Ryhmächat on tarkoitettu täysi-ikäisille, jotka ovat lapsena kokeneet seksuaaliväkivaltaa. Jotta ryhmäkerta toteutuu, tulee vähintään kolmen ryhmäläisen olla paikalla ensimmäisen 15 minuutin sisällä.

Lapsena koetun seksuaaliväkivallan vaikutukset aikuisen ihmisen elämään

Samaan tapaan kuin muutkin traumakokemukset voivat olla joko yksittäisiä tapahtumia tai pitkäkestoisempia ajanjaksoja elämässä, voi myös lapsena koettu seksuaaliväkivalta olla joko yksittäinen tapahtuma tai vuosia kestävä ajanjakso lapsen elämässä. Lapseen kohdistuvaan seksuaaliväkivaltaan saattaa liittyä myös kiintymyssuhdetraumaa, jossa lapsi tulee usein eri tavoin laiminlyödyksi vanhempiensa taholta ja täten lapsi kohtaa useita traumatisoivia tilanteita samanaikaisesti. Lapsuuden toistuva kaltoinkohtelu vaikuttaa kehitykseen ja vaikeuttaa myöhemmin aikuisen ihmisen elämää monin tavoin. Kaltoinkohtelevassa ympäristössä lapsi kehittää suojakseen selviytymiskeinoja, jotka auttavat häntä lapsuuden vaikeissa tilanteissa. Aikuisuudessa nämä keinot voivat kuitenkin muuttua haitallisiksi. Aikuisiässä tapahtuvan hoidon piirissä näitä haitallisiksi muuttuneita selviytymiskeinoja kutsutaan oireiksi.

Traumatisoituminen on aina yksilöllistä

Monet tekijät vaikuttavat siihen, millaisia seurauksia traumaattisilla kokemuksilla on aikuisuudessa. Merkityksellistä on se, kuinka yksin on lapsena jäänyt kokemuksineen. Erityisesti seksuaalinen kaltoinkohtelu tapahtuu yleensä salassa, eikä lapsi voi jakaa kokemustaan kenenkään kanssa. Kaikkein vahingollisinta lapselle on, kun hänen omat vanhempansa, joiden pitäisi olla ensisijainen turvan lähde, vahingoittavat lasta.

On myös merkityksellistä, onko lapsen elämässä suojaavia tekijöitä traumatisoivien tapahtumien aikaan. Suojaavat tekijät tukevat vaikeissakin olosuhteissa selviytymistä ja auttavat kohtaamaan haasteita. Suojaavat tekijät voivat olla joko yksilön omia ominaisuuksia, elin- ja kasvuympäristöön liittyviä asioita tai turvallisia ihmissuhteita. Suojaavia tekijöitä lapsuudessa ovat voineet olla esimerkiksi edes yksi turvallinen ja luotettava aikuinen, ystävät, lemmikkieläin, mieluisa harrastus tai muu tekeminen, luonto tai mielikuvitusmaailma omana turvapaikkana.

Toipumisen matka on jokaisella yksilöllinen. Aiemmat traumaattiset kokemukset, tai pikemminkin niistä selviytyminen, vaikuttavat myös uusien vaikeuksien kohtaamiseen ja niistä toipumiseen.  Osa traumaattisia kokemuksia kokeneista toipuu joko itsekseen tai ammattiavun kanssa niin, ettei trauma enää vaikuta elämässä kovinkaan paljon. Osa jatkaa elämäänsä ja sopeutuu siihen, että trauma vaikuttaa aina jollain tasolla. Silti elämä voi olla monessa mielessä antoisaa ja hyvää, ja myös aikuisuudessa voi saada korvaavia ja korjaavia kokemuksia. Toisin sanoen voidaan ajatella, että niin kauan on mahdollista toipua kuin on elämää.

Lapsuudessa tapahtuneen seksuaaliväkivallan vaikutuksia aikuisuuteen

Lapsuudessa tapahtuneella seksuaaliväkivallalla on samankaltaisia vaikutuksia aikuisen ihmisen elämään kuin muullakin varhaisella pitkäaikaisella traumatisoitumisella. Alla kuvataan joitakin tyypillisimpiä vaikutuksia, joita esiintyy aiheeseen liittyvässä kirjallisuudessa sekä Suomen Delfins ry:n asiakastyössä.

