Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskus-logo

Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskus

PALVELUT OVAT TAUOLLA 19.12-7.1.2025. Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskus on Seta ry:n erillisyksikkö. Osaamiskeskus toimii voimavarana yhteisöille ja yksilöille, joita sukupuolen moninaisuus koskettaa. Täällä Tukinetissä chat-palveluita tuotetaan sukupuoltaan pohtivien ja translasten sekä nuorten (alle 29-vuotiaiden) vanhemmille, läheisille ja heidän sisaruksilleen. Tukimuotoiset chatit on alle kouluikäisten vanhemmille, 13-17-vuotiaiden vanhemmille, sekä täysi-ikäisille ja alle 29-vuotiaiden translasten vanhemmille. Varattavissa on myös henkilökohtaisempia Tukisuhdepalvelu, jossa chatin välityksellä jutellaan yleensä useamman kerran. Tukinetissä on myös teemachatteja, joissa voi jutella esimerkiksi polikokemuksista, sukupuolirooleista, koulu- ja varhaiskasvatuksesta. Chatteihin on myös tervetulleita sisarukset sekä muut läheiset! Tulossa mm. marraskuussa vanhemmille myös mahdollisuus jutella pari- ja intiimisuhteista. Palvelut ovat osa Sense of belonging -hanketta ja ne on ilmaisia. Keskustelu käydään nimimerkeillä. Osaamiskeskuksen toiminnan lähtökohtana on kunnioittaa kunkin ihmisen omaa kokemusta. Palvelut ovat luottamuksellisia, vapaaehtoisia ja pääosin maksuttomia. Asioida voi yksin, parina, perheenä, tai muiden itselle tärkeiden ihmisten kanssa. Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskus tarjoaa henkilökohtaista neuvontaa ja vertaistukea sukupuoltaan pohtiville ja heidän läheisilleen. Henkilökohtainen tuki voi sisältää neuvontaa tai terapeuttista keskusteluapua toimistolla, puhelimitse ja sähköpostitse tai verkossa. Osaamiskeskus ylläpitää useita vertaistukiryhmiä eri ikäisille, muun muassa transmiehille ja transnaisille, muunsukupuolisille, nuorille, perheille, joissa lapsi pohtii sukupuoltaan, senioreille, kumppaneille ja muille läheisille. Ryhmien periaatteisiin kuuluvat luottamuksellisuus, itsemäärittelyoikeus ja kunnioitus. Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskus kouluttaa ja konsultoi yhteisöjä, oppilaitoksia ja eri alojen ammattilaisia, seuraa kansainvälistä ja kotimaista keskustelua sekä kokoaa, tuottaa ja jakaa tietoa sukupuolen moninaisuudesta.

Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskus, Haapaniemenkatu 7-9, 00530 Helsinki
Julkinen

Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskus teemat

Kaikki teemat

Tyhjennä haku
Tulokset: 6

Onko kumppanisi alle 29-vuotias transihminen?

Viimeksi päivitetty 3 päivää sitten

Tule juttelemaan transerityisistä teemoista, jos kumppanisi on alle 29-vuotias transihminen. Tervetuloa ilmaiseen ja nimettömään chat-palveluun. Kumppaneille suunnattu chat on Pohditko…

Sopii Aikuiset, Nuoret

Ryhmächatit
Pysyvä
Sisarusten ja läheisten chat-img

Sisarusten ja läheisten chat

Viimeksi päivitetty 3 päivää sitten

Onko perheessäsi alle 29-vuotias sukupuoltaan pohtiva, tai transihminen? Haluatko jutella sisaruksestasi, lapsenlapsestasi tai vaikka kummilapsesta? Tervetuloa ilmaiseen ja nimettömään chat-palveluun,…

Sopii Aikuiset, Nuoret, Seniorit

Ryhmächatit Tukisuhteet
Pysyvä

Chat alle 29-vuotiaiden aikuisten trans- tai sukupuoltaan pohtivien vanhemmille

Viimeksi päivitetty 3 päivää sitten

Taimichat on tarkoitettu huoltajille, joiden sukupuoltaan pohtiva tai sukupuolivähemmistöön kuuluva lapsi on aikuinen, alle 29-vuotias. Muistathan, että voit aina varata…

Sopii Aikuiset

Ryhmächatit
Pysyvä
Tukisuhde vanhemmille, joilla on alle 29-vuotias translapsi-img

Tukisuhde vanhemmille, joilla on alle 29-vuotias translapsi

Viimeksi päivitetty 3 päivää sitten

Tukisuhdeviesteihin vastataan jälleen 7.1.2025. Chat-palvelut ovat tauolla 18.12.24-6.1.25 Setan Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksen tukisuhteet koskevat alle 29-vuotiaiden sukupuoltaan pohtivien translasten vanhempia…

Sopii Aikuiset

Tukisuhteet Yksilöchatit
Pysyvä
Chat 13–17-vuotiaiden trans- tai sukupuoltaan pohtivien nuorten vanhemmille-img

