Toimintamme auttaa ja tukee kansainvälisen lapsikaappauksen, kaappausuhan tai vaikean kansainvälisen huoltokiistan kohteena olevia perheitä. Yhdistys pyrkii toiminnassaan ottamaan yhdenvertaisesti huomioon sekä isän että äidin intressit, mutta keskeisimmillä sijalla on lapsen etu ja oikeus olla joutumatta kansainvälisen lapsikaappauksen tai vaikean ja repivän huoltoriidan kohteeksi ja uhriksi.
Yhdistyksen ylläpitämä tuki- ja neuvontapiste Toivon Talo tiedottaa, neuvoo vanhempia, koordinoi vertaistukea ja järjestää voimaannuttavaa ja virkistävää toimintaa koko perheelle.
Kaapatut Lapset on Ensi- ja Turvakotien Liitto ry:n , Yhden Vanhemman Perheiden Liiton ja Kansalaisareenan jäsenjärjestö. Teemme yhteistyötä Oikeusministeriön, Ulkoasiainministeriön, järjestöjen ja viranomaisten kesken.
Teemme kansainvälistä yhteistyötä Missing Children Europe -järjestön kanssa.

Necessary cookies enable the basic functions of the site, secure use, and remembering the choices you make.
With your consent, we use cookies to collect statistics, monitor how the site is used, and analyse this behaviour. This information helps us identify the most popular features and improve the website further.