Vaikeudet tunne-elämässä

Turvattomissa olosuhteissa kasvaneet ovat menneisyydessään kokeneet vaikeita tunteita ilman, että heitä olisi lohdutettu tai autettu tunteiden käsittelyssä. Lapsuudessa tunteiden ilmaisu ei ehkä ole ollut sallittua. Se saattoi olla jopa vaarallista. Tästä syystä kaltoinkohtelua kokeneelle ei välttämättä kehity keinoja tunne-elämän hallitsemiseen. Voi olla, että mm. vihan, avuttomuuden ja surun tunteiden kokeminen tuntuu yhä aikuisuudessa hyvin vaikealta tai sietämättömältä. Vaikeus säädellä tunteita voi näyttäytyä masennuksena ja ahdistuksena, itsetuhoisuutena, hallitsemattomina vihan purkauksina ja yrityksenä olla huomaamaton ja näin välttää kuormittamista toisia omilla tunteilla. Myös päihteiden liika- tai väärinkäyttö voi olla yritys hallita voimakkaita traumaperäisiä tunteita.

Kielteinen minäkuva

Traumatisoituneen käsitys omasta itsestään on monesti heikko. Hän saattaa hävetä itseään ja kokea, että hän on ansainnut huonon kohtelun, on arvoton ja että hän on jollakin tapaa mennyt pilalle tai likaantunut traumaattisten kokemusten vuoksi. Tähän voi liittyä ajatus, ettei kukaan voi pitää hänestä. Monesti traumatisoitunut ajattelee, että kaikki mikä hänessä on toimivaa, on vain ulkomaailmalle luotu naamio, joka suojaa siltä, ettei todellinen minuus näkyisi. Todelliseksi minuudeksi voidaan kokea omat traumaattiset kokemukset.

Vaikeudet ihmissuhteissa

Varhaislapsuudessa kaltoinkohtelua kokeneen henkilön on usein vaikea luottaa muihin ihmisiin. Taustalla on pelko, että toiset ihmiset näennäisestä ystävällisyydestä huolimatta lopulta pettävät tai loukkaavat. Luottamuspulan ja tunteiden säätelyn vaikeuksien seurauksena traumatisoituneen ihmissuhteet voivat olla ailahtelevaisia. Toisaalta on tarve päästä lähelle toista ihmistä, mutta samalla arkipäiväiset pettymykset ja riidat pelottavat ja muistuttavat varhaisen ihmissuhteiden satuttavista kokemuksista.

Menneisyyden vaikeiden kokemusten seurauksena traumatisoitunut voi menettää luottamuksensa maailmaan ja ihmisten oikeudenmukaisuuteen. Tämä voi ilmetä toivottomuutena oman tulevaisuuden suhteen. Traumatisoituneelle saattaa muodostua käsitys, että mitään hyvää ei voi tapahtua ja että omaan elämään on mahdotonta vaikuttaa. Uskon puute saattaa estää häntä hakeutumasta harrastuksiin, joista hän saisi myönteisiä kokemuksia. Myös avun hakeminen ja vastaanottaminen voi vaikeutua, mikä voi liittyä luottamuksen lisäksi myös omaan arvokkuuteen; ”en ole avun arvoinen”.

Dissosiaatio selviytymiskeinona

Lapsuudessaan kaltoinkohtelua kokeneelle henkilölle kehittyy muita useammin dissosiaatiotaipumus. Dissosiaatiolla tarkoitetaan kyvyttömyyttä yhdistää omia kokemuksia itselle kuuluviksi oman elämän tapahtumiksi. Dissosiaatio syntyy selviytymiskeinoksi ylivoimaisen vaikeissa varhaislapsuuden tilanteissa, joista ei ole poispääsyä. Kaltoinkohtelevassa vuorovaikutussuhteessa lapsi joutuu turvautumaan vanhempaansa ja samanaikaisesti puolustautumaan vanhemman arvaamattomuudelta. Tämä ristiriita johtaa monesti dissosiaatiohäiriöihin. Ajan myötä dissosiatiiviset oireet saattavat automatisoitua selviytymiskeinoksi monenlaisissa stressaavissa tilanteissa, joissa alkuperäistä uhkaa ei kuitenkaan enää ole. Dissosioinnin avulla henkilö on oppinut selviytymään arjen haasteista ilman yhteyttä vaikeisiin tunteisiin ja tuntemuksiin.

Kehon tuntemuksista ja ympäristöstä vieraantuminen

Suhde oman kehon tuntemuksiin voi muuttua traumatisoitumisen seurauksena. Varhaiset traumaattiset kokemukset saattavat elää dissosioituneina mielessä ja aktivoitua kehollisina tuntemuksina jonkin nykyhetkeen liittyvän asian muistuttaessa niistä. Kehossa voi olla kipuja tai vaivoja, joille ei löydy lääketieteellistä syytä. Toisaalta kyky kivun, kylmän tai kuuman tunnistamiseen saattaa puuttua. Fyysisten kokemusten ja menneisyyden tapahtumien välistä yhteyttä voi olla vaikea nähdä ja tunnistaa. Vieraantumisen tunne voi liittyä myös omaan ympäristöön tai ympäröiviin ihmisiin. Ympäristö tai tutut ihmiset voivat tuntua epätodelliselta. Monet traumatisoituneet ovat kuvanneet tätä tunnetta sanoin ”kuin katselisi maailmaa sumun läpi”.

