Rauhaa omaan mieleen maailman levottomuuksissa

Rauhaa omaan mieleen maailman levottomuuksissa

Käyttäjä Eija_Helena aloittanut aikaan 08.03.2022 klo 07:47 kohteessa Sota Ukrainassa – Rauhaa omaan mieleen maailman levottomuuksissa
Käyttäjä Eija_Helena (Työntekijä) (Maaseudun tukihenkilöverkko) kirjoittanut 08.03.2022 klo 07:47

Tällä keskustelualueella jatkamme ryhmächateissa alkanutta keskustelua aiheesta ”Sota Ukrainassa – Rauhaa omaan mieleen maailman levottomuuksissa. Sotatilanne Ukrainassa voi aiheuttaa monenlaisia ajatuksia, huolia ja tunteita. Keskusteluun kannattaa tulla mukaan, vaikkei chatteihin pääsisikään mukaan!

Käyttäjä Ojjoi kirjoittanut 08.03.2022 klo 18:22

😏

Käyttäjä Snuug77 kirjoittanut 09.03.2022 klo 10:25

Onko tällaista keskusteluryhmää kaupungissa asuville? Olen kärsinyt kohta sen kaksi viikkoa joka öisistä sotaunista, joissa olen mukana rintamalla.

Käyttäjä Eveliina M (Työntekijä) (Maaseudun tukihenkilöverkko) kirjoittanut 18.03.2022 klo 09:16

Hei Snuug77!

En osaa sanoa, onko ihan vastaavaa ryhmää kaupunkilaisille. Olet kuitenkin lämpimästi tervetullut chättäilemään meidän kanssamme, sillä tämä asia koskettaa meitä kaikkia samalla lailla. Seuraavat chatit ovat:

ke 23.3. klo 18-19.30

ke 30.3. klo 12.-13.30

ke 6.4. klo 18-19.30

ke 13.4. klo 12-13.30

ke 20.4. klo 18-19.30

ke 27.4. klo 18-19.30

to 5.5. klo 12-13.30

Käyttäjä lehmus55 kirjoittanut 23.03.2022 klo 20:33

Kesken chatin sain suru-uutisen perheenjäsenen poisnukkumisesta ja siksi poistuin chatista lähes kesken kirjoituksen.

Käyttäjä Eija H (Työntekijä) (Maaseudun tukihenkilöverkko) kirjoittanut 23.03.2022 klo 20:53

Lämmin osanottoni! Tulikohan tämä ihan yllättäen, joskaan koskaan näihin uutisiin ei voi varautua.

Jos haluat tästä surustasi jutella enemmän, löydät täältä keskustelukumppanin.

Käyttäjä lehmus55 kirjoittanut 24.03.2022 klo 11:25

Kiitos Eija H.

Äitini 81v kuoli eilen ja aivan yllättäen. Hän oli tuntenut itsensä hieman huonovointiseksi aamulla ja kotisairaanhoitaja oli vienyt päivystykseen. Sieltä siirrettiin osastolle ja sinne hän kuoli. Syytä ei ole vielä sanottu.

Tänään ei oikeastaan muuta vielä voi tehdä kuin huolehtia isästä. Onneksi on veli joka asuu lähempänä.  Pari vuotta on mennyt ettemme ole paljon nähneet, kun on yritetty suojella vanhempia koronatartunnalta. Puhelimessa olemme puhuneet joka päivä. Olen katkera kaikille  säännöksille joissa kehoitettiin välttämään vierailuja vanhusten luona. Nyt äiti kuoli yksin osastolla, kun isäkään ei saanut sinne mennä.

 

Käyttäjä Eija H (Työntekijä) (Maaseudun tukihenkilöverkko) kirjoittanut 24.03.2022 klo 15:18

Maailmasi muuttui siis hetkessä. Oman vanhemman kuolema on merkittävä tapahtuma.  Isästä ja itsestä huolehtiminen ovatkin nyt tärkeitä.

Korona on muuttanut elämässä paljon ja nyt joudut pohtimaan, ovatko hyvää tarkoittaneet ohjeet olleet hyviä vai huonoja. Olet varmaan hyvilläsi siitä, että teillä on ollut tiivis kontakti puhelimitse ja voit olla hyvilläsi myös siitä, ettet ainakaan varomattomuudella edistänyt äidin kuolemaa. Teit kaiken oikein. Ikäväsi ja se, ettei kukaan voinut olla äidin luona, varmasti mietityttävät.

Voimia kaikkeen siihen, mihin niitä nyt tarvitsetkaan.

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 2 kuukautta sitten. Syy: Lisäys
Käyttäjä lehmus55 kirjoittanut 28.03.2022 klo 13:50

Kiitos Eija vastauksesta.

