Pidän puoleni?

Puolensa pitämisellä tarkoitetaan tekoja tai asioita, joiden avulla suojelemme itsellemme hyvää ja arvokasta: omia oikeuksiamme, omaisuuttamme tai koskemattomuuttamme. Tavallisesti pidämme puoliamme ilmaisemalla muille sanallisesti sen, mikä meille käy ja mikä ei. Myös käytöksemme ja muu sanaton viestintämme osaltaan kertoo muille saman asian. Joskus itsemme suojelu voi vaatia meiltä tilanteista poistumista tai jopa fyysistä itsepuolustusta.

Puolensa pitäminen voidaan nähdä kysymyksenä rajoista: niiden asettamisesta, osoittamisesta ja puolustamisesta. Rajat voivat olla esimerkiksi fyysisiä, henkisiä, emotionaalisia tai seksuaalisia. Asetamme rajoja osoittaaksemme mistä olemme vastuussa ja mistä emme. Samalla vaadimme muita kunnioittamaan rajojamme. Osoitamme rajat muille ja tarvittaessa puolustamme niitä.

Puolensa pitäminen liittyy rajoihin silloin, kun koemme painetta kieltäytyä tai myöntyä joko omista tunteistamme tai ulkopuolisilta ihmisiltä lähtöisin tuleviin vaatimuksiin. Jos rajamme on hyvin asetettu, ne tukevat hyvinvointiamme. Ne suojaavat meitä toisten, rajoja rikkomaan pyrkivien ihmisten hyökkäyksiltä. Lisäksi ne sallivat meidän vapaasti toteuttaa itseämme ja sisäisiä tarpeitamme. Rajaaminen on tärkeä tapa osoittaa muille, mikä on yksityisaluettamme. Kun tunnistamme omat rajamme, tunnistamme myös pyrkimykset rikkoa omia rajojamme. Terveiden ja toimivien rajojen turvin tunnemme olomme turvallisemmaksi ja itsetuntomme sekä itseluottamuksemme on parempi. Niiden turvin pystymme paremmin kunnioittamaan myös toisten rajoja. Rajojen ei ole tarkoitus olla jäykkiä, vaan tavoitteena on, että tarvittaessa ne voivat mukautua ja joustaa elämäntilanteiden mukaan. Samoin kuin rajaaminen, myös omien rajojen ylittäminen on tärkeää ja vaatii rohkeutta. Puolensa pitäminen jakaantuu kahtaalle: siihen, mitä sallin itseni tehdä itselleni ja muille, sekä siihen, mitä sallin muiden tekevän itselleni.

Rajojen rakentaminen ihmisellä alkaa varhaislapsuudessa ja kiintymyssuhteessa. Turvallisten lähisuhteiden kautta lapsi oppii sietämään erillisyyttä ja ristiriitatilanteita, jotka liittyvät rajojen muodostumiseen. Onnistuneesti läpikäytyjen kehitysvaiheiden jälkeen lapselle kehittyy muun muassa oma tahto ja sen mukaisesti kyky ilmaista mitä hän ei halua.

Hyväksikäyttötilanteessa lapsi kokee avuttomuutta ja voimattomuutta, hänen oma tahtonsa jyrätään eikä hän pysty pitämään puoliaan. Lapsen rajojen rikkomisen seurauksena osa heistä jää uhrin rooliin, ja heitä hallitsee aikuisenakin pelko, lamaantuneisuus, aloitekyvyttömyys ja alentunut toimintakyky. Toisilla seurauksena on voimakas kontrollin tarve. Se voi ilmetä muun muassa itsetuhoisuutena, ylikorostuneina oikeudenmukaisuuden odotuksina, neuroottisuutena tai riippuvuuksina.