Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskus

Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskus on Seta ry:n erillisyksikkö. Osaamiskeskus toimii voimavarana yhteisöille ja yksilöille, joita sukupuolen moninaisuus koskettaa.

Täällä Tukinetissä chat-palveluita tuotetaan sukupuoltaan pohtivien ja translasten sekä nuorten (alle 29-vuotiaiden) vanhemmille, läheisille ja heidän sisaruksilleen. Tukimuotoiset chatit on alle kouluikäisten vanhemmille, 13-17-vuotiaiden vanhemmille, sekä täysi-ikäisille ja alle 29-vuotiaiden translasten vanhemmille. Varattavissa on myös henkilökohtaisempia Tukisuhdepalvelu, jossa chatin välityksellä jutellaan yleensä useamman kerran. Tukinetissä on myös teemachatteja, joissa voi jutella esimerkiksi polikokemuksista, sukupuolirooleista, koulu- ja varhaiskasvatuksesta. Chatteihin on myös tervetulleita sisarukset sekä muut läheiset! Tulossa mm. marraskuussa vanhemmille myös mahdollisuus jutella pari- ja intiimisuhteista. Palvelut ovat osa Sense of belonging -hanketta ja ne on ilmaisia. Keskustelu käydään nimimerkeillä.

Osaamiskeskuksen toiminnan lähtökohtana on kunnioittaa kunkin ihmisen omaa kokemusta. Palvelut ovat luottamuksellisia, vapaaehtoisia ja pääosin maksuttomia. Asioida voi yksin, parina, perheenä, tai muiden itselle tärkeiden ihmisten kanssa.

Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskus tarjoaa henkilökohtaista neuvontaa ja vertaistukea sukupuoltaan pohtiville ja heidän läheisilleen. Henkilökohtainen tuki voi sisältää neuvontaa tai terapeuttista keskusteluapua toimistolla, puhelimitse ja sähköpostitse tai verkossa.

Osaamiskeskus ylläpitää useita vertaistukiryhmiä eri ikäisille, muun muassa transmiehille ja transnaisille, muunsukupuolisille, nuorille, perheille, joissa lapsi pohtii sukupuoltaan, senioreille, kumppaneille ja muille läheisille. Ryhmien periaatteisiin kuuluvat luottamuksellisuus, itsemäärittelyoikeus ja kunnioitus.

Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskus kouluttaa ja konsultoi yhteisöjä, oppilaitoksia ja eri alojen ammattilaisia, seuraa kansainvälistä ja kotimaista keskustelua sekä kokoaa, tuottaa ja jakaa tietoa sukupuolen moninaisuudesta.

Leave feedback
Haapaniemenkatu 7-9, 00530 Helsinki

Services

Showing 7/7
  • Versochat on tarkoitettu huoltajille, joiden sukupuoltaan pohtiva tai sukupuolivähemmistöön kuuluva lapsi on 13–17-vuotias. Muistathan, että voit aina...
    Group chat
  • Nuppuchat on anonyymi chat, joka on suunnattu alle 12-vuotiaiden eli varhaiskasvatus- ja alakouluikäisten trans- tai sukupuoltaan pohtivien lasten vanhe...
    Group chat
  • Taimichat on tarkoitettu huoltajille, joiden sukupuoltaan pohtiva tai sukupuolivähemmistöön kuuluva lapsi on aikuinen, alle 29-vuotias. Muistathan, et...
    Group chat
  • Onko sinulla translapsi, nuori tai aikuinen? Kaipaatko vertaistukikeskustelua, jossa pohtia aiheita muiden vanhempien kanssa. Aiheet voivat liittyvät o...
    Group chat
  • Tule juttelemaan transerityisistä teemoista, jos kumppanisi on alle 29-vuotias transihminen. Tervetuloa ilmaiseen ja nimettömään chat-palveluun. Kumpp...
    Group chat
  • Onko perheessäsi alle 29-vuotias sukupuoltaan pohtiva, tai transihminen? Haluatko jutella sisaruksestasi, lapsenlapsestasi tai vaikka kummilapsesta? T...
    Group chat
    Sponsorship
  • Joulutauko palveluissa 2026  Sense of Belonging -hanke hiljenevät vuodenvaihteessa tauolle ajalla 20.12.2025–6.1.2026. Tänä aikana on saatavilla palvel...
    Sponsorship