Chat 13–17-vuotiaiden trans- tai sukupuoltaan pohtivien nuorten vanhemmille

Viimeksi päivitetty 3 päivää sitten

Versochat on tarkoitettu huoltajille, joiden sukupuoltaan pohtiva tai sukupuolivähemmistöön kuuluva lapsi on 13–17-vuotias. Muistathan, että voit aina varata henkilökohtaisen chat-keskustelun…

Sopii Aikuiset

Ryhmächatit
Pysyvä
Chat alle 12-vuotiaiden trans- tai sukupuoltaan pohtivien lasten vanhemmille-img

Chat alle 12-vuotiaiden trans- tai sukupuoltaan pohtivien lasten vanhemmille

Viimeksi päivitetty 3 päivää sitten

Nuppuchat on anonyymi chat, joka on suunnattu alle 12-vuotiaiden eli varhaiskasvatus- ja alakouluikäisten trans- tai sukupuoltaan pohtivien lasten vanhemmille. Chatit…

Sopii Aikuiset

Ryhmächatit
Pysyvä

Tulevat ryhmächatit

  • Tulevat

Chat 13–17-vuotiaiden trans- tai sukupuoltaan pohtivien nuorten vanhemmille

Alkaa 07.01.2025 klo 11:30 ja loppuu klo 12:30

Versochat on tarkoitettu huoltajille, joiden sukupuoltaan pohtiva tai sukupuolivähemmistöön kuuluva lapsi on 13–17-vuotias.

Muistathan, että voit aina varata henkilökohtaisen chat-keskustelun työntekijän kanssa täältä: https://tukinet.net/teemat/tukisuhde-vanhemmille-joilla-on-alle-29-vuotias-translapsi/tukisuhteet/

Setan Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksessa on myös oma sivunsa vanhemmille: Vanhemmille – Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskus

Chatit on nimettömiä mutta osallistujien on kirjauduttava Tukinetin palveluihin…

  • Tulevat

Chat alle 12-vuotiaiden trans- tai sukupuoltaan pohtivien lasten vanhemmille

Alkaa 04.02.2025 klo 12:00 ja loppuu klo 13:00

Nuppuchat on anonyymi chat, joka on suunnattu alle 12-vuotiaiden eli varhaiskasvatus- ja alakouluikäisten trans- tai sukupuoltaan pohtivien lasten vanhemmille.

Chatit on nimettömiä mutta osallistujien on kirjauduttava Tukinetin palveluihin jotta voivat osallistua keskusteluihin.

Tervetuloa yksin, toisen huoltajan tai läheisen kanssa. 

  • Tulevat

Chat 13–17-vuotiaiden trans- tai sukupuoltaan pohtivien nuorten vanhemmille

Alkaa 12.02.2025 klo 12:00 ja loppuu klo 13:00

Versochat on tarkoitettu huoltajille, joiden sukupuoltaan pohtiva tai sukupuolivähemmistöön kuuluva lapsi on 13–17-vuotias.

Muistathan, että voit aina varata henkilökohtaisen chat-keskustelun työntekijän kanssa täältä: https://tukinet.net/teemat/tukisuhde-vanhemmille-joilla-on-alle-29-vuotias-translapsi/tukisuhteet/

Setan Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksessa on myös oma sivunsa vanhemmille: Vanhemmille – Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskus

Chatit on nimettömiä mutta osallistujien on kirjauduttava Tukinetin palveluihin…

  • Tulevat

Läheisille suunnattu chat

Alkaa 18.02.2025 klo 12:00 ja loppuu klo 13:00

Onko perheessäsi läheinen,  joka on alle 29-vuotias sukupuoltaan pohtiva, tai transihminen? Haluatko jutella lapsenlapsestasi tai vaikka kummilapsesta?

Tervetuloa chattiin! 

Henkilökohtaisen chat-keskustelun työntekijän kanssa täältä: https://tukinet.net/teemat/tukisuhde-vanhemmille-joilla-on-alle-29-vuotias-translapsi/tukisuhteet/ Chatit on nimettömiä mutta osallistujien on kirjauduttava Tukinetin palveluihin jotta voivat osallistua keskusteluihin. Chatissä noudatamme Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksen turvallisemman tilan periaatteita, jotka käydään läpi chatissa.…

  • Tulevat

Chat alle 12-vuotiaiden trans- tai sukupuoltaan pohtivien lasten vanhemmille

Alkaa 18.03.2025 klo 12:00 ja loppuu klo 13:00

Nuppuchat on anonyymi chat, joka on suunnattu alle 12-vuotiaiden eli varhaiskasvatus- ja alakouluikäisten trans- tai sukupuoltaan pohtivien lasten vanhemmille.

Chatit on nimettömiä mutta osallistujien on kirjauduttava Tukinetin palveluihin jotta voivat osallistua keskusteluihin.

Kurkkasitko myös iltachattien aikataulut täältä: https://tukinet.net/teemat/ilta-chatteja-transihmisten-vanhemmille/ryhmachatit/ Muistathan, että voit aina varata henkilökohtaisen chat-keskustelun työntekijän kanssa täältä: https://tukinet.net/teemat/tukisuhde-vanhemmille-joilla-on-alle-29-vuotias-translapsi/tukisuhteet/