Emme ole äitiä päässeet katsomaan vieläkään eikä kukaan ole kertonut saammeko häntä enää nähdä. Äiti on edelleen ruumishuoneella. Isä haluaisi kovasti hänet vielä nähdä.

Äiti on hoitanut kaikki raha-asiat. Isän eläke on mennyt hänen omalla tilille ja sieltä äiti on maksanut laskuja ja antanut isälle käyttörahaa. Isällä ei ole omia pankkitunnuksia, ei omaa pankkikorttia vaan he ovat yhdessä käyttäneet äidin korttia. Eikä kukaan ole koskaan asiaa ihmetellyt. Auto ja melkein kaikki muutkin on äidin nimissä. En tiedä tarvimmeko nyt heti asianajan että isä saisi omansa pois, kun yhdessä he ovat eläneet 50vuotta. Yllättävän hyvin isä näyttää jaksavan.

Hautajaispäivä on jo saatu, arkku ja kukat valittu. Äitini oli yhdistysihminen ja hautajaisiin olisi tulossa paljon ihmisiä muttei haluta isoja hautajaisia. Jonkun mieli nyt tietenkin murtuu, jos ei pääse mukaan. Ja siitä olen jo saanut kuulla.

Suuri tyhjyys on vaan.

Käyttäjä Eija H (Työntekijä) (Maaseudun tukihenkilöverkko) kirjoittanut 29.03.2022 klo 12:03

Suuri tyhjyys , kun äiti on pois. Kuinka ymmärrettävää, kun joku, joka on ollut koko elämämme ajan läsnä, onkin tavoittamattomissa. Mutta kun suurin suru on helpottanut, ehkä huomaat, miten vahvasti hän saattaa elää omissa muistoissa. Mieli tallentaa vanhemmista niin tavattoman paljon sellaista, jota ei ehkä huomaakaan heidän eläessään.

Jos äiti on jo arkutettu ja viety seurakunnan ruumishuoneelle, hänen katsomisestaan voi sopia seurakunnan kanssa. Jos he eivät tarjoa tätä mahdollisuutta, sitä kannattaa pyytää. Sairaalan ruumishuoneellakin voi omaista käydä katsomassa, kun sopii siitä sairaalan kanssa. Nämä ovat usein asioita, joita pitää pyytää itse. Monissa sairaaloissa vainaja tuodaan esim.  sairaalan kappeliin näitä viimeisiä jäähyväisiä varten. Arkutuksessakin voi olla mukana, kun sopii siitä hautaustoimiston kanssa. Äitisi kuoleman äkillisyys on varmasti asia, joka tekee näkemisestä merkityksellisen.

On varmasti helpotus, että isäsi näyttää selvytyvän hyvin. Jos ei aina selviydykään yhtä hyvin, sekin kuuluu suruun. Siinä on monia vaiheita.

Raha-asioissa voisi ehkä kysyä apua pankista. He varmaan osaavat kertoa, miten nyt voi menetellä niin, että isä pärjää raha-asioiden kanssa.

Hautajaisista te omaiset päätätte itse. Toivon teille voimia toimia tavalla, joka tuntuu teistä tässä tilanteessa oikealta. Maailmassa on monia mielipiteitä eikä kaikkien mieliksi kannata yrittää toimia. Nyt ovat läheiset tärkeimmät päättäjät.

Voimia suruunne ja kaikkien käytännön asioiden hoitoon!

Käyttäjä lehmus55 kirjoittanut 31.03.2022 klo 15:53

Kiitos taas Eija.

Pääsimme nyt katsomaan äitiä. Siitä tuli sellainen lopullinen olo.

Joka päivä jotain pientä pitää jaksaa tehdä. Tänään tilasin kukat mitkä lasketaan arkulle. Onneksi siihen tulee lapseni mukaan. En tiedä näytänkö köyhältä, kun kukkakauppias sanoi ensin kukista hinnan. Tai sitten vaan kaikki nyt tuntuu väärältä. Kukkiin laitoin muistolauseen joka sekin nyt tuntuu väärältä.

Huomenna olemme varanneet isälle pankkiajan. Sitten pitää hänen kukat ostaa ja vielä hän haluaa uuden puvunkin. Kaiken teen aina kaksi kertaa, ensin omat surut ja sitten isän.

Käyttäjä Eija H (Työntekijä) (Maaseudun tukihenkilöverkko) kirjoittanut 31.03.2022 klo 22:46

Onpa hienoa, että toive äidin näkemisestä toteutui - sillä tuntui olleen tärkeä merkitys. Ja isäkin taitaa saada apua raha-asioiden hoitoon.

Kukkakaupassa hautavihkoa ostaessa minultakin on kysytty, millaisen summan olen ajatellut siihen laittaa. Silloin ei tule ostajalle ainakaan ikäviä yllätyksiä hinnasta.

