Pandemia pakotti meidät sosiaalisen eristyneisyyden tilaan.
Jotkut saattoivat kokea sen helpotuksena, kun ei ”tarvinut olla vuorovaikutuksessa, sai eristäytyä” ja jotkut taas saattoivat kokea eristyneisyyden erittäin raskaana. Me ihmiset olemme erilaisia ja traumataustalla tai ilman koemme asiat eri tavoin. Ei ole oikeaa tai väärää kokemusta, mutta on oman hyvinvoinnin kannalta merkityksellistä, kuinka alkaa nyt toimia, kun yhteiskunta taas avautuu.

Ihminen on kehityksellisesti ”lauman jäsen”: me tarvitsemme muita ihmisiä ja vuorovaikutusta.
Traumatausta saattaa aiheuttaa omat haasteensa vuorovaikutukseen ja ihmissuhteisiin ja tämä voi vielä korostua nykyisessä maailman tilanteessa.
Jos on pandemian aiheuttamia pelkoja, voiko niitä käsitellä sellaisiin mittasuhteisiin, etteivät ne määrää tekemisistä? Tärkeää on kuitenkin hakeutua kontakteihin, pyrkiä voittamaan estävät tekijät ja löytää hyvinvointia tukevia kontakteja. Näistä haasteista keskusteleminen voi auttaa!
Muista, ettei sinun ole pakko selviytyä yksin, on ihan ok hakea/saada tukea! Tästäkin voi selviytyä!