Häpeä ja syyllisyys

Häpeä ja syyllisyys ovat tuttuja tunteita monelle lapsena seksuaaliväkivaltaa kokeneelle. Häpeä altistaa henkiselle pahoinvoinnille ja ongelmille ja ohjaa ihmistä turvautumaan haitallisiin turvastrategioihin. ”Normaali” häpeä ohjaa inhimillistä kanssakäymistä, mutta krooninen tuskallinen sisäinen häpeä muuttuu tuomitsevaksi sisäiseksi puheeksi, joka mitätöi ihmistä itseään ja alkaa olla läsnä kaikessa, mitä ihminen tekee ja ajattelee. Tämä voi ohjata ihmistä käyttämään haitallisia selviytymiskeinoja, joista voi seurata mm. riittämättömyyden tai tyhjyyden tunne, vetäytyminen, vaikeus tunnistaa omaa itseään, suorittaminen ja krooninen vihaisuus.
Yhteys toisiin, hyväksyntä ja arvostus sekä kokemus nähdyksi tulemisesta suojaavat häpeältä. Myötätunto on vastamyrkky häpeälle. Häpeään liittyy aivojen uhkajärjestelmän aktivoituminen, mikä tuottaa tuskallisia ja epämiellyttäviä tunteita mm. kroonista pelkoa, ahdistuneisuutta ja epäluottamusta. Uhkajärjestelmä voi olla ylivirittynyt esim. traumatisoitumisen vuoksi. Myötätunto aktivoi aivojen rauhoittumisjärjestelmää, jonka myötä aktivoituvat sosiaalinen liittyminen, läheisyys ja kiintymys.  Myötätunto kutsuu kohti, se on silta toiseen ihmiseen ja yhteyden syntymiseen.

Piinaavat syyllisyyden tunteet voivat estää hakemasta apua ja kertomasta vaikeaa salaisuutta ulkopuolisille. Vaikka syyllisyys vaikuttaisi vahvalta ja todenmukaiselta, se on uskallettava kyseenalaistaa. Jos väkivalta on tapahtunut läheisessä suhteessa, syyllisyyden tunne on usein yhä piinaavampi. Väkivaltaa kokenut saattaa kokea syyllisyyttä tai kokea olleensa ennemminkin osallinen kuin uhri. Seksuaalinen väkivalta on kuitenkin aina tekijänsä vastuulla. Ei ole rikos olla humalassa, hyväuskoinen tarvitseva, ihastunut, kaipaava, sinisilmäinen, mutta on rikos tehdä seksuaalista väkivaltaa toiselle. Syyllisyys voi liittyä myös johonkin tiettyyn tapahtumaan, toimintaan, omiin tuntemuksiin tai tunteisiin. Keho on saattanut vastata kosketukseen tai mieli on voinut kokea saavansa hyväksikäyttävästä suhteesta myös jotain hyvää ja tärkeää.
Toisinaan syyllisyyden tunteilla on myös suojaava tarkoituksensa. Niiden avulla seksuaalista väkivaltaa kokenut voi pohtia omaa käytöstään ja kokemaansa syyllisyyttä siitä näkökulmasta, että olisi voinut jotenkin omalla toiminnallaan estää koetun väkivallan. Tämä hallinnan kokemus taas tuo jonkinlaista turvallisuuden tunnetta elämäntilanteeseen, jossa usein maailma ja usko muihin ihmisiin on koetuksella.
Seksuaaliseen väkivaltaan kietoutuu usein monimutkainen kudelma tunteita, avoimuuteen piiloutumista, luottamuksen rakentamista ja manipulointia. Sen vuoksi seksuaalista väkivaltaa ei voi tarkastella vain fyysisten tekojen kautta, vaan ennen kaikkea kokonaisuutena, jossa manipuloinnilla ja joskus myös suhteen osittain hyväksi kokemisella on suuri merkitys väkivallan onnistumiselle.
Ajan myötä ja etenkin avun saamisen edetessä syyllisyys alkaa yleensä hellittää otettaan. Syyllisyys alkaa kohdentua yhä enemmän itsen sijaan tekijää kohtaan, jolle syyllisyys kuuluukin.