Onko sinulle tavanomaista, että helposti asetat valintasi jälkikäteen kyseenalaiseksi vai liittyykö se nyt tähän erityistilanteeseen? Suruun kuuluu niin monenlaisia tunteita. Se saattaa värjätä kokemuksia  tapahtumista, jotka muussa mielentilassa tuntuisivat erilaisilta.

Olet varmasti isällesi tärkeä tuki ja apu, mutta voitkohan säädellä sitä jaksamisesi mukaan? Tai sopia veljesi kanssa (muistinkohan oikein, että sinulla on yksi veli?) työnjaosta? Sinun jaksamistasi ei voi kukaan muu kuin sinä itse tietää. Eikä kukaan muu pysty siitä huolehtimaankaan. Toivon, että osaat olla myös riittävän itsekäs ja kuuntelet omaa kehoasi ja mieltäsi.

Toivon edelleen voimia kaikkeen, missä niitä nyt tarvitaankaan.

Käyttäjä lehmus55 kirjoittanut 07.04.2022 klo 09:35

Kiitos taas Eija.

En tiedä olenko jälkikäteen kyseenalaistaja, en taida olla. Olenhan viime vuosina tehnyt suuria päätöksiä enkä niitä ole kyseenalaistanut. Ehkä tämä on nyt surua. Enkä ole tottunut, että kysytään rahasummaa, kun läheinen on kuollut.

Veli tekee enemmän kuin minä. Siltä minusta tuntuu. Minä en ole koko ajan isän kanssa, veli on. Tulee varmaan jatkossakin olemaan, kun isä ei halua muuttaa kotoansa pois muttei pärjää yksin.

Tänään tulee lapseni ja lapsenlapseni kotiin. Tavallaan suru taas alkaa alusta, kun heidän kanssaan pitää? itkeä. Sanon pitää, koska nyt vähään aikaan en ole jaksanut enää itkeä. On niin paljon tekemistä ettei vaan jaksa surra. Suomalainen hautajaistapa on ikävän pitkä.  Tulee hetki ennen hautajaisia, kuten minulla on ollut nyt, ettei muistakaan vainajaa. Kuitenkin mietin miten jaksan hautajaiset.

Käyttäjä Eija H (Työntekijä) (Maaseudun tukihenkilöverkko) kirjoittanut 07.04.2022 klo 10:52

Hautajaiset mietityttävät jaksamisen kannalta, sitä ei voi ihmetellä.  Mutta ehkä läheisimmillä on lupakin selvitä niistä niin kuin voimat siinä hetkessä ovat. Mutta mitä mahdat omassa jaksamisessasi epäillä?

Mieli  taitaa vähän ikään kuin viisaasti säännöstellä sitä suremista ja sen syvyyttä. Kuulostaa kohtuulliselta, että olet pystynyt keskittymään myös omaan arkeesi ja valmisteluihin. Oma elämä kuitenkin jatkuu ja sitä meidän kai vaan kuuluu elää.

Lapsellasi ja lapsenlapsellasi on oma surunsa ja kyllähän se äidissä ja isoäidissä taatusti tunteita herättää sekin. Toivottavasti heistä on sinulle myös lohtua.

Voimia tähän ja tuleviin päiviin!

 

 

 

 

 

Käyttäjä lehmus55 kirjoittanut 11.04.2022 klo 09:14

Kiitos Eija. Äiti on nyt siunattu.

Lapset ja lapsenlapset toivat toki iloa. Heidän piti jo palata kotiinsa, tyttö jäi isän kanssa.Viime yö olikin yllättäen kaikkein vaikein aikaa itselleni. Kun ei ollutkaan enää mitään järjestettävää, oli aikaa itselle. Ehkä nyt suren itselleni enkä ajatele muita.

Käyttäjä Eija H (Työntekijä) (Maaseudun tukihenkilöverkko) kirjoittanut 11.04.2022 klo 15:23

Hei lehmus55!

Toivottavasti hautajaiset olivat sellaiset kuin te läheiset olitte toivoneet.

Monet ovat kertoneet samoin kuin sinä, että hautajaisten jälkeen tulee jonkinlainen tyhjyys. Kun ei voi enää pitää itseään kiireisenä, suru puskee läpi. Se tarvitsee tilansa.

Sinun suruasi ei voi kukaan muu surra, joten hyvä, että annat itsellesi nyt tilaa siihen. Surusta sanotaan, että se tekee vähitellen tilaa uudelle. Surutyöstäkin puhutaan. Se tarkoittanee, että suru tekee meissä työtä, jotta voimme päästä eteenpäin sitten, kun on sen aika.

Hyvää tätä päivää, huominen tuokoon voimat tullessaan siihen päivään.