan ennakkoluuloja, pieni paikkakunta-, kansankirkko-, yms. Mentaliteettia. Hieman tieteeseen perehtyneenä, en voi ymmärtää ihmisen naiivia uskoa iankaikkiseen elämään ja taruolentoihin, jonka skitsopartapoika on noussut kuolleista. Tieto siitä, että tod. näk. elän vain tämän elämän tekee kaikesta realistisempaa. En ala nyt tuomitsemaan uskovaisia, jokaisella on oikeus uskoa mihin haluaa, mutta tämä on minun mielipiteeni. Ehkä pahimpia mielessäni eivät ole ne kiusaajat, he ovat vain idiootteja, mutta pahimpia ovat ne sivusta seuraajat, jotka hiljaisuudellaan hyväksyvät tilanteen, hiljainen enemmistö piinaa minua eniten. Vieläkin. Ikävän usein se lokerointi osuu oikeaan. Olen valinnut ympärilleni minulle tärkeitä ihmisiä, joista saa voimaa, kenties...
Heippa
Sulla on kyllä samanlainen ajattelu tapa minäkin laitan ihmiset tietyllä lailla lokeroihin.
Ykkös ryhmään kuuluu Vaimo, lapset, äiti, timppa, Topi ja pojan tuleva vaimo
Sanoinkin eukolle että meni noin 17 vuotta kun uusi ihminen pääsi ykkös ryhmään
eli pojan tuleva eukko.
No timppa on kyllä meidän kissa tuli kulkukissana meille yli 10 vuotta sitten
Ja Topi on pojan koiran pentu joka on meillä päivä hoidossa kun poika on töissä.
Niin on ne omat hankaluudet ja huonot puolet kun on pieneltä paikka kunnalta
mut antaa olla jokaisen omaa mieltä mitäpä niistä välittämään.
Uskontoa ei mielestäni pitäs sotkea eikä toiselle tuputtaa se on jokaisen oma asia en ole itsekään uskovainen mut teen kyllä aina iltarukouksen ja kiitän luojaa hyvästä päivästä.
Joo kiusaajia kohtaan sinun ei tarvitse tuntea mitään sympatiaa eikä niitä jotka
hiljaisesti kiusaamisen hyväksyy.
Kiusataanko sinua viellä???
Se on hyvä että sinulla on ystäviä joille voit kertoa ilot ja surut sillä ystävät on tärkeä voimavara.
Joo kirjoita miten olet jaksanut
Kaunista kesää sulle.
En käytä sateenvarjoa koskaan, miksi turhaan, kun jalat kastuvat kuitenkin. Sateenvarjo vie turhaan vain tilaa. Viha on kuin henkinen sateenvarjottomuus. Parempi vihata kaikkia tuntemattomia, niin ei pety liikaa. Vihattu kunnes toisin todistetaan. Aika sairas elämän asenne, voisi joku sanoa, mutta se on suojannut. Toisaalta se on vienyt jotain minulta. Miksi jotkut harvat ihmiset saavat ihoni kananlihalle, kun törmään heihin sattumalta vaikka kirjastossa tai bussissa? En pysty käsitellä ääripään tunteitani. Ymmärtääkö kukaan, mitä ajan takaa?