Mieleen tunkeutumiseen liittyvät oireet

Mieleen tunkeutumiseen liittyvät oireet voivat olla takaumia eli traumatisoivan tapahtuman elämistä osittain tai kokonaan uudelleen, ikään kuin se tapahtuisi nykyhetkessä. Takaumat voivat sisältää mielikuvia, ääniä, hajuja, makuaistimuksia, ajatuksia, tunteita tai fyysisiä tuntemuksia. Traumatapahtumiin liittyvät tai vastaavan sisältöiset painajaisunet, pelosta lamautumisen tunne sekä halu paeta ovat myös mieleen tunkeutumiseen liittyviä oireita. Ihminen voi kokea toistuvia ja vakavia ahdistusreaktioita tai paniikin tunnetta.  Yksi mieleen tunkeutumisen ilmenemistapa on traumatapahtumien putkahtaminen mieleen, kun jokin asia muistuttaa niistä, esimerkiksi seksuaalinen tilanne, äänensävy tai seksuaaliväkivallasta uutisointi. Mieleen tunkeutumiseen liittyviä oireita esiintyy pääasiassa tilanteissa, jotka muistuttavat omista menneistä kokemuksista, mutta niitä voi ilmetä myös silloin, kun pysähtyy tai rauhoittuu ja mielellä on tilaa nostaa esiin vaikeita tunteita tai muistoja.

Välttämisoireet

Välttämisoireet ilmenevät pyrkimyksinä välttää kaikin mahdollisin keinoin tunteita, ajatuksia tai tilanteita, jotka liittyvät traumaattisiin tapahtumiin tai voisivat muistuttaa niistä. Tyypillisiä välttämisoireita voivat olla esimerkiksi liiallinen keskittyminen työntekoon, opiskeluun tai muuhun puuhailuun, ”elämän suorittaminen” tai päihteiden käyttö. Ihminen voi myös pyrkiä välttämään kaikkia traumasta muistuttavia asioita, ihmisiä, paikkoja tai toimintoja, kuten tietynlaisia keskusteluja, juhlia tai oman lapsen hoitotoimenpiteitä.

Vireystilaan liittyvät oireet

Vireystilaan liittyvät oireet voivat näyttäytyä joko yli- tai alivireysoireina tai vireystilojen päällekkäisyytenä tai voimakkaina vaihteluina. Ylivireysoireita ovat muun muassa jatkuvat fyysiset jännittyneisyysoireet, säikkyminen, ärtyneisyys, tunteenpurkaukset, keskittymis- ja tarkkaavaisuusongelmat sekä unessa pysymisen ja nukahtamisen vaikeudet. Alivireysoireita kuvastavat parhaiten ajattelun ja kehon lamautuneisuus, mielen tyhjyys, fyysinen turtuneisuus ja kivuntunnottomuus sekä syvä vieraantuneisuuden kokemus. Niin ylivireys- kuin alivireysreaktiot voivat johtua muistojen tunkeutumisesta mieleen. Tätä voi tapahtua erityisesti silloin, kun ihminen on jo muutenkin kuormittunut ja elämässä on vastoinkäymisiä.

Useimmat ihmiset saattavat tunnistaa itsessään ainakin jonkin yllä mainituista oireista, vaikka eivät olisikaan kokeneet lapsuudessaan seksuaaliväkivaltaa. Yksittäinen oire yllä mainituista ei siis vielä kerro mahdollisesta lapsuudenaikaisen seksuaaliväkivallan kokemuksesta. Suomen Delfins ry:n kokemuksen mukaan lapsena seksuaaliväkivaltaa kokeneet tunnistavat itsessään lähes kaikkia edellä mainittuja oireita, tai ainakin suurimman osan niistä. Tunnuksenomaista lapsena seksuaaliväkivaltaa kokeneille on siis nimenomaan erilaisten oireiden laajuus ja moninaisuus.

Lähteet

Boon, S. ym. 2019. Traumaperäisen dissosiaatiohäiriön vakauttaminen. Potilaan ja terapeutin taitojen kehittäminen.

Suokas-Cunliffe, A. 2015. Häpeästä myötätuntoon. Näkökulmia vakavaan traumatisoitumiseen.

Traumaterapiakeskus. 2020. Vakautumisopas terapeuteille ja traumatisoituneille. Tietoa ja keinoja lapsuuden kaltoinkohtelusta ja traumaoireista (CPTSD) toipumisee